United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta Johannes, joka oli kaikkia aivan tarkasti kuunnellut, ei nyt saattanut hillitä iloansa. Hänen silmistänsä virtasi kyyneleitä; hän lähestyi kirkkoherraa ja puristi hellästi tämän kättä. Jaakolla oli muutamia esteitä, köyhyys etukynnessä.
Eihän hän hirvinnyt enää ketään suoraan silmiin katsoa, vaan tirkisteli jokaista niin epäluuloisesti kulmainsa alta; eikähän hän edes oikein ymmärtänyt varkauttaan salatakaan. Mökki näet siisteni siistenemistään, ja kertoivatpa muutamat nähneensä Jaakolla toisinaan rahojakin, vaikka hän oli kyllä sanonut niitä saaneensa työpalkoistaan tukkiherroilta, joiden kanssa kierteli metsiä lukemassa.
"Mikähän Jaakolla nyt on mielessä?" arveli Korpelan isäntä. Kylän viimeisissä taloissa nähtiin Jaakon kävelevän metsään päin lapio olalla. Päivä kului, mutta Jaakkoa ei näkynyt, tuli ilta, ei sittenkään; hiljan illalla tuli hän.
Siellä hän avasi sydämensä isännälle ja kertoi hänelle koko asian. Sitten pyysi hän, että isäntä ottaisi Marin taloonsa, niinkuin palveluspiian. Jaakko oli nyt ensikerran elämässään pitämässä huolta yhteisestä elämästä. Korpelan isäntä kummastui suuresti, kuullessaan, kuinka suuret tuumat Jaakolla oli, mutta lupasi ottaa Marin vastaan, niinkuin oman lapsensa.
Kymmenen vuotta on mies työtä tehnyt ja petäjän kuorta järsinyt, saadakseen mökkiään kuntoon. Nyt kun tuo alkaisi häntä palkita, sanoo isäntä: »kontrahti on lopussa, mökki on minun, lähde tiehesi!» Eikä ole Jaakolla muuta neuvoa, kuin pussi selkään, keppi käteen ja pois. MIKKO. Jo se on kovaa, tuo. Kymmenen vuoden hiet ja vaivat! Voi, yhtä hyvin.
Matti koetti pauhata vielä tovin ulkopuolella, vaan sisään ei hän uskaltanut pyrkiä, kun tuo vankka Tintta-karhu oli siellä, joka hänelle oli niin monta tappoa antanut hänen yrityksissään; aikansa möykättyään, meni hän pois. Jaakko nyhjäsi isäntää sivu kulkiessaan ja käveli isännän kamaria kohden; isäntä arvasi Jaakolla olevan itsellensä asiaa ja seurasi perässä.
Hänet oli enonsa, muutaman naapuripitäjän siltavouti ottanut elätettäväkseen katovuoden aikana. Siellä Jaakko kävi lukemassa pappilan neidin luona ja tämä huomattuaan Jaakolla olevan terävän järjen ja hyvän muistin rupesi puuhaamaan häntä kouluun.
Tuo oli kevät, kesän elämän aamu, ja Jaakolla ja Marilla oli myös perheellisen elämän kevät-aamu; olisipa luullut, ett'ei kummankaan aamun selkeälle taivaalle voi koskaan kokoontua himmentäviä hattaroita, ei murheen mustia pilviä, ei kiusausten ja koetusten kovia myrskyjä, niin valoisa ja lupaava oli sekä kesän että perhe-elämän aamu. Nyt ryhtyi Jaakko taas käsiksi Metsälammen rämeesen.
Usko sanojani Kirja-Tiitsu, kyllä minäkin istuisin ennen lämpimän takkavalkian ääressä, kuin rytäjyttäisin tässä vankkureilla, mutta jokaisen pihistää kenkä hänen omaa jalkaansa! Niinkauan kuin vielä itse vähänkin jaksan olla jalkeilla, en anna isännyyden valtikkaa kädestäni. Tähän aikaan on nuorella väellä omat mietteensä ja varsinkin meidän Jaakolla!"
Häntä oli sanottu karhuksi ja tosiaankin näytti hän nyt karhulta, kun hän karhun voimilla, avopäin, märkänä ja mustana jyski Metsälammen rämeellä, isojen murtoliutojen takana, jotta puut huiski, kannot lenti, turpeet tuiskuna pölisi. Vaikka Jaakolla oli niin viljavat voimat, uupuivat ne kuitenkin jo illaksi, ja silloin istui hän jonkun lie'on päälle, ja syvä huokaus nousi hänen rinnastansa.