Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Pitkä oli tämä yö onnettomille, pitkät, surulliset olivat hetket itkun ja valitushuutojen kestäessä. "Maria, pieni Maria, ainoa lapseni susien saaliina! Herra Jumala, sinä rankaiset minua kovin vihassasi!" valitti äiti. "Koeta vähän levähtää voimistuaksesi, kun uudestaan lähdemme etsimään," lohdutti mies. "Levähtää, levähtää, en saata, lähtekäämme heti."
»No, no, muruseni, älä itke! Olin paha sinulle, niin olinkin... Mutta me jäämme yksin, näetkö. Sama se meistä ja vieraissa on hauskempaa... Olet uninen, pikku raukkani; äiti panee pojunsa nukkumaan»... Poika, joka kerran oli päässyt itkun alkuun, nyyhkytti vielä, kun Jakob seurustelupuvussa tuli sisään.
Hän avasi sen sykkivin sydämmin ja löysi kuvakirjan, jomnoisia hänellä jo ennestään oli niin monta, eikä hän niitä koskaan viitsinyt katsella, kun ne olivat niin ikävät. Tyttö oli siksi kyllin hyvästi kasvatettu, että hän koetti peitellä pahaa pettymystään; mutta se ei oikein onnistunut, hän seisoi taistellen itkun kanssa.
Kauvan aikaa hän oli ollut juomatta, mutta oli kerran joutunut vimmaan, kun hänen piti soittaa kilpaa muiden paikkakuntain soittoniekkain kanssa. Sillä välin hänellä taas oli itkun ja katumuksen hetkiä, ja muutamana semmoisena hetkenä hän olikin kiireesti kääntynyt kotiin päin, päästäkseen Karin luokse. Kymmenen vuotta!
Hänpä ei ollut vaativainen, hän koko ajan ikäänkuin selitti, ettei mistään vaatimuksista voinut olla kysymystä, että kaikki ponnistukset ja vaikeudet olivat Henrikin omaksi hyödyksi. Ja ilahutti mielen keskellä itkun halua, sillä järjellähän Henrikin täytyi ymmärtää, että kaikkein korkein, joka oli rakkaus, ei voinut puhua muuta kuin sitä samaa lohdutusta, mitä isäkin.
Kirottu ollos, susi vanha, joka enempi erästät kuin peto mikään vuoks nälkäsi, mi milloinkaan ei täyty! Oi taivaat, joiden kierto, niinkuin luullaan myös maankin olot, elin-ehdot muuttaa, tuon suden milloin saapuu karkoittaja? Hitaasti käytiin, varovasti; pidin silmällä vainajia, joiden kuulin ma ähkyn kurjan, itkun säälittävän.
Ruotsalainen vartia, eräs pyssymies, jonka viikset jo olivat vähän harmahtavat, näki hoikan ratsastajan itkun, väänsi suunsa iloiseen hymyyn, vaan kysyi sitte hyväntahtoisesti: "Kotiinko te pyritte, nuori herra?"
Julia oli sanomattomasti ihmeissään siitä, että hääpäivää näin surullisesti aljettiin ja hänen muotonsa osoitti vuoron itkun ja naurun halua. Ainoastaan Maisteri ja "tallukat" olivat tavallisella tuulella. Edellinen pureskeli kynsiään ja katseli ilmaan, jälkimmäiset yhä vain söivät einettä.
Kysyttiin, vastausta ei. Vaan moni jäyhä rinta nyt pakahtui huokaamaan, ja silmä, harvoin vettynyt, se uhkui virtanaan; ol' isänmaa nyt vainaja, me itkimme sen haudalla. Oi elo! Mies, ken syynä sen ol' itkun kuohuntaan, jaloimman sankarseppelen sai kerran kunnoltaan: hän Ruotsinsalmen voittohon vei kerran Ruotsin laivaston.
Anna Liisa itki pariin kertaan. Maija Liisa päivitteli: »No jo on paha henki saanut vallan Liperissäkin! Kun nyt tuon Ihalaisenkin ja otti ja riivasi! Siihen se vie tämä jumalaton elämä... Hohhoi!... Hohhoi!» Anni Liisa oli sekaisin aivan. Ajatteli taas sitä nenästä huomauttamistaan. Itkun lopussa hän silloin valitti: »Ottikohan tuo nyt sitte siitä sen mieli myrtyäkseen?
Päivän Sana
Muut Etsivät