Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Kulki täällä kuunos lintu, Kävi kaunoinen kananen, Mehiläinen meiän maalla Kokonansa kolme vuotta, Suomen suuria saloja, Kanarvikko kankahia, Etsien pesän sijoa, Asuinpaikkoa pahaista; Johon saisi Suomen maalle Mettä ihmisten iloksi.
Meidän täytyy sangen paljon kulkea kuivia kankahia taikka autioita louhikoita, jotka viljelykseen tottunutta silmää oudoksuttavat ja kammoksuttavat.
Se korppi Kojosen poika Koppoi neien korjahansa, Murralti mutson rekehen, Viien alle villavaipan, Veti virkkua vitsalla, Helähytti helmispäällä, Ajoa kahattelevi. Ajoi soita, ajoi maita, Ajoi Wäinölän ahoja, Kalevalan kankahia.
Ohitse nyt juoksevat, eivät katsahda, eivät kysy mitä laukussa uutta, mitä sitsiä, mitä kankahia, mitä nauhasia, nappia, mitä helmilöitä, kukkaroita, lompakoita, huiveja, kellonvitjoja, kauluksia, ja vielä mitä muuta monenlaista. Mokomakin masina!
Nousi siitä suuri tuuli, aalto ankara merellä; kantoi vanhan Väinämöisen, uitteli ulomma maasta noille väljille vesille, ulapoille auke'ille. Siinä nuori Joukahainen itse kielin kerskaeli: "Et sinä, vanha Väinämöinen, enämpi elävin silmin sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana astu Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia!
Katsos Matti kaivantoa, Kun on nyt jo Kuopiollen Onnen akkuna avattu, Reissu tehty riemullinen, Kun on valmis Varkaussa Hyvin kaivettu kanava; Vaikka viimeinen veräjä, Onnen portti oivallinen Karjalaisten kauppatiellä Viel' on kiinni kestänynnä, Vaikka vanhalla ajalla Jalo herra Jaakko Pontus Tahtoi jo raketa reissun, Portin Pohjolan pojillen: Viikon vieritti kiviä, Kauvan kaivoi kankahia, Joissa vielä vissit merkit Näinä aikoina näkyypi.
Siitä vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, astui soitellen ahoja, kajahellen kankahia kera kuulun vierahansa, kanssa karvalallusensa. Jo soitto tupahan kuului, alle kattojen kajahus. Virkahti väki tuvassa, kansa kaunis vieretteli: "Kuulkottes tätä kumua, salon soittajan sanoja, käpylinnun kälkytystä, metsän piian pillin ääntä!" Vaka vanha Väinämöinen itse ennätti pihalle.
Ajoi Väinölän ahoja, Kalevalan kankahia: hepo juoksi, matka joutui, koti jääpi, tie lyheni. Jo ajoi meren selälle, ulapalle aukealle kapioisen kastumatta, vuohisen vajoumatta. Olipa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen. Piti viikoista vihoa, ylen kauaista kaetta kera vanhan Väinämöisen, päälle laulajan ikuisen.
Maat on kaikki kankahia, Kaikki kallioperiä, Toiset korpia kovia, Synkkiä syänsaloja, Pellonpaikat on pahoja, Kivikoita, kallioita; Niiss' on työtä tyhjän kanssa Saaha einettä etehen, Ruvetessani runoille.
Kävin sitte katsomahan Kohta kolmen yön perästä, Viikon päästä viimeistäki; Näin hanhen menneheksi, Saunasta kaonneheksi, Läksin tuota etsimähän, Astuin soita, astuin maita, Astuin syötyjä ahoja, Kalutuita kankahia. Näin mä kyntäjän aholla, Kysyttelin kyntäjältä: "Kyntömiesi veikkoseni! Ootko nähnyt hanhoistani?" "Mistä tunnen hanhosesi Mikä merkki hanhessasi?"
Päivän Sana
Muut Etsivät