Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Matka oli mielessä, ja sitte näin myöskin omituista unta. Olin alpeilla, kiipeämässä ylös jyrkkää kallionrinnettä. Jouduin paikalle, josta en päässyt eteenpäin enkä taaksepäin. Aloin jo hätääntyä, kun samassa huomasin, että yläältäpäin ojentautui voimakas käsi minulle avuksi. Tartuin siihen ja lämmin, turvallinen tunne täytti sydämeni. Mutta ennenkuin pääsin nousemaan, näin toisenkin käden.
Itse ohjasi hän matkaa molemmilla käsillään jyrkkää jäistä kallioseinää myöten alaspäin, ja syvemmälle häntä laskettiin, kunnes kuului alahalta huuto: "Tarpeeksi!" "Onko se ylkämiehenne, ja onko hän kuolleena vai elävänä?" kysyivät miehet yihäältä kumartuen kuilun yli. Vastaus tuli kohta: "Hän on tainnoksissa, vaan sydämensä sykkii, sykkii rintaani vastaan." "Kuinka makaa hän?"
Niin kiertelimme me kauvan. Kun Petteri yhä ujosteli pyytää minua sinne, täytyi minun tarttua asiaan suoraan ja minä sanoinkin ilman mitään turhia kiertelyjä: "Eikö mennä katsomaan, herra Ikonen." "Juu... Mennään!" riemastui siitä Petteri ja me lähdimme, kohosimme jyrkkää metsäistä rinnettä myöten mäelle ja koetimme olla toisillemme mieliksi. Ja miten rauhaista oli täällä ikimetsän pimennoissa!
Toinen niistä tapahtui, kun selkeänä ja kauniina aamuna kapealla metsätiellä ratsastimme jyrkkää ja kivistä mäkeä alas. Edessämme näimme herran papillisessa pu'ussa hevosen selässä, joka ohjakset kaulassa sai mennä melkein mihin itse tahtoi, sillä välin kuin herra luki kirjaa, joka makasi avoinna hänen edessänsä satulalla.
Rampa oli tallustellut maantielle asti katselemaan, tulisiko Nelma. Ja siellä odotellessaan tallustellut niin paljon, että hänen täytyi nojautua käsiinsä, kun hän erästä jyrkkää polkua palasi kotiin: niin ilkeästi kiusasi jaloista. Sitten hänelle tuli oikea hätä. Hän itkeskeli kamarissaan yksinään. Missä on Nelma ... kun ei tule kotiin?
»En koskaan, en koskaan!» huudahti kuningas, kun mielenliikutus, jota hän viime aikoina suurella vaivalla vain oli saanut hillityksi, nyt väkisinkin ryöpsähti ilmi. Hän rupesi astumaan edestakaisin epätasaisin askelin, ja koko hänen käytöksensä ilmaisi nyt jyrkkää vastakohtaa hänen tavalliselle mielenlujuudelleen. »En koskaan, en koskaan!
Niin noustiin ylös tuota jyrkkää pihamaata ja pian oltiin tuossa pesotuvan takana olevassa mummon peräkamarissa. Vieras sai istua tuolille pöydän päässä ja Elsa meni panemaan vettä tulelle. "Se olikin oikein hyvä ja hauska kyyti, joka meidän osaksemme tuli!" sanoi mummo. "Helpottaa se hiukan kävelyn vaivaa, kun pääsee vettä myöten", vastasi mies, samalla katsahtaen akkunasta ulos.
Tuo itsepintasen totinen kuu, joka kiipesi korkeutta kohti vesietelän taivaan jyrkkää seinää, ei voinut lähettää yhtään valon pilkausta minun pimeään sieluuni. Kävellä latostelin yön rauhallista uneksivaa piennarta ympäri ruispeltoa hiljalleen kuin kissa, jänistä vainoten. Tulla väläilin takaisin toista piennarta, joka kulki kamarin peräti.
Lumi pöllyi ja puitten oksat rytisivät, kun me oikein Suomen poikain innolla ja rohkeudella laskimme tykkinemme ja varusteinemme aika vauhtia alaspäin Balkanin jyrkkää eteläistä rinnettä.
"Mitäpäs viivyttelemisestä?" sanoi Shvabrin minulle; "nyt ei meitä kukaan huomaa. Lähtekää joen rannalle, siellä ei meitä häiritä". Me läksimme sanaakaan puhumatta. Laskettuamme alas jyrkkää polkua, pysähdyimme aivan joen rannalle ja vedimme miekat. Shvabrin oli taitavampi minua, minä sitä vastoin väkevämpi ja rohkeampi.
Päivän Sana
Muut Etsivät