Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Mutta nuo toiset varmaan asuvat täällä? hän kysyi. Vanha herra hymähti. Mahdollista kyllä. Sinä tahdot siis pois täältä? Tahdon minä. Minä puhun sitten rouvalle sinusta. Pääset pois jo tänä aamuna. Mutta mihin sinä menet sitten? En tiedä. Oletko ennen ollut palkollisena? En ole. Tahdotko takaisin kotipuoleesi? Jaana mietti. En minä vielä, hän vastasi epäröiden.
Niin minäkin uskoin, mylord, sanoi Felton, mutta kun vanki kaikessa tapauksessa on nainen, tahdoin minä osoittaa hänelle sitä kohteliaisuutta, jota jokainen sivistynyt mies on velkapää osoittamaan naista kohtaan, ellei naisen, niin kumminkin oman itsensä vuoksi. Mylady'n koko ruumis värisi. Felton'in sanat kiitivät jäänä hänen suonissaan.
Sinä tottelematon tyttö! Mistä sinä tulet? Jaana ei tiennyt, mitä sanoisi. Hän tunsi luvattomilta retkiltä tulevansa. Mummo kävi kohti ja tahtoi piiskata häntä. Jaana pelkäsi, mutta häpesi vielä enemmän, että sen täytyi näin kaiken kansan ja itse isä-jumalan nähden tapahtua. Ei paljaan päälle, hän rukoili. Ei paljaan... Hän heräsi siitä, että joku pudisteli häntä.
Se oli eräs maalaispappi, joka sattumalta oli asioilla pääkaupungissa. Hän oli kulkenut puiston läpi ja nähnyt valkean vaimon kinoksessa kyyröttävän. Hänen sanansa olivat lempeät ja Jaana kuunteli häntä. Hän lupasi hankkia yösijan hänelle ja Jaana tahtoi nousta. Mutta hän ei jaksanut enää. Papin täytyi nostaa hänet ylös ja taluttaa häntä.
Hänen noin yksin kävellessään kauniina yönä ja muistellessaan menneitä aikoja, hän kuuli metsästä oudon äänen. Ei se ollut teeren kuherrusta, ei suden ulvontaa, ei kehrääjän hurinaa eikä ruisrääkän narinaa. Se oli itkevän lapsen ääni. Jaana rakasti lapsia ja meni sinnepäin, mistä ääni kuului.
Jaana salli sen tapahtua, mutta aivan kuin armosta, suu mutrussa ylenkatseellisesti. Miksi hän ei voinut tehdä mieliksi tuolle? Hyvältä pojaltahan tuo tuntui, vaikka kovin arkalan asukkaalta. Mutta kun poika tahtoi vetää hänet syliinsä, sysäsi Jaana päättävästi pois hänen käsivartensa.
Hän uudisti kysymyksensä ja astui lähemmä. Silloin rupesivat kaikki kolme täyttä kurkkua kirkumaan ja vanhin tytöistä huusi yli muiden: Emme koskaan syö noidan ruokaa; noidan ruoka muuttuu madoiksi! Jaana koetti turhaan rauhoittaa pienokaisia, kun ovi samassa aukeni ja kaksi oudon näköistä henkilöä astui sisään. Toinen oli melkein musta siitä luonnollisesta syystä, että hän oli hiilenpolttaja.
Tosin puhui kauppias ainoastaan väärästä esivallasta ja laittomasta asevelvollisuus-asiasta, mutta tietämättään yleisti Jaana hänen sanansa mielessään, yhdisti ne omiin kokemuksiinsa ja huomasi ne oikeiksi kaikessa laajuudessaan, ilman mitään rajoitusta. Hänkin asettui heti vaistomaisesti kauppiaan puolelle. Pappi puhui pötyä hänenkin mielestään.
Kukas muu kuin se vanha, vastaa mummo. Perkele se oli, hän, joka käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura. Mitä se tahtoi mummosta? Mitä lie tahtonut. Eikä Jaana tohdi tutkia enempää. Mutta mummo myhähtää hetken perästä ikäänkuin jatkaen äskeistä ajatusjuoksuaan: Minä olin siihen aikaan rippikoulu-ijässä, letti niin pitkä, että pohkeita pieksi. Semmoisille se kuuluu kovin perso olevan.
Parooni oli hänen mielestään oikeassa, maisteri oli oikeassa, mutta enimmän oikeassa oli kuitenkin Signe-neiti, sillä epäilemättä oli kaikki esivalta väärä ja kaikki hallitsevat ansainneet hirsipuun. Mutta pahaa ei ollut pahalla vastustettava, sanoi Signe-neiti. Sitä totuutta ei Jaana voinut koskaan omakseen tunnustaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät