Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Siitä tähän kaikkeen sointuen ja sen läpi soiden vanhojen hurskasten virsien hyminä, niinkuin sen kuulin kirkosta muinoin yli heilimoivan vainion kesäisenä sunnuntaina.
Mieltymyksen hyminä kuului kokoontuneiden joukosta, Richardin esimerkin mukaan, joka ylen määrin kiitteli lempiministreliänsä ja viimein antoi hänelle kallisarvoisen sormuksen. Kuninkatar kiiruhti kunnioittamaan suosikkia komealla rannerenkaalla ja useat läsnäolevista aatelismiehistä seurasivat kuninkaallista esimerkkiä.
Tosin ihmislaumat enimmäkseen syrjäteitä riensivät temppeliä kohti, mutta valtatielläkin liikkui suuria joukkoja ja ne saivat kiireen kautta korjautua tiepuoleen, kun ratsastaja tulla karautti. Kaupungista kuului äänten hyminä. Vinitius ratsasti myrskynä kaupunkiin ja tönäsi mennessään kumoon muutamia ihmisiä. Joku jäi hänen hevosensa kavioiden alle. Hänen ympärillään kuului huutoja: »Rooma palaa!
Eksyä jos sais niiden yöhön! NIILO. Mikä syvä, hellä ja lempeä ääni! TYKO. Kuin läntisen hyminä lehtilaaksossa. NIILO. Ja hänen suunsa! Herttainen! TYKO. Ja olisko ihme? YRJ
Yleisen hämmästyksen ja ihastuksen hyminä käy väkijoukossa. Helena on ainoa, jolle ei hetkeksikään mitään sellaista mieleen juolahda. Harvoina hetkinä elämässään hän on ollut niin onnellinen kuin nyt. Hänen sydämmensä on paisuvaa riemua täynnä.
Ja veri se pilkattu, lyöty, se tallattu tomuhun, nyt hyminä suurena hyrskyi: Herra, suojaa maatani mun! Herra, suojaa kansoa Suomen, sen lakeja, lauluja sen! Herra, suojaa sen äitien kieltä ja mieltä sen lapsien! On orjuus kauhea vieras, se ei tule yksinään, sen jäljissä käy petos, vilppi selän köyryys ja kumarrus pään.
Aaltojen kuohunta kuului vastarannalta, yörastaan liverrys humajavasta metsästä, hiljainen loiske veneitten luota, ja palavan nuotion luota kuului kuorsaus, vaan myöskin hiljainen laulun hyminä. Liisa valvoi vielä, istui makaavan Katrin vieressä, neuloi sukkaa ja lauleli hyräili: »On virran vierevän rannalla minulla mielipaikka; somasti metsä huokuvi, kova on virran valta.
Seuraavana silmänräpäyksenä hän ei enää muistanut, että semmoista oli koskaan tapahtunutkaan. Hän näki vain ristin pilkottavan oksien alta. Sitten hän kuuli kuin hiljaista soittoa koivujen ja pajujen vieno hyminä ja haavanlehtien äänekkäämpi lepatus ne siinä soitoksi yhtyivät.
Se kirkko ja kirkon hyminä olivat hymisseet häneen, neitsyitten huntuinen kuoro oli hiipinyt hänen rintaansa valkoisin siivin, ja autuaalla, rintaa levittävällä vavistuksella oli hän katsellut isäänsä Anfortasta ja hänen leimahtavia silmiänsä. Rintansa on nousua. Kuinka se kuori valkenee yllänsä ympärillänsä!
Me kaikkihan nyt kuulumme tuon oikean paimenen lammaslaumaan, ja minä itse, minä olen vielä Aramin iloinen, iloinen, kultainen karitsa! Oi ihanata iltaa! Mun sieluni karkeleepi kuin soidessa tuhannen simbalin, karkelee ja väräjää, niinkuin viikunalehto humisee. Kuulkaamme ... kuulkaamme hiljaista kohinaa, kuin ennen hyminä Eliaan tuulen, joka Herran toi! Ah! koska olen nähnyt illan näin armahan?
Päivän Sana
Muut Etsivät