Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Pilvi laskee kaukaisen kaupungin ylitse, jota kohden palautin yksinäiset askeleeni. Minä pelkään sitä lähestymästä. Minä en voi ajatella sitä, mitä tapahtui sinä muistettavana iltana; sitä, minkä täytyy uudestaan tapahtua, jos jatkan. Mutta se ei pahene sen vuoksi, että kirjoitan siitä. Se ei paranisi, jos pysäyttäisinkin kovin vastahakoista kättäni. Se on tehty.
Ja Hinkki näytti suoraan aavalle merelle. Siellä oli kaukaisen merisaaren kupeelle asettunut muutamia suuria sotalaivoja. Onko laivasto vihdoin tullut? sanoi nuorukainen, ja lisäsi asiantuntijan äänellä: Laivasto on vallankumouksellinen. Hinkki tunsi hänen puhuvan sillä sivistyneen ylemmyydellä, jolla »järjestynyt» tavallisesti puhuttelee pimeää »järjestymätöntä».
"Minä tapasin äsken kaukaisen matkustavaisen, joka toi jotakin sinulle, Thinka!... Voitko käsittää keltä!"... Thinka pudotti kilpikankaan käsistään ja astui tulipunaisena isää kohti, mutta pudisti kohta päätänsä. "Rejerstad poikkesi tänne sitä tuomaan, hän oli matkalla ylös tuntureille... Hänen piti jättää se tänne." Kapteeni tarkasteli käärettä... "Voudin sinetti. Tuokaa sakset tänne!"
Heidän lähtiessään kiven luota, joka oli niin paljon ylempänä taloa, että huoneiden kattojen yli voi nähdä koko avaran maiseman, osoitti isäntä salmea kahden kaukaisen järven välissä ja virkkoi: Siinä se on Ukko Paavon talo. Kuka hän on? kysyi Antero hajamielisesti, mieli täynnä sitä, mitä hänellä itsellään olisi ollut sanottavana.
Ehkä ei ollutkaan mitään tapahtunut, koska hän ei mitään kuullut. Mutta nyt kuuli hän taas tuon kaukaisen melun, ja nyt se lähestyi. Se ei ollut mikään kansanjoukko, luultavasti vaan yksinäinen mies, joka käveli kadulla. Mutta ei, ääni kuului tehtaasta, nyt sen kuuli aivan selvästi, ensin kapusi se portaita ylös, sitten lähestyi se käytävää.
Matala, syvältä tuleva karjunta kajahtaa kaukaisen pitkäisen lailla yli heiniköiden, härjät ja hevoset korskuvat pelvosta ja yövartija kiipee katos alle lähimpiin vankkureihin, kiehtoillen silmillään pimeään, pyssy täys'vireessä.
Hänellä oli arka ja niin hieno tuntehikkuus, että jokin uutinen saattoi riistää häneltä unenkin. Kuunnellen elämänsä aamussa aavistamiaan ääniä hän jatkoi esitelmöimistään matkustaen joka talvi Idän ja Kaukaisen Lännen maihin. Joka päivä hän piti esitelmän tai kaksi.
Hän luuli täten huokeammin voivansa huomata jokaisen äänen ja oli jo todellakin kuulevinansa kaukaisen, ikäänkun etenevän ajopelin ratinan. "Hiljaa, nyt minä näen heidät!" huusi hän vihdoin riemuiten, kun hän kaukana näki liikkuvan esineen vilahtelevan edessään puiden välissä.
Tämä tyttö, hänen harvinainen ihanuutensa ja runollinen luonteensa, hän kuin alinomaa hyräillen kaukaisen kotiseutunsa kansanlauluja sekä toimitti iloisesti ja ahkerasti askareensa, saavutti kokonaan hienotunteisen, sivistyneen emäntänsä mieltymyksen.
Isä on todella tuottanut uuden asukkaan meille, vähäisen tytön, nimeltä Eva von Schönberg, yhden äitimme kaukaisen serkun. Menneellä viikkoa kertoi hän meille aivan lyhyesti, että tämä tulisi. Minä luulen, että hän hiukan pelkäsi, mitä äidin-äitimme sanoisi, sillä me tiedämme kaikki, ettei se vähintäkään auta, jos koettaa lumota häntä kauniilla puheilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät