Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. marraskuuta 2025
Häijyt, häijyt ihmiset! Lieneekö se toden totta? Kuinka, surmata Alroy'n! minun iloni, koko minun elämäni! Voi! voi minua! meidän kirkas onnemme on paennut ijäksi!" "Ei niin, suloinen lapseni; me olemme vaan, mitä ennen olimme. Muutamia lyhyitä hetkiä, ja kaikki on oleva yhtä valoisaa, kuin jos ei mikään myrsky olisi pimittänyt meidän selkeitä päiviämme." "Oletko nähnyt Asrielia?
Niin ei minulla sitte ennen naimisiin menoani ollut muusta huolta kuin lukukinkereistä. Suurin iloni oli se, että sain nähdä Eeron kokevan aivan samat kärsimykset kuin minäkin, sillä muutamia vuosia sitten kävi Takamaan muori taas meillä. Silloin olin jo siksi viisastunut, etten enää lähtenyt penkomaan saunan lattian alustaa.
Mutta samassa tuli iloni sitä suuremmaksi, kun huomasin povessani paitani ja ihoni välissä olevan jonkun esineen ja silloin muistin, että ravintolasta lähtiessäni pistinkin sinne varmuuden vuoksi kukkaroni, jonka nyt tunsin olevan siellä tallella. Heti otin sen esille ja näin olevan kaikki rahani paikoillansa.
Kuinka odotan sitä hetkeä, jolloin taas istut vieressäni ja minä saan sinulle tyhjentää suruni ja iloni, ennen kaikkia suuren rauhallisen iloni. Hyvästi siksi sinä ystävistä paras! Anna." Hart luki kirjeen uudestaan. Mitä se ilmaisi hänelle? Se oli levollinen ja iloinenkin, mutta Hart ei vähimmässäkään määrässä löytänyt siinä vastausta niille kysymyksille, jotka painoivat hänen mieltään.
Luonto tuntui hänestä niin oudon synkältä, ja hän itse oli ikään kuin yksinäinen erämaan vaeltaja. Kaikki oli kolkkoa. Kesälinnut olivat muuttaneet pois. "Ollutta ja mennyttä " sanoi Reeta itsekseen, "niin, kaikki on mennyttä! Oi, kuinka vanhaksi olen tullut mielestäni, ja minä olen kuitenkin vasta 19-vuotias. Kaikki iloni on mennyttä!" Hän katseli omenapuita, lehdet olivat karisseet pois.
Se aikakausi, jona sinä olit minun iloni, jolloin sinuun kirjoittaminen oli minun riemuni, on nyt loppunut. Sydämeni on nyt minun muistikirjani. Mitä sinne näinä päivinä on kirjoitettu, se on kuumilla kirjaimilla siihen painettu. Sydämessäni ovat luettavina ne tapaukset ja ajatukset, jotka nyt seuraavat. Sydämeni on muistikirjani toinen osa. Ja tämä osa alkaa näin: «Harmaala, Harmaala!
Uusi isäntäni vei minut eräälle likaiselle pihalle, jossa sain kauroja ja heiniä eteeni. Jo rupesin toivomaan parempia päiviä, mutta juuri kun olin hyvälle tuulelle tullut, juohtui Helena mieleeni, ja katkera ikävä iloni tukahutti. Jospa vaan yhden kerran saisin vielä häntä nähdä, ajattelin kyyneleet silmissä. Seisoin siinä sitten kauan, aurinko meni levolle, tuli pimeä syysyö.
Ehkä häiritsen sinua, Aramis ystäväni, jatkoi d'Artagnan, sillä siitä päättäen mitä näen, alan minä uskoa että sinä olet ripittäytymässä näille herroille. Aramis punastui tuskin huomattavasti. Häiritsisit minua? oh, päinvastoin, rakas ystäväni, päinvastoin, sen vakuutan, ja todistukseksi suvaitse minun lausua iloni siitä, että näen sinut terveenä.
Tunnen, ettei hän koskaan enää palaja. Eikä kuitenkaan löydy koko maailmassa yhtään ihmistä, joka on minulle niin kallis kuin hän. Eikä ketään niin hyvää, niin jaloa, niin lempeätä kuin hän. Tämän jälkeen en tahdo enää rakastaa yhtään miestä, ainoastaan äidinrakkaus täyttäköön sydämeni. Rudolfini on oleva ainoa lohdutukseni ja iloni.
"Nyt et sinä puhu totta, Olli," virkahti äiti; "katso minuun, poika, älä pelkää, Olli, en minä pelästy ... varmaankin on minun iloni täällä maailmassa loppunut, mutta se ei tee mitään ... tiedätkö, Olli ... sinun isäsi on kuollut; hänelle on tullut loppu, voithan sinä sen paremmin sanoa minulle kuin pappi, jota te tahtoisitte puhutella... Juho on kuollut!"
Päivän Sana
Muut Etsivät