United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lydia oli ensimmältä nääntyä ikävään ja vanhempien alinomaiseen närisemiseen. Mutta hänellä on nyt muitakin murheita. "Kuka minusta nyt enää huolii!" huokailee Lydia. Eipä tiedä vaikka tuliskin sulhanen vielä, joku Björnsonin aseveikko, ajatellen: koska ei mies ole puhdas, ei hänen tarvitse vaalia niin vallan puhdasta vaimoakaan.
"Niihän se onkin" ... tuumasi myöskin valkoverinen puhemies isännän kanssa. "Ja jos taas" ... jatkoi isäntä ... "en häntä laskisi, niin hän ehkä ikänsä kurnuttaisi, että isä on hänen onnensa vanginnut tähän yhteen ikävään paikkaan... Mutta nyt hänellä on jo kyllä senverran mieltä, että hän tietää, jotta jos hyvin tekee, niin itselleen parempi, tahi jos pahoin, niin eestään löytää."
Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat puuskahtelevan aivan kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole varuillasi ole varuillasi tämä on viimeinen kerta, kun hän johdattaa sinua kiusaukseen». »Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen povestaan. »Hän kuolee! Hän menehtyy ikävään ja tuskaan.» Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen alahuulessaan.
Ilman Sinua ei minulla näinä surullisina talviöinä olisi ketään, kenen kanssa voisin puhella. Sinutta olisin tässä luolassa jo aikoja sitten kuollut ikävään ja lohduttomuuteen. Sinä suot jokaisessa elämänvaiheessa runsasta lohdutusta». Genoveeva sairastuu erämaassa
Mun on mieleni nääntyä ikävään, kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään ja ma kaihoten kaipaan sinne ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn, salot, vihreät metsät, jos katuja käyn, jos kuljen, jos kätkeyn minne.
ne on luotani ja toivat monen illan murehet. Moni ystävä lähtenyt luota, moni saapunut vieras mies. Sydän, hetkeäsi vuota: sinun myös käy täältä ties, kun on kerran aika se eessä, jota vavisten vuottanut oon: kun ajan ma kalman reessä ulos kuolon kuutamoon. Mut kun vie hän mun maahansa loittoon, jot'ei nähnyt yksikään, taas kaivannen kulkusten soittoon ja iltain ikävään.
"Koko elämäni on turmeltu", ajatteli hän ja painoi nyyhkyttäen kasvot käsiinsä, "aivan menehdyn ikävään ja huoleen, eikä ole ollenkaan toiveita päästä täältä. Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta, mieheni ei minua tarvitse ... olen liian typerä, liian lyhytmielinen, voidakseni edes ymmärtää, sen vähemmin ottaa osaa hänen suuremmoisiin ajatuksiinsa ja pyrintöihinsä.
Tule, tule kultani, tule kotipuoleen, Taikka jo menehynki ikävään ja huoleen; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Merille lähtevä. Hyvästi kultaseni, hyvästi kultani! Mun lähteä nyt täytyy pois kotimaaltani. Mun täytyvi nyt mennä merille kulkemaan! Ja sinua, en tieä, jos näen millonkaan. Lahella laiva pieni minua outtelee; Se mulla kotimaani ja tuttavani lie.
"Kuta kauvemmin häntä katselee, sitä suloisemmalta hän näyttää, vaikka hän vasta on vain lapsi, mutta kuitenkin sellainen, jolla ei enää ole kotona hauskaa ja joka uneksii loistosta, ilosta ja vapaudesta, sill'aikaa kun häntä pidetään suljettuna ikävään, kolkkoon paikkaan ja hänen annetaan kärsiä puutetta.
Miksi et tullut ennen, sinä paha, ilkiö, ei sinä ijäti rakastettu, miksi et tullut ennen? Tiedätkös, minä olin jo vähällä kuolla suruun ja ikävään. Kuinka sinulla oli sydäntä viipyä niin kauvan poissa, sano! VIKTOR. Kysy ennemmin, kuinka minulla oli voimaa tulla nyt jo. Tämä on ollut kauhea aika meille molemmille, Sylvi. SYLVI. Sinullekin, Viktor? VIKTOR. Minulle myöskin.