Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Saatte nyt tämän kuun palkan kokonaan ja viekää hänet sitten täältä jo tänä iltana. En voi nähdä häntä silmissäni. Menköön hän, minne tahtoo. Minä en hänestä enää välitä. En tahdo hänen rahojaan. Hyvästi, rouva stasrotinna. Minä en tätä kestä. Täytyy mennä kotiin peittämään häpeätäni. Hyvästi. Menee. Mene nyt teetä laittamaan. Ei sinun kuitenkaan tarvitse yön selkään lähteä. Olet huomiseen asti.
Ukko, joka seisoi paljoa lähempänä tulta kuin me muut, oli vetänyt pieksusaappaansa jalasta ja pannut ne loitommaksi tulesta kuivamaan; valitteli, ettei nahka kestä lämmintä, niin pian kuin se on ruumiista nyletty irti. »Missä voi sulaa, siinä nahka palaa», arveli vanhus. Setä ja minä emme voineet kyllin ihmetellä, miten ukon oli mahdollista kestää niin lähellä tulta.
TAINA. Liekö tuhma vaiko viisas, Vaatinut on valvehille, Aseihin, sotajalalle, Voittosille luonnon kanssa. AINO. Ihmisten ilettävien. Minut peitä, äiti, noilta, Niit' en kestä. TAINA. Piilosilla Et karaistu kestäväksi. Voimia elämä luopi. AINO. On elämä nurja, julma Ryöstövalta. TAINA. Viihdy, lapsi! Tyynny kuin tuo lähde tuossa. Siit' annan sinulle vettä. Kas niin, rauhoitu!
Näinhän minä, mutta en minä sittenkään vielä ollut kaikin puolin vakuutettu ... annahan olla, kun tarttuu suurempi, oikein suuri, eivät siinä mitkään pelit kestä. Niin suuria ei ole ... ja jos ei kestä, niin olkoon kestämättä; joskaan silloin en ole saanut, olen ainakin urheillut, jos en olekaan voittanut, olen ainakin taistellut. Siis jatkamme. Minä olen valmis.
Sä kantelon kieliä surkeilet, Tai sormesi heikot ei kestä, Käärmeen veres kieliä pehmittele, Saat sormesikin siinä pestä, Sitt' iske ett' tuikkaelee kipunat, Kielet värjäelee valon kuin salamat! Kun vainajat hautojen kattehet luo Pois, astuvat, luurangot helkkää,
Pienet ruumiit hypähtävät ylös, etukäpälät ojentuvat ikään kuin syleilyyn. Siinä on elämää, siinä on leikkiä, eläimiksi noiduttujen orjien aamu. Leikkiä ei kestä kauan: ruokahuolet hajoittavat lauman eri haaroille; kukin perhe eroaa omalle suunnalleen.
"En minä sitä määrää tiedä, kysyvät aina mitä minä tarvitsen niin sitä antavat". "Vai niin. No sehän onkin parasta sillä lailla. Minun kyllä täytyy saada teidät kankurikseni myöskin, vaan milloin minä saan kun on näin pitkä, mitä yhdeksänkymmentä kyynärää, tätä, ja nyt on vasta alussa". "Ei tämä kauvaksi kestä. Saimi tekee puolat niin kymmenen jopa kaksitoista kyynärää helkyttelen päivässä".
"Minne minä kenkyeni, Kunne saappahat sataiset?" "Panen kengät jalkahani, Siltapalkit katkennevi, Katketkohon jos kahesti, Niinkö oisi hoikat hongat, Sekä pehmiät petäjät, Ettei kestä kengän käyä, Kengän kannan karskutella." Panin kengät jalkahani." "Kunne panen hanhueni, Liitän lempilintuseni? Panisin läävän räystähälle; Läävän lemu lengannehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni?
Pitkän elämänsä ajalla oli hän tullut huomaamaan sen tosi-asian, ett'eivät suuretkaan tavarat kestä, jos ei taloutta hyvästi hoideta ja jos vielä päälliseksi eletään tuhlaavaisesti. Hän oli jo vanha mies, ja oli maailmassa paljon kokenut, paljon hyörinyt ja pyörinyt tavaran perään; hänpä sen hyvin tiesi miten tavaraa kootaan ja miten sitä säästetään.
Päivän Sana
Muut Etsivät