United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki ovat ne kerrotut siihen miellyttävään, hiukan karuun, mutta lämpimään, iso-isälliseen tyyliin, joka milloin tahansa sallii Herodotoksen tapaisia huudahduksia: »Kah, kuinka ihminen on hajamielinen!» Pitihän puhua siitä ja siitä, »ja nyt olen kaikenni mennyt pois aineestani».
Moititaan hänen kokemuskantaansa, hänen empirismiään, joka ei myöntänyt »aatteelle» todellisuutta tosiseikkain, ilmiöiden ulkopuolella ja joka näin aina antoi itsensä alttiiksi sille vaaralle, että tosiseikat kumoavat »aatteen». Idealismi, rohkeus, usko, toivo on muka ammennettava omasta rinnasta eikä todellisuuden tarkastelusta; täten ei myöskään todellisuus koskaan voi sitä näyttää vääräksi: kun todellisuus antaa aihetta pettymyksiin, saattaa muka idealisti aina vetäytyä takaisin puhtaan »ihanteen», ajattoman »aatteen» kontemplatioon, niinkuin etana kuoreensa, ja näin virkistettynä uudelleen työntää ihanteellisuuden tuntosarvet ulos karuun maailmaan.
Ja kuin sepon toimin ja töin tuo nous tarun Sampo, antaja auvon ja onnen muinahisen, niin voittava kansan on voimin sen henkikin, heilivä hiljaisin päivin ja öin, taas nuorissa nostaen taattojen tarmon ja ponnen ja rakkauden, pyhän, hehkuvan, täyden tähän maahamme karuun, sen sankaritaruun, mi enää ei konsana katoa kannelta pohjoisen taivaan: siks isketty syvään se on sydänveriin ja veljesten vihaan ja vainoon ja vaivaan.
Hänen mielessään kulkevat kuvat niiltä ajoilta, jolloin hän oli nuorempi kuin nyt, niin, ajoilta, jolloin tuo päälaki ei ollut vielä aivan kalju. Silloinhan ne nämä omenapuut istutettiin. Muttinen hymyilee ja nyökyttää päätänsä, sillä hän muistaa hyvin, että hän oli suunnitellut tänne, tähän sangen pohjoiseen ja karuun luontoon, kokonaista valtavan suurta hedelmätarhaa. Enimmäkseen omenapuita.
Silmät tuijottivat ilmeettöminä ylös jylhään, karuun vuoristoon, lapsi piti yhä toisessa kädessään rauhanpalmuaan, toisessa maapallon kuvaa, huulillaan sama hymy kuin ennen. Sen hyvää uskoa ei mikään ollut järkyttänyt. Miksi otitte sen? ... miksi se ei saanut olla siinä, missä oli? El siihen kukaan enää usko. Ettekö tekään? En. Mutta voihan vielä tulla aika. Se ei tule, koska ei jo tullut.
Annettihin käsky rynnistykseen, rinnoin vihollista kohti hyökkäs pistimin ja käsipommein miehet kuoleman ja vaaran leikkiin, hyökkäs kyntäin aseillansa syvät vaot vihollisen rintamahan, niinkuin auroillansa kovaan, karuun maahan. Joka soturilla oli määrä liki päästä, vihollisen kimppuun. Samoin nuoren Anssin, isän, vaarin.
Se oli siirtymistä Snellmanista Yrjö-Koskiseen, romantiikasta realismiin, unelmien ja ihanteiden innostavista maailmoista kylmään, karuun todellisuuteen. Ylioppilaspiireissä, puhtaan kansallisen romantiikan viimeisissä mohikaaneissa, tuo muutos tuli enimmän tuntumaan.
Sädekehällä se ympäröi pimeät pilvet, kun hän kätensä ojensi siunaten ja lausui: "Silloin olet vapaa, Päivän poika!" Helsinki on siitäkin syystä edellä kaikkia muita kaupunkeja, että täällä on niin paljon neroja. Ja uusia syntyy syntymistään. Erittäinkin loka- ja marraskuussa. Se on kai aiottu korvaukseksi siitä että luonto silloin alkaa vaipua karuun hedelmättömyyteen.
Teidän sortonne se oli, joka ne perusti. Siirtolaiset pakenivat teidän hirmuvaltaanne silloin autioon ja karuun maahan, jossa he saivat taistella kaikkia vaaroja ja kärsimyksiä vastaan, joita voi inhimillisten olentojen osaksi tulla.