Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Ei tuota tapausta muut huomanneet, kuin aina vaaniva varis, jolla läheisessä kuusessa oli pesänsä, minkä aukosta katsellen hän koko kohtauksen näki. Hämpä nyt metsässä rähinän nosti ja pian surivat kaikki luonnon elävät kielokaisen katoa. Etäällä metsän sydämmessä oli sini salon suojassa talo, talossa ihmisiä asui niinkuin on tavallista maan päällä.
Laulettuaan laulun loppuun nainen virkkoi: Hän ei pääse ylös eikä alas, vaan saa maata siellä tuskissaan, kunnes maa katoaa, mutta maa ei katoa koskaan! Senjälkeen hän alkoi laulaa samaa laulua, jatkaen kiertämistään kummun ympäri. Kuka se niin rauhaton sielu onkaan? kysyi »hauska vanhus», lähestyen tyynenä kuten aina.
Vielä kerran sanon: poista kokonaan ajan käsite; kokoo, kohdista hänen 60 ikävuottaan yhtä moneksi sekunniksi mitä oli hän silloin muuta kuin haamu, tuo kunnon, oppinut tohtori? Mitä olemme me muuta kuin haamuja? Emmekö ole henkiä, joille on annettu ruumis, joten olemme tulleet näkyväisiksi olennoiksi? Emmekö me kohta jälleen muutu ilmaksi ja katoa näkyvistä, haihdu jäljettömiin?
Minä tiedän sen, näen sen. Se on kyllä »kaukana» ja on »korkealla», mutta se ei katoa, ei väisty, se on ja pysyy ja odottaa siellä. Ja minun täytyy sinne omin voimineni tulla, luottaen ainoastaan omaan tarmooni. Mitä siellä sitten nähnenkään, mitä sitten lienenkään saavuttanut sinne on pyrittävä, sinne on päästävä, vuorilinnan katon harjalle.
Taas huomenna torvet raikaa. Ystävyys murtuu, rakkaus katoo, ei katoa minun kuoleman-ikäväni. En minä tiedä sinun alkuasi enkä aavista sinun loppuasi, mutta kumpikin lie minun sydämessäni. Voi, pahoin tekee se mies, se mieletön mies, joka juurensa elämään katkoo.
"Hänen tahdottansa ei hiuskarvakaan päästämme katoa". Tuolla pienellä hautausmaalla esiytyi sinä päivänä sangen omituinen kuvaus.
Kuku, kuku kultalintu, Laulele hopialintu, Jott' on aikani kuluisi, Sekä viikko vierähtäisi; Sulaisi syän suruinen, Hautuisi haluinen rinta. Ei multa sinä ikänä, Poloiselt' ei polvenani, Suru syömestä katoa, Mure mielipuolestani. En minä sinä ikänä, En poloinen polvenani, Surutont' en suuta syötä, Varutonta vartta suori, Kanna päätä kaihotonta, Ikävätöntä elätä. Huoliansa haasteleva.
Eikä raha raudassa katoa, minkä hevosessakin, sillä saa aina omansa. Vaan on se sentään toisinaan: miten Mustolan Esa, kun veljeltään perinnöstään otti tuhannesta markasta sen ison mustan. Liekö pari kertaa kirkolla käynyt, syötti keväimen hyvän parasta, työnti kesäksi metsään, päästi kuin linnun käsistään, ei ole mies nähnyt luun suremata. Sen tien perässä on ne tuhat markkaa.
Ei koskaan tiedä mitä rohkaisevia tai vapauttavia vaikutuksia sillä on. Vieläpä sekin, joka torjuu vastauksen luolaan, vastoin tahtoaankin astuu askeleen omaa kauneuttaan kohden. Mikään kauneus ei kuole puhdistamatta jotakin. Ei mikään kauneus katoa. Ei tarvitse pelätä sirotella sitä pitkin teitä.
Se on ihanaa semmoinen. Silloin se ei sinulle kuole eikä katoa, etkä pety." Hän oli haltioitumistaan haltioitunut, puhui milloin minulle aittaan, milloin ulos ovesta niinkuin näkymättömälle kuulijakunnalle siellä ulkona jossain kesäyön viileässä maailmassa. Olen jo aikoja sitten antautunut hänen lumoihinsa. Hän tulkitsee kaikkeni, on sieluni salatietäjä, ajatusteni lukija ja sanelija.
Päivän Sana
Muut Etsivät