Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Syleillä maat ja taivaat innoissansa, Jumalten verraks' paisuellen, Maan sydämmykset uurtaa aavistellen, Ja tuta luomis-viikon ihmeet rinnoissansa, Ja, ties mitä, tenhovoimin nautiskellen Sulata autuaasti kaikkisuuden kanssa, Ja liitää ylhäisyyteen sinne, Pois viime-haamukin maan-lasta, Ja sitten korkeasta unelmasta Kapsahtaa virkankos ma minne! FAUST. Hyi sua!
Se aate syleilee kaikkisuuden, se iskee auki taivallisen lemmen sinkilätien, tekee tehdyn tekemättömäksi ja syntiemme santavuoren harjanteelle luo se uudet Edenin niitut. Ihanata, Giotti! GIOTTI. Canzio, Canzio! pane jo siteisiin sun hurja haavees. Oi. jos näkisit nyt muotos! Kuumeen punerrusta niin vimmattua, tulista ja läpihohtavaa kuin poskillasi nyt sinä kammastuisit. Rauhoitu!
Ja ihmehintä kaikist' ihmehistä Luojan laulun oli taikavoima, Joka luontoon kätki kummat kielet, Tuhatkielen laulun kanteloisen, Soinnut kauniit sekä soraäänet, Joiss' on luonnon suuri sävelistö, Luonnon kaikkivoipa, Luojan aina soipa, Suuri, mahtava, Rikas, ankara, Surunvieno sekä huolen hellä Kaikkisuuden iki-kanteloinen.
Ma mielin turvata velhon taikaan; Jos hengen suin ja voimin saan Ma salat ilmi piilostaan, Enk' enää hiki otsassa Julista, mit' en ma oivalla; Jos keksisin, mi sisäisin On kaikkisuuden yhdytin, Kuink' elämä taimii, toimii voima, Ei oppini ois vain tyhjä soima. Oi kirkas kuuhut, milloinhan Sa näet tuskani talttuvan?
Ja ihmehintä kaikist' ihmehistä luojan laulun oli taikavoima, joka luontoon kätki kummat kielet, tuhatkielen laulun kanteloisen, soinnut kauniit sekä soraäänet, joiss' on luonnon suuri sävelistö, luonnon kaikkivoipa, luojan aina soipa, suuri, mahtava, rikas, ankara, surunvieno sekä huolen hellä kaikkisuuden iki-kanteloinen.
Käännyin pois niiltä teiltä sen palaneen hongan kohdalla ja kuljen nyt metsäpolkua pitkin kohti kaikkisuuden korpea enkä tiedä enkä tahdo tietää, minne se päättyy niinkuin ei kukaan tiedä, missä on metsäpolun loppu. Mutta sen jo tiedän, että se suurille, rauhaisille saloille saattaa, jos vain sitä osannen oikein kulkea enkä muille poluille poikenne.
LIISA. Ma näköni sain ja kultani sylistä nyt katselen säteilevää taivasta ja kukostavaa maata mun ympärilläin, ja armaina ystävinä seisovat tuossa entiset vihamiehet, seisovat, otsilla sovinnon hopea loiste. Mikä näky mun ilosta juopuneelle silmälleni! Oi mikä näky! Kaikkisuuden hallitsija, supista jo kätes ja rajota mun onneni virta, joka koskena päälleni vuotaa!
Schiller, ovat subjektiivejä, idealisteja. Sitä Göthe ei ollut. Hän ei tahtonut tyrkyttää luontoon niitä näitä omia abstraktisia aatteitaan, hän ei jyrkästi erottanut henkeä ja ainetta toisistaan, vaan juuri aineessa, luonnossa, elämässä näki hän hengen ja aatteen asuvan. Hänestä oli todellisuus ideaalin ulko-ilmestymä, jumala kaikkisuuden sielu.
Päivän Sana
Muut Etsivät