Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Muutama päivä sitte tuli Jaana, tuon hyvän armon kamarineitsy, emäntänsä luo. Vanhus istui tapansa mukaan tyynyjen ympäröimänä odotellen jotakin uutta, sillä hän imi uutisia aivan kuin Bononikivi valoa taas valaistakseen. "No, Jaana, mitä kaupungilla tapahtuu?" "Oi, ei mitään erinomaista, mutta minä tapasin Saarisen."
Ja Jaana jutteli kaikki, niin raskasta kuin se joskus olikin ja niin mielellään kuin hän olisi tahtonut esittääkin perheensä paremmassa ja kauniimmassa valaistuksessa. Jaana kertoi tietysti katkonaisesti ja omalla tavallaan.
Jaana tekaisi jo paperitötterön ja sitoi käärenuoran päät kätevästi kuin näppärin tiskimies. Mutta eräänä iltana hän pisti kätensä luvattomasti pastillipurkkiin. Samalla astui kauppias sisälle ulko-ovesta ja helähti ovenkamanaan kiinnitetty sydäntä-sävähyttävä tiuku. Kauppias ei ollut sanonut kuin yhden sanan: Ulos! Ja Jaana oli mennyt.
Jaana sai odottaa aamuhämäriin. Silloin ilmestyi rouva äkkiä hänen eteensä ja löi lattialle vaatekimpun. Siinä on röökinän vaatteet. Jaana pukeutui. Mutta rouva näki, että Jaanalla oli jotakin toisessa kädessään. Epäluulo heräsi hänessä. Paljonko se antoi sinulle? hän kysyi. Kuka niin? Sepähän herra? Mitä lie antanut. Näytä. Et suinkaan aio itse kaikkia pitää. Jaana ei näyttänyt.
Tässä ne nyt olisivat, sanoi Heikki vihdoin ja veti pienen kotelon povitaskustaan. Mitkä? kysyi Jaana katsomatta häneen. Nepähän ne kihlat. Jaana purskahti itkemään. Heikki näytti hyvin hölmistyneeltä. Hän avasi kotelon ja piti sitä Jaanan silmien edessä. Siinä ne ovat, huolinetpa sitten tahi et. Ei nämä häävit ole. Se oli tietysti vain väärää vaatimattomuutta.
Häntä silitettiin päälaelle ja potkaistiin sitten niinkuin koiranpentua tuota tuonnemmaksi. Saunassa ei ollut enää ketään. Herra oli ollut viimeinen vieras siellä. Jaana itkeä kallotteli vielä kadulla. Hänen askeleensa horjahtelivat, sillä hän oli nauttinut tänään tavallista enemmän väkeviä. Satoi lunta. Hän kulki erään puiston läpi ja heittäysi vihdoin kinokseen istumaan.
Mutta tiedätkö, Kreeta, että minä olen ilkeä noita-akka, joka noidun sekä ihmisiä että eläimiä? Varo itseäsi, sinulla on pieniä lapsia; voisinhan minä pelastukseni palkaksi saattaa lapsesi turmioon. Ihmiset ovat luulleet sinusta pahaa, Jaana, mutta minä tunnen sinut paremmin. Sinä olet turhien kappalten kanssa askaroinut, mutta mitään pahaa et ole sillä tarkoittanut.
Luulen niitä olleen seitsemäntoista... Oi, Lodoiska, näin sinusta unta viime yönä! Kahdessakin olisi ollut kyllin veikan menettämiseksi, ja Jaana povasi seitsemäntoista. Onko hän totta povannut? Hän povasi kovin vähän. En ole ollut sinun arvoisesi.
Mutta muuten olivat lentualaiset kaikki asestettuja anarkisteja eikä kauppias Luikarinen uskaltanut enää liikkua illoin ulkona, sen jälkeen kuin häntä vastaan eräänä pimeänä syys-yönä oli tehty epäonnistunut murhayritys. Jaana kuunteli ahnaasti näitä tietoja. Hänellä oli monta tuttavaa Punaisessa kaartissa, vaikka hän itse ei ollut koskaan tullut sen naiskomppaniaan kirjoittautuneeksi.
Joko se oli nyt siihen pantu peloittamaan taikauskoista kansaa tupaan tulemasta sillä Jaana ei suvainnut ketään luonaan, tai oli Jaanan rakkaus kaikkeen kamalaan, joka usein syntyy yksinäisyydessä oli miten oli, kun Jaana teki tulen takkaansa, nähtiin kuolleen ontelot silmäkuopat kuin ilmasta tuijottavan tulijoita vastaan. Lapset parkaisivat pelästyksestä. Suunne kiinni, tiuskasi Jaana vihoissaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät