United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuningatar vaikeni hetkisen muistaen tuota toista Isoldea. Vihdoin hän vastasi: "Niin, viimeksi kun hänet näin, sanoin hänelle: 'Jos joskus vain näen jaspis-sormuksen, ei torni, ei linna, ei kuninkaan kielto ole estävä minua täyttämästä ystäväni tahtoa, olkoon se sitten viisasta tai mieletöntä..." "Kuningatar, kahden päivän päästä hovi jättää Tintagelin asettuakseen Valko-Nummelle.
Tintagelin linnan takana levisi laaja hedelmäpuutarha, jota joka puolelta ympäröi tiheä pensas-aita. Siinä kasvoi lukemattomia kauniita puita, joiden oksat nuokkuivat hedelmien, lintujen ja tuoksuvien terttujen painosta. Sen kaukaisimmassa nurkkauksessa, aivan aidan paalujen luona, kohosi korkea ja suora petäjä, jonka mahtava runko kannatti leveää oksastoa.
Mutta jo kultaa aamun nouseva koi Tintagelin tornien huiput ja linnan valtavat, päällekkäin kasatut viheriät ja siniset kivirykelmät. Isolde on saanut takaisin entisen ilomielensä: Markin epäluulot hälvenevät, mutta konnat sitävastoin ymmärtävät, että Tristan on jälleen tavannut kuningattaren. Mutta Brangien vartioi niin taitavasti, että he turhaan väijyvät.
Hän puheli hänelle hellästi, suuteli häntä huulille ja kysyi, tulisiko Kaherdin piankin takaisin tuon lääkärin kanssa, joka voisi hänet parantaa... Mutta koko ajan hän hautoi mielessään kostoa. Kaherdin ankkuroi vihdoin Tintagelin satamaan.
Tintagelin porteilla he erosivat. Muureilla vartijat antoivat toitotusmerkkejään. Tristan hyppäsi ojaan ja hiipi siten kaupungin läpi henkensä uhalla. Hän kiipesi, kuten ennen muinoinkin, yli puutarhan terävän aitapaalutuksen, sivuutti marmoripenkereet, lähteen ja suuren petäjän ja lähestyi sitä ikkunaa, jonka takana kuningas nukkui. Hän mainitsi hiljaa hänen nimensä. Mark heräsi.
Ja jotta teidän parooninne uskoisivat, että rakastan teitä vilpittömällä rakkaudella, annan siitä takuuksi seuraavan valan: joko olen kuoleva tässä yrityksessä tai sitten tuon tähän Tintagelin linnaan tuon vaaleakiharaisen kuningattaren." Hän varusti itselleen kauniin laivan, jonka hän sälytti juustolla, viinillä, hunajalla ja kaikenlaisella herkullisella tavaralla.
Artturkin tarpeen vaatiessa ottaisi hänet suojelukseensa eikä mikään juonittelu enää yltäisi häneen. Miksi siis enää harhailla Tintagelin lähistöllä? Hän pani vain turhan tähden alttiiksi elämänsä ja metsänvartijankin elämän ja lisäksi Isolden rauhan. Varmasti oli nyt lähdettävä, ja viimeisen kerran oli hän pyhiinvaeltaja-puvussa Valko-Nummella tuntenut Isolden kauniin ruumiin värisevän sylissään.
Tarjoan hänelle erinomaisen kunniakkaan tilaisuuden. Kolmen päivän merimatkan päässä täältä, Tintagelin selällä, on Pyhän-Simsonin saari. Siellä kamppailkaamme kahden, teidän ritarinne ja minä, ja joka sellaiseen taisteluun ryhtyy, niittää mainetta ja ylistystä koko heimolleen."
He saapuvat suurella hälinällä ja melskeellä; eikä ole ainoatakaan, joka ei itkisi, paitsi Tintagelin kääpiötä. Silloin puhuu kuningas heille seuraavasti: "Jalot herrat, olen antanut laittaa tämän piikkirovion Tristanille ja kuningattarelle, sillä he ovat syypäät törkeään rikokseen." Mutta kaikki huusivat: "Tuomio, tuomio ensin! Syytös ja puolustus! Surmata heidät tuomitsematta on häpeä ja rikos.
Ja koska olet niin kauan niskoitellut, vaatii hän sinua vielä tänä päivänä luovuttamaan minulle kolmesataa nuorta poikaa ja saman verran tyttöjä, kaikki viidentoistavuotisia, jotka arvanheitolla pitää valittaman Cornwallin suvuista. Laivani, jonka näette lepäävän tuolla Tintagelin satamassa ankkuroituna, on kuljettava heidät, meidän luoksemme orjuuteen.