Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Yksinkertainen on muistopatsas ja yksinkertaiset sanatkin siinä, yksinkertaista ja korutonta kaikki kuten Suomen kansa itsekin. Poikanen lukee siinä: Hyvälle Kirkkoherrallensa kiitollinen Seurakunta. Kiven juurelle istahtaa vanha vaari ja kertoo poikansa pojalle vanhasta kirkkoherrasta. Ja peipponen laulaa läheisen koivun latvassa kaunista virttään.
Nyt noidat kulkevi Brokkihin, Heit' aika parvia kertyykin. Herr' Urian ylhääll' istahtaa. On vihriä maa, Kulo kellahtaa, Näin retki se vierevi metsiä, soita Ja puskevi pukki, tu ii noita.
Mathieu antoi Mariannen istahtaa tämän pienen sillan matalalle ja leveälle kaidepuulle, piti häntä yhä rintaansa vastaan painettuna, se oli hellyyden purkaus, jota ei kumpikaan voinut vastustaa, koska kaikkialta heitä siihen kehoitettiin, tähdet, vesi, metsä ja loppumaton kenttä. "Oi, Jumalani!" kuiskasi Mathieu. "Näin ihana yö! Miten suloinen se on, ja miten hauskaa on elämä!"
Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa, kas ruohoa, kas puita, kukkasia, joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee! Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein sun mulle uskoi, tulee iloisina, voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain. Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro; on tahtosi nyt vapaa, suora, terve, ja väärin ois sit' olla seuraamatta; suon sulle itses yli kruunun, mitran.» Kahdeksaskolmatta laulu
Hän nyt istahtaa maahan, vihannalle turpehelle ja ottaa halvan eväänsä esihin. Epäluulolla hän sitäkin tarkastelee, sillä kenties se on vieläkin halvempi, kuin mitä ulkonäkö näyttää. Hän katselee, kääntelee leipäänsä ja virkkaa: »Moni on kakku päältä kaunis, Kuorelta kovin sileä, Vaan on silkkoa sisässä, Akanoita alla kuoren.»
Nähtyään venheen rientää hän sitä kohti. On hirveän näköinen, avopäin, lakki kädessä. Nyt se minut tappaa ja tappakoon. Kun ei lasta tappaisi... Mutta Juhan tullessa lähemmä näkeekin Marja hänen kasvoillaan vain pohjattoman uupumuksen ilmeen. Huoahtaen hän istahtaa kaatuneen puun rungolle, kasvot kalseina, hiukset märkinä, otsa hikeä tippuen, leuka veltosti riippuen.
Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa, kas ruohoa, kas puita, kukkasia, joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee! Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein sun mulle uskoi, tulee iloisina, voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain. Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro; on tahtosi nyt vapaa, suora, terve, ja väärin ois sit' olla seuraamatta; suon sulle itses yli kruunun, mitran.» Kahdeksaskolmatta laulu
Kuitenkin oli hän tuskin pääsnyt pois ovesta, ennenkuin tunsi, etteivät polvensa tahtoneet kannattaa, ja että koko ruumiinsa oli kuin rikki runneltu; hänen täytyi istahtaa ulkoportaalle levähtämään. Siinä istui nyt Kello-Taavetti. Silloin lähestyi äkkiä yksi mies pikaisin askelein. Se oli Lauri Pietarinpoika. Tämä riemahti ilosta, äkätessänsä Juosepin.
«En kuuna päivänä», lausui Henrik «ole kuullut niin surkeita, onnentoivotuksia. Hovimarsalkanrouva ja setä varmaankin ovat alakuloisella tuulella tänään. Mutta nyt ukko istahtaa hänen viereensä ja silloin on meillä toivo pian nähdä heidän panevan vireille pienen, kunnon riidan.» Mutta ei! Ei riitaa syntynytkään sinä iltana assessorin ja Gunilla rouvan välillä.
Kun tähän kysymykseen vastattiin kieltävästi, pyysi vieras saada istahtaa penkille levähtämään, koska hän sinä päivänä oli kulkenut pitkät matkat. Elsa tuijotti huoneen pimeään osan, nähdäkseen minkä näköinen puhuja oli, mutta tämä oli siksi varjossa, ettei Elsa voinut häntä eroittaa. Elsaa arvelutti jättää outoa miestä pirttiin niin kauaksi, kunnes hän oli täyttänyt veljen eväslaukun.
Päivän Sana
Muut Etsivät