Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Tiina Katri kuuli itkun omalle puolelleen ja tuli katsomaan. »Vai niin», sanoi hän hiljaa, »täällä näemmä jo on päätetty. Pianpa se kävikin. Niin, niin, Mari rukka, Herra antoi, Herra otti, Herran nimi kiitetty olkoon.» Mari istui yhä samalla paikalla ja samassa asemassa. Tiina Katri painoi ruumiin silmäluomet kiinni ja sitoi huivin leuan alle.
»Sinä Esteri näytät olevan hyvin väsynyt», sanoi hän, »sen näen, kuulen ja osaan arvatakin». Jumala siunatkoon tuota miestä! ajatteli neiti Smarin, joka juuri oli istunut nieleksien vuoroon itkun, vuoroon vihastuksen puuskia. »Minä todellakin lainasin sinulle nimeni», alkoi Rautiainen. »Siitä yritin sinulle äsken selittämään, vaan sinä ehätit väliin.»
Mutta ovenraosta sen juuri kiinni tullessa kuului piian korviin rovastin rauhallisempi sana: "Vie mammalle kahvia ja herätä niitä lapsia hyvittelemään." Nyt piika sai uutta kiirettä, hän kenkäpuolessa juosta kimputti samoja jälkiään kyökkiin, mistä lasten katkeramielinen itkun tuhkuminen kuului vastaan.
Mutta miten lienevät sinun asiasi ... ja hänen huulensa ja leukansa värähtelivät itkun oireissa.
Silloin Naimi ja Martta parahtivat kohti kurkkuaan itkemään ja siksipä ei Saimikaan voinut enempi pidättää itseään, vaan parahti vieläkin kovemmin, kun toiset ja itkun seasta sanoi: "Eikä tule pois, vaikka olemme koko yön huutaneet." "Järveen! Herra Jumala. Järveenkö Kaisa meni?
No, tule mukaan nyt. Tahdotko, vai et?" Kuinka kova hän saattoi olla, vaikka näki hänen kauheat tuskansa! Gunhildissa nousi jälleen viha ja se antoi hänelle voimaa. Väkinäisellä ponnistuksella hän tukehdutti itkun ja pelvon myöskin, päätti antaa kaikki mennä menojaan, ja koetti lohduttaa itseään sillä ajatuksella, ettei tässä enempää voinut olla kysymyksessä kuin henki.
Tuo itse latva, huippu, kruunu on, Niin, kruunun kruunu murhan kilvessä; Se kurjin konnantyö on, hurjin raakuus, Verisin ilkiteko, millä koskaan Sokea, kaihisilmäinen on vimma Hellästä säälist' itkun irti saanut.
Ja aikaa oli etsiessä tuhrautunut niin paljo, että kauppamiehen täytyi kiiruhtaa rouvansa luokse, voimatta asianmukaisesti vahvistaa itseään. Kamarinsa keinutuolilla hän istui, rouva Liisa Hentunen kaikessa laihuudessaan. Silmät punertivat kuin itkun jäleltä, ja postilla oli hänellä käsissä. Kauppamies astui varovasti huoneesen ja istui tuolille ovenpieleen.
Jokainen heistä astui ajatuksissaan ja vaitonaisena Mahais-Paavon laihan hevoskaakin perästä, joka veti kaikista pienimpiä ja heikoimpia seurueen jäseniä. Hiljaisuutta ei taipaleella häirinnyt muu kuin reen ratina, lumen narina anturoiden alla ja joskus Pertun pienimmän tyttären itkun nirahdus.
Ei, sanoin minä, yhä itkun kanssa taistellen. Jääkäämme yöksi tänne, antakaa minun kuunnella, mitä teillä on sanomista. Tehkää, niinkuin tahdotte, minä olen valmis lähtemään, milloin herra maisteri tahtoo. Minä olen pahasti rikkonut enkä voi koskaan saada rikostani anteeksi. Herra on armollinen, sanoi hän. Et usko Häneen, jos epäilet, että Hän kerran sinullekin anteeksi antaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät