Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Hänen sanansa hämmästyttivät minua niin, etten osannut vastata mitään. Agnes katsoi kelloaan. Nyt meillä ei ole aikaa enää kiistelemiseen. Hän soitti, käski kyyppäriä toimittamaan tavarat rantaan ja suoritti hänelle laskunsa. Mitä ajattelet siellä, Liisi? Ajattelen, missä ja minkälaisena sinua mahtanen ensi kerran nähdä? Vaikea tietää. Ehkä laupeuden sisarena. Luuletko?
Milloin puhelimme vakavista asioista, milloin laskimme leikkiä, nauroimme ja kujeilimme. Ja sitten soitimme taas ja lauloimmekin kaikki yhteen ääneen. Ilo oli korkeimmillaan, kun palvelija viittasi Sannia ovelle ja kuiskasi hänelle jotain korvaan. Kuulkaa, hyvät ystävät, hän kääntyi meihin. Nyt emme voi enää odottaa kauvemmin. Sillä ruoka muuten jäähtyy. Otto katsoi kelloaan.
Palkitsihan työ itsensä, olihan se jo sellaisenaan ilo ihmiselle. Ja olihan se sitä suurempi ilo, mitä laajemmat aatteelliset näköalat ja korkeammat ihanteelliset tarkoitusperät sen takaa tekijälle kangastuivat. Työ aateloi ihmisen. Ja ihanne aateloi työn, arkipäiväisimmänkin. Se oli Johannes Tammisen usko, syvä ja järkkymätön. Hän katsoi äkisti kelloaan.
Minäpä en juuri joutaisi enää hän katsoi kelloaan. Minunhan pitää laulaa vielä tänä iltana. Ja huomisaamuna lähden maaseudulle, täytyy vielä käydä muutamissa paikoissa jäähyväisiä. Voi, niinkö sinulla on kiire? Tämä käyntisi on kuin unennäköä. Tärkein tapaus varmaankin tämän talven aikana, hymyili Kirsti. Mutta hänen äänessään oli taaskin jonkunverran ivaa.
Mutta sitä tehdessään hän huomasi Toinin katsovan kelloaan. Neidillä on kiire. Ja minä kun tässä olen puhellut näin pitkään! Mutta ajatelkaa, että olen odottanut teitä kaiken sen aikaa, kun olitte siellä ulkomailla. Sentähden se nyt tuli näin purkautumalla. Ja on sillä toisetkin syynsä, jahka saan puhua. Kyllä minun nyt kuitenkin pitäisi lähteä. On jo niin myöhä. Lähdetään, lähdetään.
Mutta käyköön, mitäpä Martti siitä ... oma syynsähän se on ... olisivat säästäneet!... Ja pakkoko oli panna ansionsa olueen menemään' saavat nyt olla ilman kelloa!... Kun elää siististi ja säästää, niin äkkiähän sen kellon saa, ja siinä ei menekään raha hukkaan... Eipä Martti ollut pitkään aikaan muistanut katsoa kelloaan... Paljonko nyt olikaan jo aika kulunut?... »Pois, poika, tieltä!»
Liisa katsoi vuoroin rouvaan, vuoroin laatikkoon ja änkytti: "mutta, mutta..." "Puuro kypsyy hiljalleen padassa", selitti rouva, "mutta ei saa avata kantta eikä laskea ulos lämmintä." "Mutta ei suinkaan se vaan pala pohjaan?" kysyi Liisa. "Ei pala", vakuutti rouva. "Ja kypsyyköhän se? Kun ne kaikki tulevat kotiin, on niillä nälkä kuin susilla." "Kyllä se kypsyy", vastasi rouva ja katsoi kelloaan.
Hän oli välttänyt suorastaan tavata tätä, vaikka Signen isä, vapaaherra, oli hänelle ystävällinen, kuten ennenkin, ja vaikka he puolestaan usein Eduskunnassa ja muualla tapasivat toisiaan. Ja nyt oli Signe täällä Berlinissä! Ja nyt oli hänen tuokion kuluttua syötävä päivällistä hänen ja hänen isänsä kanssa! Johannes katsoi kelloaan. Sehän näyttikin jo puoli 5:ttä.
Onhan muidenkin pitänyt kuolla ja ne olivat enemmän kuin sinä. Ei auta muuta kuin antautua sen alle. Kuules, kuuluttaja helistää kelloaan", niin keskeytti Avojalka tuon omituisen valituksensa, ja hän, joka vast'ikään oli halunnut kuolla ja jälleen olla kuolematta, hän olisi sittenkin mielellään tahtonut tietää, mitä kylänkuuluttajalla olisi sanomista.
Hän katsoi kelloaan, sillä kun hän oli hyvin säännöllinen, ei hän tahtonut tulla liian myöhään konttooriinsa, jossa hänen piti olla puoli kaksi. Ja palvelijatarta käskettiin kiirehtimään kahvia pöytään. Se juotiin kuumana, mutta silloin ilmoitettiin vieras, joka saattoi perheen unohtamaan kaiken muun.
Päivän Sana
Muut Etsivät