Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Et milloinkaan ole edes tietävä minun katumustani, etkä sitä rangaistusta, mihin tuomitsen itseni pieneksi merkiksi katumuksestani." Siitä päivästä lähtien, rangaistakseen itseään hairahduksestaan ja mielettömyydestään, Isolde Vaaleahius käytti jouhipaitaa vasten ihoaan. Tristan narrina. Tristan oli jälleen Bretagnessa herttua Hoelin ja vaimonsa Isolde Valkokäden luona.
Hän kannusti hevosensa heitä kohti ja huusi: "Tristan!" Mutta jo olivat molemmat aseenkantajat kääntäneet hevosensa ja pakenivat minkä kerkisivät. Bleheri nelisti heidän jälessään huutaen: "Tristan! pysähdy, vannotan sinua siihen sankaruutesi nimessä!" Mutta aseenkantajat eivät kääntyneet. Silloin Bleheri huusi: "Tristan! pysähdy, minä vannotan sinua Isolde Vaaleahiuksen nimessä!"
Isolde värisi; hän katsoi kuninkaaseen ja virkkoi: "Sire, antakaa heille käsky saapua takaisin hoviinne. Olen puhdistautuva valan kautta." "Milloin?" "Kymmenen päivän kuluttua." "Tuo hetki on kovin lähellä, ystävä." "Se on liiankin kaukana.
Toista oli ennenaikaan, kun Morholt saapui Weisefortin satamaan ja kansa otti hänet vastaan riemuhuudoilla, samoin hänen sisarensa kuningatar ja sisarentyttärensä, Isolde Vaaleahius, kultakutrinen, jonka kauneus jo loisti yli kaikkien muiden niinkuin nouseva aamunkoi.
Isolde otti toisen nuolista, pisti sen paikoilleen, tarkasti, oliko jänne kunnossa, ja sanoi sitten nopealla ja hiljaisella äänellä: "Näen jotakin, joka on minulle epämieluista. Tähtää hyvin, Tristan!"
Isolde huomasi sen ja tuumi itsekseen: "Minkähäntähden tuo muukalainen noin hymyilee? Olenkohan tehnyt jotakin sopimatonta? Olenkohan ehkä laiminlyönyt jonkun niistä palveluksista, joita nuoren tytön on tehtävä vieraalleen? Tai ehkäpä hän nauroi siksi, että olen unohtanut kirkastaa hänen myrkynhimmentämät aseensa."
Silloin Isolde kumarsi syvään isänsä edessä ja sanoi: "Kuningas, täällä on eräs, joka väittää näyttävänsä toteen, että teidän voutinne on valehtelija ja petturi.
Hän rukoili armoa niin säälittävällä ja hellällä äänellä, että orjat ryhtyivät puheisiin hänen kanssaan ja sanoivat: "Neito, jos kerran kuningatar Isolde, sinun valtiattaresi ja meidän, tahtoo, että sinun pitää kuoleman, niin epäilemättä olet jollakin tavoin suuresti rikkonut häntä vastaan." Hän vastasi: "En tiedä, ystävät, en muista kuin yhden ainoan rikkomuksen.
Hän lähettää teille sanan, että te yksin voitte tuoda hänelle lievitystä. Hän pyytää teitä muistamaan niitä suuria tuskia ja kärsimyksiä, joita yhdessä olette kestäneet. Pitäkää tämä sormus, hän antaa sen teille." Isolde vastasi valjuna vavisten: "Ystävä, minä seuraan teitä. Huomen-aamulla olkoon laivanne lähtökunnossa."
Silloin Isolde, luodessaan katseensa kuninkaaseen, näki, miten hänen jalot piirteensä olivat vihan vääristämät, samanlaiset kuin kerran ennen, kun hän raivosi polttorovion vierellä. "Voi", ajatteli hän, "ystäväni piilopaikka on keksitty; kuningas on vanginnut hänet!" Hänen sydämensä melkein lakkasi lyömästä hänen rinnassaan ja sanaakaan sanomatta hän vaipui maahan kuninkaan jalkoihin.
Päivän Sana
Muut Etsivät