United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun ne vihdoin tavoittivat Mikon ja ajoivat ohitse, niin tämä melkein pidätti hevosensa ja ajoi niin kauas hankeen, että koko tie jäi huutajain käytettäväksi. »Tpruu!... mitä helvettiä se kestikievari metsään ajaa ja ... tpruu!» Vennu nousi reestä, johon toinen, Mikolle tuntematon mies jäi istumaan. Molemmat olivat päissänsä.
Pidä sitä hyvin! Se on, kuten näet, kaunis eläin, enkä tahdo kaiken maailman tavaroistakaan kadottaa sitä, sillä se on kantanut minun monessa verisessä tappelussa". Liikutettuna everstiluutnantin anteliaisuudesta ja siitä ilmoituksesta, että hän oli ottanut osaa kolmenkymmenenvuotisen sodan kauheisin veritöihin, kumarsi kestikievari syvään ja nöyrästi.
Tyttö vaikeni. Kuu nousi metsän takaa ja loi hopeata härmään. "Kuinka sitten kävi?" "Kolmen päivän perästä hän sitten haudattiin. Kestikievari otti minut luokseen, ja hyviähän he ovat minulle olleetkin; veli joutui kaupunkiin oppiin. Isä meni sydänmaalle tervaa polttamaan. Juhannuksena kävi hän täällä, huivin toi minulle ja rusinoita."
»Herroille!» Vennu oli ehtinyt jo Mikon ääreen. »Tule pois!» käski Vennun toveri. »Pidä sinä suus, iso roisto! Ota ryyppy kestikievari.» Vennu tarjosi Mikolle pulloa, otettuaan ensin itse ryypyn. »Sinä olet sellainen hienohousu!» muistutti Vennu Mikon ryypätessä ja silmistä välkkyi Vennun kaikkein kurillisin ilme. Mikko koetti naureskella ja hyväksi tehdä.
Mitä hevoseen tulee, niin on se valmiiksi satuloittu ja odottaa minua, ja minä ai'on lähteä, niin pian kuin olen ehtinyt nauttimaan hiukan näitä virvoituksia, joita täkäläinen kestikievari on hyväntahtoisesti tuonut esille. Muuten toivotan hänen ylhäisyydellensä onnellista matkaa!"
Ja minä vaelsin ulos uusiin seutuihin, oudoille aloille, kuljin sinne, missä sanoivat Suomen aukenevan silmäin eteen ihanimmassa puvussaan, sinne, missä jylhää oli ja kolkkoa ... kaiken tuon näin, mutta rauhaa ei ollut missään. Sillä tapaa saavuin kerran syys-illalla myöhään erääsen kestikievariin pohjoisessa Satakunnassa. "Jäättekö yöksi?" kysyi kestikievari. "En jää." "Kiire mahtaa olla?"
No nyt Jumala lähetti pillipiiparin, jupisi hän puoli-ääneen, äh, yhä vaan viheltää, jospa jo herkeisikin. No mitä pahaa se on, antaa hänen viheltää, sanoi kestikievari. No, mitä pahaa? intti vihastunut akka; etkö huomaa tunnusmerkkejä? Mitä tunnusmerkkejä? Ettäkö viheltäjillä ei ole rahaa?
Minä matkustan sivullepäin... Etkö tunne minua?! Kestikievari juoksi nopeasti kiirehtimään kyytimiehiä. Nuori mies alkoi kävellä pitkillä askelilla huoneessa, meni toiseen huoneesen ja kysyi hiljaa emännältä: "kuka tuo matkustaja on?" Jumalako sen tiesi, vastasi emäntä, joku ranskalainen kai; jo viidettä tuntia on hän odottanut hevosia ja vihellellyt. Alkaa jo suututtamaan tuo kirottu.
Hyvästi, Jumala suokoon, että pian pääsisitte Pariisiin ja tapaisitte äitinne terveenä. Dubrovskij meni ulos, istui vaunuihin ja lähti. Kestikievari katseli ikkunasta, ja kun vaunut olivat menneet, kääntyi hän vaimoansa päin ja huusi: Pahomovna! tiedätkö mitä? ettei tuo vaan ollut Dubrovskij. Emäntä hyökkäsi ikkunalle, mutta se oli jo myöhäistä, Dubrovskij oli jo kaukana.
Hän oli kyydinnyt naista Fromelles'iin; sieltä oli hän matkannut Armentières'iin; Planchet meni oikotietä ja kello seitsemän aamusella oli hän Armentières'issä. Siellä oli vaan yksi ainoa ravintola, joka samalla oli kestikievari. Planchet oli olevinansa palveluksen ha'ussa.