Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Tuona päivänä, jona tuomio oli määrätty tapahtuvaksi, saapuivat Mark, Isolde ja kaikki Cornwallin paroonit Valko-Nummelle ratsastaen kauniissa järjestyksessä virran rantamalle, ja toiselle rannalle taaskin olivat kuningas Artturin ritarit kokoontuneet, tervehtien sieltä loistavilla lipuillaan.
Mutta säälikää toki minua raukkaa; kuningas vihaa minua, en tiedä minkätähden; mutta te ehkä sen tiedätte; ja kukapa muu osaisi paremmin haihduttaa hänen vihaansa kuin te, kuningatar, jonka sydämessä ei asu vilppiä eikä petosta, siveä ja suloinen Isolde, johon hänen sydämensä luottaa?" "Ettekö siis tosiaan tiedä, sire Tristan, että hän epäilee meitä molempia? Ja minkälaisesta tihutyöstä lisäksi!
Mutta jo kultaa aamun nouseva koi Tintagelin tornien huiput ja linnan valtavat, päällekkäin kasatut viheriät ja siniset kivirykelmät. Isolde on saanut takaisin entisen ilomielensä: Markin epäluulot hälvenevät, mutta konnat sitävastoin ymmärtävät, että Tristan on jälleen tavannut kuningattaren. Mutta Brangien vartioi niin taitavasti, että he turhaan väijyvät.
Hän kiitti teitä kaikista niistä hyvistä töistä, joita olitte hänelle tehnyt lapsuudesta pitäin, ja rukoili Jumalaa suojelemaan teidän kunniaanne ja elämäänne. Hän lähettää teille rakkaan tervehdyksen. Kuningatar, tässä tuomme sinulle hänen kielensä." "Murhaajat!", huudahti Isolde, "antakaa minulle takaisin Brangien, minun rakas palvelijattareni! Ettekö siis tienneet, että hän oli ainoa ystäväni?
Isolde, kaunis ja kallisarvoinen asia on pulppuava lähde, joka levein ja kirkkain aaltosin tulvehtii; mutta sinä päivänä, jolloin se kuivuu, ei sillä tee enää mitään; sellainen on sammunut rakkauskin." Isolde vastaa: "Veljeni, katson teitä, epäilen, värisen, en tiedä, en tunne Tristania..." "Kuningatar Isolde, minä olen Tristan, sama mies, joka teitä niin suuresti on rakastanut.
Sitten hän nosti rakastavien väliltä pois miekan, saman hän tunsi sen kyllä joka aikoinaan oli murtunut Morholtin kalloon, asetti omansa sijaan, hiipi ulos majasta, hyppäsi satulaan ja huusi metsänvartijalle: "Nyt pakene pois silmistäni, poikaseni, jos henkesi on sinulle kallis!" Mutta Isolde näki nukkuessaan tällaisen unen: hän oli olevinaan komeassa teltassa keskellä suurta metsää.
Varjelkoon Jumala rakastavaisia! Hän tulee; istuen liikkumattomana Tristan katsoo häneen ja puusta kuulee hän nuolen pahaaennustavan kirinän, kun jousi jännittyy. Isolde tulee kepeänä ja varovaisena, kuten tavallisesti. "Mikä nyt on?", ajattelee hän. "Miksi ei riennä Tristan tänä iltana vastaani? Olisikohan hän nähnyt jonkun vihollisen?"
Itse lähtisin kauas pois, Bretagneen tai Friisin maahan; sitten kun hän joskus jälleen voisi sietää minua silmiensä alla, palaisin ja palvelisin häntä niinkuin kuuliaisen vasallin tulee." Polvistuen erakon jalkoihin Isolde vuorostaan puhui nöyrällä alistuvaisuudella: "En jatka enää entistä elämääni.
"Sire", sanoi hänelle Isolde, "tunnen itseni väsyneeksi ja sairaaksi. Sallikaa, että vetäydyn huoneeseeni lepäämään. En voi enää kuunnella hänen hassutuksiaan." Hän vetäytyi huoneeseensa mietteissään, istuutui vuoteensa laidalle ja antoi surulle vallan: "Minä kurja, miksi olen syntynyt? Sydämeni on raskas ja suruinen.
Merellä tuuli taas yltyi ja päästi laivan hyvää vauhtia rantaan. Isolde Vaaleahius astui maihin. Hän kuuli suuria valitushuutoja kadulta, ja kellonsoittoa kaikista kirkoista ja kappeleista. Hän kyseli maan asukkailta, mistä johtui tämä hälinä ja nämä kyyneleet. Eräs vanhus vastasi: "Rouva, meitä on kohdannut suuri suru. Tristan, tuo jalo ja uljas sankari, on kuollut.
Päivän Sana
Muut Etsivät