Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Kallioin ja korkeain honkain välitse, läpi jylhän, pimeän metsän, jossa tuskin ennen mikään mun elävä olento, kuin susi ja karhu oli kulkenut, tunki nuori talonpoika. Väliin täytyi hänen kiertää jonkun tiheän pensaston ympäri, väliin jonkun järven tai suon; harvoin seurasivat he mitään raivattua polkua.
Hän ei kuitenkaan itkenyt eikä huutanut, hämmästyi tosin ensin, mutta kokosi sitten voimansa ja oli maltillinen, sillä tiesipä hän olevan eksyneilläkin Jumalan, johon sopi luottaa ja joka lopulta johtaa vilpittömät vaeltajat oikeaan. Ilta läheni. Aurinko laski. Hän oli joutunut jylhän kallioluolan suulle. Hän ajatteli: tuolla vietän turvallisesti yöni.
»Kostoa sukuni surma, Ison kohlut, maammon mahlat.» Mutta juuri kun hän tälle veriretkellensä lähtee, saapi hän sen arvaamattoman sanoman, että hänen isänsä ja äitinsä eivät olekaan joutuneet surman omiksi Untamon sodassa, vaan päässeet pakoon pieneen piilopirttiin, jylhän korven sydämeen. Nyt Kullervon synkkä kohtalo näkyy kerrassaan kokonaan valjenneen.
Tässä yleensä varsin hedelmällisessä niemimaassa oli monta luonnonlaadultaan vaihtelevaa maakuntaa: lakea ja hedelmällinen Akaia, kaunis Elis, etelärannan viljavat tasangot Messenia ja Lakonia, epätasainen Argos ja sisämaassa vuorinen, jylhän kaunis Arkadia.
HILLERI. Ei sitten mitään! Mikä jylhän kaunis runo! HILLERI. Ja kuitenkaan sanomalehdet eivät ole minusta puhuneet mitään. Ehkä minulla tulee olemaan kunnia puhua teistä lehdessäni. HILLERI. Minkä vuoksi te sanotte, että ni? HURMERINTA. Mitä ni? HILLERI. Että lehdessäni? HURMERINTA. Niin sanoessani tietysti tarkoitan vain lehteä, jonka toimittajaksi olen valittu.
Riemulla kuuntelisimme jylhän metsän rinnasta raikuvaa yörastaan rauhaisaa laulun kiherrystä. Simo. Vaan olipa aika visapahka se mies. Jaakko. Eipä unhoita hän käydä haudastakin viinakoppia kurkistamassa. Luulenpa merkitsevän hyvää, kun sen pojan haamun näit. Vaara on kaukana! Kuuluu silloin rusketta majan takana ja vilauksella näkyy outo varjo, joka jälleen katoaa.
Hyvästit otti hän maailmalta Ja painoi seppelen päähänsä: Näin syöksihe kuohuin partahalta, Syvyyteen päättäen päivänsä. Oili' usein kuullahan aina vielä Sen kosken huolella huokaavan, Ja jylhän kallion murhemieliä Suloista neitoa kaipaavan. Vaan kevätpäivyen lämpimillä On nähty rakkahat laaksossa: Siell' laulavat riemu-sydämillä Nuoruuden ihanat muistonsa. TYT
Heidän silmänsä sattuivat toisiinsa... Svenoniuksen katse oli jylhän uhkaava... Aadolfin muistutti siitä valasta, jonka hän vannoi. Hänet valtasi inhon ja pelon sekainen tunne, ja hän olisi, elleivät asianhaarat olisi häntä pidättäneet, syöksynyt papin päälle ja polkenut hänet jalkainsa alle. Synkkäin aavistusten lannistamana lähti Aadolf kiireesti kotoa pois.
Sitten avasi hän olutkellarin oven. Ukkonen jyrisi hirvittävästi. Kellarissa synnytti sen pauke jylhän jyminän. Inkeri katseli ympärilleen. Kosteina kiilsivät seinän kivet. Ja tuolla, suuren tynnörin luona oli ovi... Hitaasti asteli hän sinnepäin. Häntä, rupesi taas pelottamaan. Hän asetti kynttilän tynnörille ja aikoi avata ovea. Mutta pelko pidätti kättä. Mitä kätki tuo ovi? Minne se johti?
Puolen tuntia myöhemmin seisahduttiin uudestaan kaupungin näkyvissä. Se oli tuossa, parin joutsen-kantaman päässä, ja kohoitti yön pimeässä korkeutta kohden molemmat suuret kallionsa, joiden huipulla, toisella puolen linna, toisella tuomiokirkko niin jylhän komeana seisoivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät