Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Rippikoulussa hän tapasi läheisen majatalon pojan, Heikki-nimisen, jonka hän tosin tunsi ennaltaan, vaikka he tähän saakka eivät olleet monta sanaa keskenään vaihtaneet. He olivat paljon yksissä. Toiset toverit rupesivat jo nimittämään heitä sulhoksi ja morsiameksi. Itse he eivät puhuneet koskaan rakkaudesta mitään. Yöt nukkui Jaana aitassa yksinään.
Kun vanha naisen ruumis polskahti veteen, remahti villiintynyt väkijoukko huumaavaan hurraahuutoon. Hän uppoaa olen vetoni menettänyt! huudahti porvari vihoissaan. Samassa kuin Jaana putosi veteen, katosi hän pinnan alle, vain vaahtoinen paikka osoitti, mihin hänet oli heitetty.
Yksi ainoa säie minua vain enää elämään kiinnittää: kultaa! kultaa! minun täytyy saada enemmän vain kultaa. Kuule, minun täytyy saada aarteesi, muuten sinut huomenna poltetaan. Et koskaan ole sitä saava, sinä, vastasi Jaana kuivasti.
Kuule minua, jatkoi vanhus toisen välinpitämättömyydestä huolimatta. Siihen olet nyt joutunut, Jaana, kun et ole minua totellut etkä jakanut aarretta kanssani. Nyt näet auringon viimeistä kertaa laskevan; polttoroviotasi jo rakennetaan Hämeentullin ulkopuolella, ja paljon kultaa, paljon kultaa olen saanut maksaa puheillesi päästäkseni. Ketä varten nyt enää aarrettasi kätket?
Jaana nukkui nuoruuden sikeätä unta. Aamulla herätti leski hänet ja selitti, että hän jo oli hankkinut paikan hänelle. Jaana tuli hyvin iloiseksi. Leski oli käynyt torilla. Siellä hän sanoi tavanneensa erään tuttavan rouvan, joka juuri tarvitsi Jaanan tapaista tyttöä. Palkasta voisivat he sitten tarkemmin sopia. Onko se oikein herrasväkeä? kysyi Jaana. Tietysti, nauroi leski.
Näitä sanoja lausuessaan astui piispa Gezelius aivan lähelle ovea, jonka suussa Jaana seisoi, ja loi häneen tuiman, ankaran katseen.
Lopuksi sai kauppias kuitenkin kiinni hänet ja sulki suuren turkkinsa sisään, samalla kuin hänen toinen kätensä pyrki tunnustelemaan, mitä Jaanalla röijyn alla oli. Silloin puri Jaana häntä sormeen. Iikka Rönty oli heti aisakellon äänen kuultuaan rientänyt kartanolle korkeata vierasta vastaan. Riisuttuaan hevosen hän nyt parhaiksi ilmestyi kamarin ovelle katsomaan, mikä meteli siellä oli.
"Tauti on monimutkainen ja rouva kreivinnalla on oikein siinä, että lääkärin täytyy tarkoin tuntea kreivinnan ruumiinrakennus, voidakseen hyödyttää. Suvaitkaa kysyä ruokahaluanne..." "Oi, rakas tohtori, ei ensinkään ruokahalua; minä ihmettelen, että voin elää niin vähällä. Jaana neitsyeni ihmettelee aina, miten voimissani pysyn." "Oi niin, ell'ei kiina..." "Niin oikein, kiina, sepä se on, niin.
Maisteri jutteli Jaanan kanssa vain ammattiasioista, kyseli, paljoko Jaana voi ansaita päivässä ja mitkä hänen elatuskustannuksensa olivat. Minä kirjoitan suurta yhteiskunnallista teosta Helsingin työväen-oloista, hän selitti. Toinen, joka ei myöskään leikkiä laskenut, oli muuan nuori, hintelä näyttelijä. Hän oli silminnähtävästi rakastunut Jaanaan.
Minua ilahduttaa nähdä teidän taas yhtä iloisena ja terveenä kuin eilen illalla. Oli erittäin vilkasta vapaaherrattaren illallisilla." "Oli kyllä, erittäin vilkasta; minä en ollut sisällä vaan pelasin koko illan; kuulin kuitenkin Babeten pianonsoiton. Todellinen nero, tai mitä arvelee neiti Jaana; joka itse suorittaa niin vaikeita asioita? Eikö Babette soita ihastuttavasti?"
Päivän Sana
Muut Etsivät