Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Tuo vanhus, jonka omantunnon rauhaa ei syy, ei pelko kalva, hiiloksen edessä istuu, tyynnä kuunnellen, kuink' ikkunoita piesten tuisku pauhaa. Hän yksin istuu, jätti nukkumaan juur' ikään rakkaansa hän Herran huomaan, kun häiriytyy hän lepohaaveistaan, kun ovi aukenee, mies lumissaan siit' astuu anoen yösuojaa suomaan. Hän katsoi, katsoi. Sydänkammion lävitse viilsi kauhun väre jäinen.
Et nuku nyt; näet poikiesi päät, Soturinkätes, tyttös silvottuna; Maanpakolaisen poikas kauhusta Kalvaana, veretönnä; minut, veljes, Kuin kivipatsaan kylmän turtana. Ah, nyt en enää tuskiasi soimaa. Hopeahiukses revi, hampain kalva Toinenkin kätes: tämä kauhu olkoon Poloisten silmiemme viime näky! Nyt myrskyn aika on; miks et sa riehu? TITUS. Ha, ha, ha! MARCUS. Mut miksi naurat? Se ei sovi nyt.
Tämä nulikka julkee vieläkin muistuttaa minulle isäänsä, jolle kaksi kertaa aikalailla panetin kuppasarvia pehmeään paikkaan. Noh, hän oli ne täydellisesti ansainnut, eikä tuo minun omaatuntoani yhtään kalva, vaikkapa kyllä koko kyläkunta sitä vääryytenä piti. Kyllä minä hänen poikansa suoneniskijäksi rupeen; häntä näkyy liian paljon mustaa verta sarven alla pakoittavan."
Niiden rikkominen ei kalva omaatuntoani. ARO. Onhan se sinulle lohdutukseksi. TAAVI. Se onkin ainoa lohdutukseni. Mutta kaipaanpa täällä muuanta toistakin. Missä on poikanne? Enkö tiennyt, että hän pikku Taavia muistaisi! ARO. Poika pahanen nukkuu kehdossaan kamarissa. Eipä tuo paitaressu tiedä, että kaima setä on saapunut kotia. TAAVI. Lähtäänpäs häntä katsomaan.
Ja senvuoks vavahtaapi vanhus tää, Kun haudan nimenkin vaan kuulla saapi; Ja hänen sydäntänsä kirveltää, Ja hänen hiuksiansa pöyristää, Jos Viaporista ken muistuttaapi. On ilta myöhä, kolkko, talvinen. Tää vanhus, jonka omantunnon rauhaa Ei syyt, ei pelko kalva, hiiloksen Edessä huolet' istuu, kuunnellen Kuink' ikkunoita piesten tuisku pauhaa. Hän istuu yksin.
Enkä tiedä mitään sen kauniimpaa ja suloisempaa kuin sellainen kaiho, silloin kun se ei kalva, ensimäinen tietoinen onnenkaipuu, selvä ja määrätty, vaikka hämärä, kirkas, vaikka utuinen, hyvin kaukaisen onnenmaan ikävä, saavuttamattoman, mutta kuitenkin saavutettavan kaipuu, vaikkei sillä hetkellä tiedä, milloin ja miten. Ja sama se, vaikkei mitenkään eikä milloinkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät