United States or United Arab Emirates ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lumikinoksia paistaa valkeina aaveina vuorten halkeamista, ja jokaisesta niistä lirittää puronen, jaksamatta lyhyen kesän kuluessa saada alas kaikkea sitä, mitä talvi on kasannut. Nämä kinokset eivät koskaan kokonansa sula. Mutta perällä, minne pyrin, laakson umpipohjukassa on vihdoinkin seinä vastassa, tämän monikerroksisen vuorilinnan viimeisen käytävän pää, ja se seinä on jääseinä.
Vihdoin on tämä jyrkkä holvikäytävä päättynyt, ja me astumme niin sanoaksemme vuorilinnan ensimmäiseen kerrokseen. Vuoren seinät loittonevat toisistaan ja antavat sijaa pienelle laaksolle, jota sopisi nimittää linnan etehiseksi.
Minä tiedän sen, näen sen. Se on kyllä »kaukana» ja on »korkealla», mutta se ei katoa, ei väisty, se on ja pysyy ja odottaa siellä. Ja minun täytyy sinne omin voimineni tulla, luottaen ainoastaan omaan tarmooni. Mitä siellä sitten nähnenkään, mitä sitten lienenkään saavuttanut sinne on pyrittävä, sinne on päästävä, vuorilinnan katon harjalle.
Ehdittyänsä peikkoin vuorilinnan, likeni sankari eräätä luolan suuta, astumatta toki alas hevoisensa selästä, huusi kovalla äänellä: »onko teillä mitään virvoitusta antaa harhailevalle ja väsyneelle matkamiehelle?» Tuotiinpa hänelle juotavata, mutta jotensakin kehnolla astialla, lehmänsorkassa hänelle joulua tarjottiin. »Niin huonosta astiasta en juoda taida.
Joskaan tässä ei saa sitä tyydytystä, minkä vastuksien omin voimin voittaminen tuottaa, niin voihan kuitenkin tuntea tyytyväisyyttä ja oikeutettua ylpeyttä siitä voitosta, minkä ihmisnero on saavuttanut lähtiessään valloittamaan luontoa sen vahvimmissa varustuksissa. Ja kyllä se on ollutkin ankaraa valloitusta tämän vuorilinnan valloitus. Joka askeleella näkee, miten taistelu on tapahtunut.
Semmoisessa suojapaikassa voivat kaikki mahdolliset kasvit kyyröttää, siellä tapaa välistä ulkomailta meren tuomista siemenistä itäneitä ruohoja ja pensaita, joita mantereella ei koskaan tapaa. Melkein samanlainen paikka hämmästytti minua yht'äkkiä tielläni eräässä vuorilinnan viimeiseen kerrokseen vievän porraspolun käänteessä.
Sola, jonka kautta sinne kuljemme, on jälleen kaitainen ja puristaa kosken yhdeksi ainoaksi kuohuksi. Mutta eivät kasva enää tämän solan seinät puita eivätkä rehevää ruohoa niinkuin edellisen. Ne ovat paljaat ja koleat, ilman verhoja ja uutimia nämä pihtipielet ovessa, josta nyt tulemme vuorilinnan kolmanteen kerrokseen. Laakso, joka on edessämme, on vain kesäisin asuttu.
Minun on valta! huusi hän kuin totuuden jumalatar ja luurangot ja vuorilinnan seinät vastasivat: "valta". Mutta kuoliaana romahti maahan jättiläisen emo. Tömistäen saapui silloin linnaansa jättiläinen, jota saaliina seurasi ritarien ja kaunotarten joukko. Hämmästyksestä vaaleni Himo nähdessään musertuneen emonsa. Heikontuneena vapisi hän nähdessään valtavan prinsessan.