Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Taas yltyi itku ja tuskin kuului sen seasta sanoja, kun hän lopetti: Mutta tottapa se oli hänellekin niin sallittu. Hän koki tyyntyä, kuivasi silmänsä ja nurkui: Mutta että hänen piti nyt vielä mennä sillä tavalla, jotta ei ennättänyt lapsiparka katuakaan! Kuului vain hiljaista vaimoväen itkua ja miehet istuivat surullisina, kumarassa.
Tule sanomaan Kaisa, valehtelenko. Tyttö ei tullut eikä vastannut, kuului vain itku ja voihkiminen porstuan nurkasta. Se ei valehdellut, ei valehtele se, joka itkee.
Se löi sinua, Polle, eilen tämä poika, mutta tämän päivän perästä se ei enää milloinkaan lyö. Ethän lyö, Heikki? En lyö, vakuutti Heikki, itku kurkussa. Ei se lyö eikä anna muidenkaan lyödä, kun suureksi kasvaa; vaan lupaa olla ystävällinen sekä sinulle että muillekin hevosille ja eläimille. Tule nyt, Heikki, tänne Pollea taputtamaan.
"Voi, voi ystävä kulta, kuinka pahasti minä olen menetellyt lapsiani, vaimoani ja itseäni kohtaan!" sanoi hän ja purskahti valtavaan itkuun. Tuo oli minulle outoa ja odottamatonta. Se teki minuunkin niin valtavan vaikutuksen että minultakin pääsi itku.
Siinä seisotte te, haudan partaalla horjuvat vanhuksetkin, siinä elämänne vasta alkaneet nuorukaiset ja neitoset, seisotte kuin tulivuoren partaalla joka voi puhjeta millä hetkellä tahansa ja nielaista teidät avattuun helvetin kitaansa, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys. Teidän elämänne on Herralle kauhistus, se on Hänelle kauhistus. Se on surkeaa, se on surkeaa?
Tuo helkähti itku impyen kuin joiku kuolevan joutsenen, kuin sointu särkyvän soittimen tai kilven, mi saanut on vamman: »
Itkull' alan päiväni ja päätän murehilla, Yksin istun iltasilla, yksin aamusilla. Sepä mua murehuttaa, sepä itkun tuottaa, Kun on kultani kaukana ja täytyy aina uottaa. Mont' on huolta muutenki ja se on suurin huoli, Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli. Päiv' on pitkä, ikävä, ja itku aina mulla, Kun en kuule kullaistani eikä taia tulla.
Kun hevonen ensimäisessä ahteessa hiljensi käynniksi, ei hän voinut olla varmuuden vuoksi sentään kysymättä: »No, mitäs pidit taulusta eikös se ollut kaunis?» Morsian hätkähti, ymmärtämättä mitä toinen tarkotti. »Kyllähän se oli...» vastasi hän umpimähkään, miltei itku kurkussa. »Niinkuin arvasin», hymyili Uutela. »Kyllä se sen ymmärsi.»
Hän mahtoi olla joku morsian ehkä kuninkaanpojan morsian! Mari katsoi heitä niin kauan kuin suinkin näki, istahti penkille hervottomana ja kuiskasi itsekseen, ennenkuin itku ehti tulla: »Hyvä Jumala, varjele heidät minun poluiltani!...» Veturin savun näki Viion leski kiitävän kaukana metsän sisässä, kun hän palasi häkille. Hän ei ollut voinut puhua sanaakaan Marista Latun emännälle.
Hän nosti luisevat kätensä ja heristeli niitä polvistuvien päiden päällä, pelotonna ja armotonna katsellen silmiin kuolemaa, joka odotti kaikkia näitä tuomittuja. Hänen vaiettuaan alkoi kuulua huutoja: »Katukaamme syntejämme!» Sitten oli taasen aivan hiljaista. Ei kuulunut muuta kuin lasten itku ja käsien läiske, kun onnettomat löivät rintoihinsa. Vinitiuksen suonissa tuntui veri jähmettyvän.
Päivän Sana
Muut Etsivät