Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Kun kansa kunnioittain väistyi tieltä, se hivelevän näytti vanhan mieltä. Kaikk' ihailevat katseet tunteissaan hän koki maineen hurman uudestaan. Ja aatos entisissä askaroi ja vanhat hurraat korvissansa soi. Kun nuorempien parvi antoi alaa, hän keksi pormestarin, vanhan tutun, ja alkoi tämän kanssa pitkän jutun, jost' osalliseks muutkin pyrki salaa.
Jos sotajoukko on se, ei nousta sovi sun.» Se yö oli kaunis ja kalpee. »Oi äiti, äiti joudu jo ikkunahan! Se valkea valjakko on kuninkahan.» Ja suuri on kuninkaiden murhe. »Oi peitä, peitä kasvosi, tyttöni mun. Jos kuningas se onpi, niin tuli turma sun.» Se yö oli kaunis ja kalpee. Ja kansa kun aamulla kävi katsomaan, niin tyhjä oli tölli ja emo surussaan. Oi, suuri on kuninkaiden murhe!
Kansa ei raatele eikä teurasta satojatuhansia työntekijöitään, kuten yksityiset kapitalistit ja yhtiöt tekivät teidän aikakaudellanne». »Mutta miten menettelette», kysyin minä, »jos näin ollen johonkin ammattiin ilmoittautuu useampia vapaaehtoisia kuin tarvitaan?» »Silloin on niillä etuoikeus, jotka ovat hankkineet laajimmat tiedot haluamastaan ammatista.
Köyhä kansa ei minulle mitään maksaisi jos en olisi heille mieliksi; ja ne laulut, jotka enin heitä huvittavat, ovat ylipäänsä ne, joista itsekin enin pidän.
Sillä vasta Lönnrotissa näki Suomen kansa itsensä ensi kerran kokonaisena, lujana, harmaana kalliona, jonka suuriin ääriviivoihin sisältyivät kaikki sen eri osien parhaat ominaisuudet. Hän oli sitkeä kuin hämäläinen ja herkkä kuin karjalainen. Hän oli hiljainen kuin metsälampi ja toimelias kuin merenranta. Hän oli oppinut kuin yliopisto ja vaatimaton kuin maalaiskirkko.
Jos kansa vaan oppisi havaitsemaan, mitä etua sellaisesta menettelystä olisi, jos se kieltäytyisi menemästä ammuttavaksi ilman syytä silloin olisi sota lopussa.» Olin myöskin tilaisuudessa lukemaan erään kirjeen, jonka Gustave Flaubert oli kirjoittanut George Sandille heinäkuun alkupäivinä, jolloin sota oli juuri alkanut. Kirje kuului: »Olen epätoivossa maanmiesteni tyhmyyden tähden.
Hänen hartioilleen ripustettiin punaista vaatetta, jommoista kunnioitusta osoitettiin ainoastaan jumalien kuville. Kun hän astui maalle, kulki pappi hänen edellään ja kaikki kansa laskeutui kasvoilleen.
Heitä vainottiin kuitenkin yhä vielä, sillä vaikka varsinaiset kilpaleikit jo olivat loppuneet, niin heitä säästettiin seuraaviin tai heidät surmattiin paikalla. Rooman kansa tosin ei enää heitä pitänyt kaupungin murhapolttajina, mutta se katsoi heitä sen sijaan ihmissuvun ja valtansa vihollisiksi, ja julistus, joka oli annettu heitä vastaan, pysyi yhä voimassa.
Pakkasyö on, ja leiskuen pohja loimuja viskoo. Kansa kartanon hiljaisen yösydänuntaan kiskoo.
Mutta kun noussut on koi, sinä, kansain pää Agamemnon, käskeös hankkia puita ja kaikkea muutakin, mill' on vainaja matkalleen varaeltava varjojen maille, jott' äkin polttaa saa tuli uupumaton hänet tuhkaks silmistämme ja taas sotatoimiin ryhtyä kansa." Virkki, ja tottelemaan kehotusta he kaikk' oli alttiit.
Päivän Sana
Muut Etsivät