United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Erakko toisti hänelle Pyhän Kirjan sanoja; mutta nyyhkyttäin pudisti Isolde vain päätään, kieltäytyen niihin uskomasta. "Mitä lohdutusta voi enää antaa kuolleille!" sanoi Ogrin. "Kadu syntisi, Tristan, sillä se, joka elää synnissä eikä kadu, on kuollut." "Ei, minä elän enkä kadu. Me palaamme takaisin metsään, joka meitä suojelee ja turvaa. Tule, Isolde ystäväni!"
"Kuningatar ei kuulu enää kuninkaalle; tämä on luovuttanut hänet spitaalisilleen; ja minä olen valloittanut hänet pois spitaalisilta. Tästä lähtien on hän minun; minä en voi erota hänestä, eikä hän minusta." Ogrin oli istuutunut; hänen jalkojensa juuressa itki Isolde, pää pyhän miehen polvilla.
"Ei, sire Tristan, älkää uskaltako niin uhkarohkeaa yritystä! Minä vien kirjeen teidän puolestanne, tunnen hyvin hovin asukkaat." "Luopukaa tuosta tuumasta, sire Ogrin; kuningatar on jäävä teidän suojelukseenne; yön tullessa lähden matkaan aseenkantajani kanssa, joka pitää huolen hevosestani." Kun illan varjot laskeutuivat maan yli, lähti Tristan matkaan Gorvenalin kanssa.
Ja kaikki paroonit ovat vannoneet tuoda teidät kuninkaalle takaisin elävänä tai kuolleena. Katukaa, sire Tristan! Jumala antaa anteeksi jokaiselle syntiselle, joka tulee hänen luokseen katuvaisella sydämellä." "Minäkö katuisin, sire Ogrin? Ja mitä rikosta? Te, joka meitä tuomitsette, tiedättekö te, minkälaisen kohtalokkaan maljan me olemme tyhjentäneet merellä?
Kuinka kauan kestää siis hulluutenne? Rohkaiskaa mielenne jaloon ponnistukseen! Katukaa, katukaa!" Tristan sanoi hänelle: "Kuulkaa meitä, sire Ogrin! Auttakaa meitä pääsemään sovintoon kuninkaan kanssa! Antaisin hänelle takaisin kuningattaren.
Sillä välin oli Ogrin jättänyt rakastavaiset erakkomajaan ja vaeltanut itse sauvoineen Vuorikaupunkiin; sieltä hän osti oravannahkoja, kärpännahkoja, silkki- ja purppurakankaita, tulipunaista verkaa ja vaipan, joka oli valkeampi liljan kukkaa, lisäksi vielä kultasilaisen ratsun, joka asteli jalosti ja juhlallisesti.
Ja pitkiä päivämatkoja tehden he Gorvenalin kanssa pakenivat Gallian maan puoleen, aina Morois'n metsän viimeisille rajoille. Millaisen kärsimyksen lähde olikaan heille heidän rakkautensa! Erakko Ogrin. Kolme päivää myöhemmin ajoi Tristan niin kauas haavoitettua hirveä, että yö sulki hänet pimeän metsän helmaan. Silloin tuli hänen mieleensä ajatuksia: "Ei, ei pelosta säästänyt kuningas meitä.