United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suomalaisen kirjallisuuden kehityskulkuun nähden Pietari Päivärinnan merkitys on ollut siinä, että hän on johtanut suomalaisen kansan-elämän kuvaamista yhä suurempaan realismiin, samalla kaikki kansallisen romantiikan ihanteelliset elämän-arvot säilyttäen. Aleksis Kivi on luonnollisesti ensimmäinen suuri virstapatsas tällä tiellä.
Ainakin voimme täydellä syyllä sanoa, että hänen taiteessaan v:n 1830 vaiheilla tapahtuu huomattava käänne realismiin päin. Tällä en tarkoita, että hän ennenkään olisi tehnyt itseänsä syypääksi liian höysteisen ja retoorillisen kielen käytäntöön, tarkoitan vain, että hän aineitansa valitessa nyt mieluummin liikkuu todellisuuden ja nykyisyyden perustuksella.
Se oli siirtymistä Snellmanista Yrjö-Koskiseen, romantiikasta realismiin, unelmien ja ihanteiden innostavista maailmoista kylmään, karuun todellisuuteen. Ylioppilaspiireissä, puhtaan kansallisen romantiikan viimeisissä mohikaaneissa, tuo muutos tuli enimmän tuntumaan.
Siinäkin siis sama siirtyminen romantiikasta realismiin, minkä ennen olemme koko ajan yleisessä hengessä ja suomalaisen kirjallisuuden kehityskulussa havainneet: siirtyminen kansan runoilijoista kansan kirjailijoihin.
Tämä syvään ymmärtämykseen perustuva usko antaa Jonas Lien kertomuksille, verrattuina realismiin tuotteisiin yleensä, sen terveen, vapauttavan voiman, joka synkistä kuvauksista huolimatta niin virkistävästi vaikuttaa lukijaan. Se on voima, joka, erilaisista elämässä ja kirjallisuudessa kulkevista virtauksista riippumatta, aina on pysyvä raikkaana ja vastustamattomana ihmismielen kohottajana.
Olen koettanut edellisessä osoittaa, miten koko kirjallisuutemme kehitys Elias Lönnrotista Minna Canthiin saakka on alituista siirtymistä romantiikasta realismiin. Tämän kehityksen klassillinen tasapaino-kohta on Aleksis Kivi, sen realistisen voittopuolen tuovat Päivälehden piirin miehet mukanaan, mutta sen äärimmäisen loppupisteen muodostavat suomalaiset kansankirjailijat.
Uusi suunta ilmenee etenkin novellin ja näytelmärunouden alalla. Samoin, kuin mainitut norjalaiset kirjailijat, heidän suomalaiset hengenheimolaisensakin esittelevät tosi-elämää kaikkine epätasaisuuksineen ja kiinnittävät sen ohessa huomionsa ajan kysymyksiin ja korjattaviin epäkohtiin; siten realismiin enimmiten yhtyy selvästi havaittava tendenssi eli tarkoittelevaisuus.
Sama on asianlaita ruotsinkielisellä taholla maamme kirjallisuudessa, jossa kehitys Runebergin ja Topeliuksen kansallisesta romantiikasta oli vienyt Karl A. Tavaststjernan edustamaan realismiin, johon kuitenkin vielä monet vahvasti romantiset ainekset sisältyvät, sitten hänen Laureatuksensa ja Diana-sonettiensa kautta Bertel Gripenbergin välkkyvään, uusromantiseen runouteen sekä aikakauslehti Euterpen edustamaan esteettiseen maailmankatsomukseen.
Laulajan kasvot kävivät punaisiksi ja hänen huulensa vapisivat; hän oli hyvin herkkä kiitokselle, niinkuin enimmät laulajat ovat. Kenelm jatkoi: "Minä olen kasvatettu realisessa koulussa, ja minä olen tyytymätön realismiin, sentähden ettei realismissä kouluna katsottuna ole totuutta.
Juho Reijonen on heidän rinnallaan jo täydellisesti pienten piirteiden mies: elämän tuhannet, vivahdukselliset sivuseikat vaativat jo hänen mielenkiintoaan osakseen, vaikka hän vielä koetaakin pysyä pääpiirteissä, esittämällä meille yhtä usein kokonaisia elämäntarinoita kuin osia niistä. Mutta myös maisemakuvaukseen nähden on kehitys realismiin päin ottanut aika harppauksen eteenpäin.