Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Hetket hiipivät, päivä kelmenee ja illan sinervä vaippa laskeutuu temppelin ylitse, yhä polvistuu Parsifal unhottuneena ja keinuu kauneusväristyksissään. Silloin hän yht'äkkiä havahtaa, hänen silmänsä ovat kauneus-sulaneina valuneet neitsyen armosilmistä ja rinnoilta, hän havahtaa ja silmissään ja veressään värähtää leimu.
Laivan-jysäyskö se lumivalkoista vaahtoa ilmaan viskasi, vai laineetko ne kuohuen huuhtoivat yli kannen? Keveitä pukuja liehuu, kotvasen keinuu aalloilla tiheään solmiutunut ruususeppel. Huuto, yksi ainoa säikähdyksen huuto kajahtaa ja, aallot nielevät Kaukaasian ja Georgian ihanimmat immet. Laivalla syntyy kiivas hälinä. Venhe lasketaan vesille ja miehitetään silmänräpäyksessä.
Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä, he heittävät häntä välillä taivaan ja maan siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät. Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on, hän tänään pilvien ääriä kulkee, ja huomenna makaa maassa niin syvällä kuin koski, mi vuorten kuilussa kuohuu. Kuka keinussa jumalien keinuu, ei hällä elon aika pitkä ole.
Morelle, joka kohisten syöksyy korkean sulun ylitse vanhaan myllynrattaaseen niin että se veden painon alla huokaa ja valittaa, levenee talon edustalla peilikirkkaaksi suvannoksi, missä kalat pitävät telmettään. Vene keinuu ankkuroituna pienessä valkamassa, jonne talosta johtaa laudoista tehty tie.
Hänen lanteensa läikkyy ja lainehtii, hänen rintansa nousee ja vaipuu, hänen varpaansa väijyy ja vaaneksii, hänen vartensa kaarena taipuu, kuin korsi se keinuu, kuin korvessa palmu, sen latvassa huultensa hehkuva valmu.
Kantakoot sen aallot teille minun ruumiini, ja kun se yhdessä hänen ruumiinsa kanssa keinuu näitten rantojen riutoilla, soittakoot meren aallot ikuisesti korviinne kadotettujen lastenne hautajaissoittoa!" Hänen näin puhuessaan sulin hänet syliini; epätoivo oli saattanut hänet aivan suunniltaan.
Jotain tahdon tietää, enkä liikaa, salaisuutta tahdo en hohtokivi-kaunehen, sanain merkitystä en laulussa, jot' ihailen, tarkoitusta elon en nykyisen, en entisen. Jotain tahdon tietää, enkä liikaa, en, miks hyisen ruudun kukka niin on tähden lainen, en, miks Herran kaaren piirtää pilvi satavainen, en, miks runon poljento kuin kedon vilja keinuu, en, miks loppusoinnun umput laulun puussa uinuu.
Onko tämä todellakin aina näin olevaa? ajattelin. Eikö kaupunki, jokin rantakaupunki, sattumalta ole joutunut veden alle? Mutta onhan tuossa rappuset, jotka varta vasten vievät veden rajaan, on paalurivi jokaisen edustalla, jossa levollisesti keinuu venheitä ja pursia. Ja onhan aina vähän päässä siltoja yhdistämässä rakennuksia toisiinsa.
Vaununkorien alapuolella keinuu telinerakennus, jonka on määrä kantaa patoja, kattiloita ynnä muuta kaikellaista kamsua, mitä niinmuodoin riippuu vaunujen pohjan ja maanpinnan vaiheella.
Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. Kevät saapuu! Poi'es talven kaapu! Ennen noin ei metsä ollut vihanta, Ennen noin ei Vappu ollut ihana! Nyt me seppelöimme kevään haltian! Piiri riemuin pyörii päällä kanervan. Puiden oksat keinuu, purot pulppuaa, Lintuin kevätlaulu ilmaan kajahtaa. Kevät saapuu! Poi'es talven kaapu! HYRR
Päivän Sana
Muut Etsivät