Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Rengas narahti, mutta kukaan ei herännyt. Isolde ilmestyi kynnykselle ja laulaja vaikeni. Puiden varjossa, sanaakaan sanomatta, sulki Tristan hänet syliinsä; heidän käsivartensa kiertyivät toistensa kaulaan, ja aamunkoittoon asti he täten pysyivät hellässä syleilyssä. Kuninkaan ja vaanijoiden uhallakin he nauttivat rakkaudestaan.
Dinas palasi siis takaisin Tintageliin, nousi porraspenkereitä ylös ja astui saliin. Siellä koruteltan alla kuningas Mark ja Isolde Vaaleahius istuivat shakkia pelaamassa.
"Kuningatar ei kuulu enää kuninkaalle; tämä on luovuttanut hänet spitaalisilleen; ja minä olen valloittanut hänet pois spitaalisilta. Tästä lähtien on hän minun; minä en voi erota hänestä, eikä hän minusta." Ogrin oli istuutunut; hänen jalkojensa juuressa itki Isolde, pää pyhän miehen polvilla.
Isolde nousi hevosen selkään ja Tristan talutti sitä suitsista. Täten he taivalsivat viimeisen kerran rakkaiden metsiensä läpi. Koko yön he kulkivat sanaakaan sanomatta. Aamulla he hieman levähtivät, sitten lähtivät taas vaeltamaan ja saapuivat siten erakkomajalle. Jo kaukaa huomasi erakko heidät ja haastoi heille lempeästi näin: "Ystävät, miten rakkaus syöksee teidät kurjuudesta kurjuuteen!
Kuningas tarttui Isolden käteen ja kysyi Tristanilta, veisikö tämä hänet uskollisesti herralleen. Sadan ritarinsa ja kaikkien Irlannin paroonien kuullen Tristan vannoi sen. Isolde Vaaleahius värisi häpeästä ja tuskasta. Näin siis Tristan, voitettuaan hänet, hylkäsi hänet; tuo kaunis tarina kultaisesta hiuksesta oli ainoastaan valhetta ja hän oli päättänyt luovuttaa hänet toiselle.
Kuullessaan heidän huutavan ja luskuttavan heltyvät kaikkien sydämet säälistä; mutta Ivain riemuitsee; Isolde häviää pimeyteen, Ivain vie hänet mukanaan. Ulos kaupungin portista vierii tuo surullinen kulkue. He sattuvat kulkemaan juuri samaa tietä, jonka vierellä Tristan lymyy. Gorvenal huudahtaa suureen ääneen: "Poikani, mikä nyt neuvoksi? Tuolla on ystäväsi!"
"Minä olen Tristan, tuo mies, joka niin suuresti on rakastanut kuningatarta ja joka rakastaa häntä kuolemaansa asti." Tämän nimen kuultuaan Isolde huokasi, väri vaihtui hänen kasvoillaan ja vihastuneena hän sanoi: "Mene tiehesi! Kuka sinut on päästänyt sisälle? Mene matkaasi typerine leikinlaskuinesi!"
Piikkipensaiden varjostamassa rotkossa, jota he pitivät turvapaikkanaan, Isolde Vaaleahius odotteli Tristanin paluuta. Kuun valossa näki hän sormessaan kiiltelevän kultasormuksen, jonka Mark oli siihen painanut.
Isolde antoi kultasepän kovertaa koiraa varten erityisen kullalla ja kalleilla kivillä koristetun seinäkomeron ja jos hän jonnekin meni, otti hän aina sen mukaansa ystävänsä muistoksi. Ja joka kerta kun hän katseli sitä, haihtui suru, tuska ja kaipaus hänen sydämestään. Ensin ei Isolde oikein käsittänyt koirassa piilevää lumoa.
Sillä välin kuin aseelliset airueet, kuningas Markin sanansaattajat, riensivät Carduelia kohti kuningas Artturin luo, lähetti Isolde salaa palvelijansa Perinis Vaaleakutrin, Uskollisen, Tristanin luo. Perinis vaelsi metsien halki, karttaen kaikkia polkuja ja ihmisten olosijoja ja pääsi siten vihdoin Orri-vartijan mökille, jossa Tristan oli häntä jo monta päivää odotellut.
Päivän Sana
Muut Etsivät