Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Nyt sattui sora-ääni. Lavalla karkeloi juuri eräs keveäpukuinen, sirotekoinen tanskatar. Nosteli helmojaan, sipristi silmiään ja mutristi huuliaan samalla niin intiimisti, hävyttömästi ja rikkiviisaasti, ettei hänelle parhaalla tahdollaankaan voinut olla vastaan hymyilemättä. Johannes istui jonkun verran edessäpäin eikä voinut nähdä Liisaa ilman päätään kääntämättä.
Neiti taiten vastoavi, sanovi sanalla tuolla: "Sillenpä minä menisin, kenp' on veistäisi venosen kehrävarteni muruista, kalpimeni kappaleista, työntäisi venon vesille, uuen laivan lainehille ilman polven polkematta, ilman kouran koskematta, käsivarren kääntämättä, olkapään ojentamatta."
Ohi ajaessa hän vilkasi, päätään kääntämättä, yläkerran ikkunoihin: siellä näkyi vaan joukko huiskuvia liinoja, ja viimeisessä ikkunassa Kerttu, joka silmät ilonitkusta punaisina suuteli käsiänsä ja heitteli niitä kapteenille. Aja hiljaa, kuului kapteenin selän takaa eno Franssin tyynesti laulava ääni.
"On kyllä ottanutkin," lausui nyt kolmas, joka tähän saakka oli silmiään kääntämättä katsellut eräitä nuoria, jotka seisoivat lähellä kirkonovea ja joiden kovanlainen ilo, toisten ikään hiljennettyä, herätti huomiota. "Anna on eilen illalla tullut, ja kylässä kuulin jo kerrottavan, että hän on ikävöinyt kotiaan, varsin huonolta on hän kuulemma näyttänytkin.
Kaarlo kuunteli äänetöinnä, sillä hänen sydämensä oli liiaksi onnellinen sanoihin puhkeamaan. Hän katseli silmiään pois kääntämättä Marian kasvoihin, joissa oli lilja muuttunut ruusuksi, mutta tuo kuitenkin oli liljaa kauniimpi, sillä se ilmaisi puhdasta sammumatonta rakkautta. Iloisena ja onnellisena erosi Kaarlo nyt Mariasta ja sanoi huomenna tulevansa jälleen.
Adelsvärd siirsi vuoteen likelle tuolin, istuutui ja katseli pikku olentoa silmiään kääntämättä. Vanha eukko kuiskasi hiukan maltitonna: Mitä tohtori luulee? Jättäkää minut vähäksi aikaa yksin hänen luokseen! Ei ole hyvä, että täällä puhutaan!... Hän otti käsille nenäliinansa, kastoi sitä vesiruukkuun ja pani sen pikku Marian otsalle, kumartuen vuoteen yli. He olivat kahden kesken.
Eräänä tällaisena valjuna aamuna lämmitteli Jeanne paikaltaan liikkumatta jalkojaan huoneessaan uunin edessä, sillä aikaa kuin Rosalie, joka päivästä päivään oli muuttunut, verkalleen korjasi hänen vuodettaan. Yht'äkkiä kuuli Jeanne takaansa tuskaisen huoahduksen. Päätään kääntämättä hän kysyi: Mikä sinua vaivaa? Kuten tavallista sisäkkö vastasi: Ei mikään, rouva.
Hän tuijotti päätään kääntämättä tähän eriskummaiseen olentoon, joka myös katseli häneen sanaa sanomatta. Vähitellen tuli hän kuitenkin tolkkuunsa ja lähestyi häntä epäilevillä askelilla. Synkät kasvot alkoivat hymyillä, lumivalkoiset hampaat kiillähtivät äkkiä, pää kumartui ja näyttäytyi, pudistaen vahvaa tukkaa, kaikessa hienossa kauneudessaan.
Sanoi vanha Väinämöinen, virkki uuelle venolle: "Lähepä, veno, vesille, pursi, aalloillen ajaite käsivarren kääntämättä, peukalon pitelemättä!" Läksipä veno vesille, pursi aalloillen ajoihe. Vaka vanha Väinämöinen itse istuihe perähän; läksi merta luutimahan, lainetta lakaisemahan.
Ja kun me, ymmärtäen kaikki, rupesimme itkemään, jatkoi Lazare setä, silmiänsä taivaalta kääntämättä: "
Päivän Sana
Muut Etsivät