Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Katsoppas, nyt on tuokkoseni ja koppani ihan täynnä, mutta kuinka paljo sinulla on? Minulla ... niin ei minulla paljoa ole. Mutta mihinkä ne jätinkään?... Joju lähti etsimään marjatuokkostansa. Pitkän aikaa kuljettuansa kaskessa hän sen vihdoin löysi, mutta se oli vain puolellaan marjoja. Poimitaan nyt yhdessä sinulle, että sinunkin astiasi täyteen saadaan. Sinäkö taas auttaisit minua?
Oi, miten siellä aurinko kirkkaasti loisti! Maa oli jo hienon lumen peitossa, niin puhdas ja kaunis. Joju päätti lähteä kaupungille. Rehtori oli ulkona, mutta Joju meni Eriika tädin luo ja sanoi, että hän lähtisi ulos kävelemään. Jojun täytyi aina sanoa, minne hän aikoi mennä.
Hän oli sitä kuiskaavinaan, mutta hyvin Joju sen kuitenkin kuuli, ja hän sanoi: Kuka raukka se sööti on? Semmoinen poika on hyvin imelä, jota voi söötiksi sanoa. Tähän eivät tytöt mitään vastanneet. He olivat nyt tulleet eräälle kadulle, jossa heidän tuli erkaantua toisistaan. Rehtorin pojat ja Solmia sanoivat hyvästit seuralaisilleen ja lähtivät kotia.
Minä ottaisin sinut luokseni ja kasvattaisin sinua. Kyllä, mutta minun täytyy ensin kysyä äidiltä. Eikö isäsi elä? Elää, mutta kyllä hän antaa minun tulla, jos vain äiti antaa. Isä monta kertaa on ollut pahoillaan siitä, että tänne tulimme, varsinkin minun tähteni. Hm, vai niin. Ehkä on paras, että itse menen heille asiasta puhumaan. Mennään nyt oitis. Mellilä läksi, ja Joju oli tien-oppaana.
Hän tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän tunsi ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei tietänyt, miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain hämärästi, että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi ääneensä: Joju parka!
Nyt Joju unhotti kaiken harminsa, unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä jonkunlaista kuria akalle. Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä.
Joju ei tietensä tätä kaikkea ihaillut, mutta hän oli ihastuksissaan, ymmärtämättä mitä varten. Hän hyppi, huusi ja huuhueli. Suuri, vanha riippakoivu oli tulen säästämänä jäänyt mäen rinteelle, ja sen koukkuiset haarat nyt miellyttivät Jojun silmiä. Yhdellä hyppäyksellä oli hän tuon lehevän puun haaralla istumassa.
Sepä olikin oikein hyvä poika. Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet? Olen rehtori Mellilän kasvattipoika. Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut. Niin kai on, vastasi Joju huoaten. Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka. Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon kotiinsa.
Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen luo, sanoen: Ostakaa sanomalehtiä! Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi pari askelta perässä ja sanoi: Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen, kun ensikerran olen myymässä. Annappas nyt sitte tänne lehti.
Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota? Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju vain. Marjassako sinäkin olet? Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille herroille pahuuksille raakilat kelpaa. Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet! Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut. Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät