Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kuinka minä mahdoin olla hänelle vastenmielinen! Kenties hän inhoaa minua, vanhaa houkkaa? Mitä on kello? Nyt suljetaan! sanoo palvelijan ääni korvani juuressa. Havahdan muistoistani. Olen juonut tuutinkini pohjaan sitä huomaamattani. Olen nähnyt kaasuliekin toisensa perästä sammuvan. Muistan hämärästi, että vieraat tuolta perähuoneesta olivat menneet salin läpi eteiseen.
»Niin jaksoin, mutta ei se helppoa ollut! Tiedätkö, en äidillekään tahtonut siitä aluksi kertoa. Mutta hän arvasi kyllä asian. Olin ennen kertonut hänelle paljon sinusta. Nytkään ei minulla ollut muuta kuin hyvää Tähtiniemeltä kerrottavana. Kun en teille kuitenkaan enää poikennut, ymmärsi äiti, että oma, vapaa tahtoni oli siihen syynä. Eräänä iltana se oli vähän tällä puolen uuden vuoden olimme kahden kotona, äiti ja minä. Minulla oli silloin ollut niin ikävä sinua, että oikein oli vaikea pysyä lujana. Yht'äkkiä kysyin äidiltä: »Millainen olinkaan pikku poikana?» »Sinä olit tuntehikas ja arka lapsi», vastasi hän ja katsoi minuun vähän veitikkamaisesti. »Niin, raukkamainen, tiedänhän minä sen», jatkoin siihen puoleksi tuskastuneena. »Raukkamainen lapsi, raukkamainen mies!» »Eipä niinkään», sanoi silloin äiti. »Sinulla ei ollut ruumiin voimia paljo, mutta siveellistä voimaa sitä enemmän.» »Lieneekö sitä miehessä ensinkään», sanoin kuin itsekseni ja melkein huomaamattani jatkoin omiin ajatuksiini: »hän on niin nuori» »Nuoruus on hyväksi, kunhan se tulee koetelluksi», sanoi äiti, ja minä tiesin, että hän oli asian ymmärtänyt. Sen jälkeen oli minulla vähän helpompi olla, mutta vaikeammaksi kävi taas, kun tulin Helsinkiin. Luin ahkerasti, mutta ei se hauskaa ollut. Arvelin aina itsekseni, kauanko koetuksen pitäisi kestää. Silloin kuulin Kaarlolta, että olit käynyt heikoksi ja huonoksi. Se vaikutti. Pääsiäislupa oli tulossa, ja minä päätin lähteä.
»Kas Löfving, missäs te olette ollut?» lausui kuningas ratsunsa pysähdyttäen. »Lähdin illalla katselemaan Malmön varustuksia, kun olen ollut Viipurissa, Käkisalmessa ja muissa linnoitetuissa paikoissa», oli vastaukseni, »mutta kun illalla kaupungin portit huomaamattani suljettiin, täytyi minun yöpyä sinne.
Kaikki tämä oli ajateltu melkein silmän räpäyksessä ja silmän räpäyksessähän koirakin minun oli syönyt eli sen mitä minussa oli hänelle kelpaavata, sillä kun hän minua pikkusormeen tokaisi, oli hän samassa mennyt takaisin istumaan porstuan nurkkaan. Olin huomaamattani päästänyt aika porun ja huutanut: koira söi minut!
Huomaamattani olimme jo tulleet rantaan. Sotamiehet, joita oli neljä henkeä, nostivat varovasti ruumiinarkun kelkasta. Kukin nosti oman kolkkansa olalleen, ja näin sitä sitten jatkettiin matkaa läpi kaupungin. Minä olin viidentenä saattojoukossa. Ihmiset seisattuivat tuota kummaa katsomaan.
Totuuden täyden siitä sain, kun kuulin sanoja vainaan kummastellen; Päivä näät varmaan viisikymment' astemittaa mun huomaamattani ol' edistynyt, kun tultiin paikkaan, missä sielut meille huus yhteen ääneen: »Tuosta kulkee tienne!» Isomman täyttää usein aidan aukon vain hangollinen orjantappuroita maamiehen tarhassa, kun viini tummuu,
Kaipasin, kaipasin niin innokkaasti tuota hävinnyttä aikaa, kaipasin Elinaa, kuin olin poissa, kaipasin vielä enemmän, kuin olin hänen seurassaan, ja niin kului sekä kevät että kesä minun huomaamattani; päivät haihtuivat minulta vaan yhdessä mietiskelemisessä, ja vasta kuin syksy tuli ja minun oli mentävä takaisin yliopistokaupunkiin, niin tämä murehtiva mielisteleminen muuntui haluttomaksi vastenmielisyydeksi kaikkeen työhön, katkeraksi nyreydeksi ulkomaailmaa ja sen menoja vastaan, ja minun nyt melkein aina teki mieleni päästä hänen läheisyyteensä jatkamaan tuota hehkuvaa mietiskelemistä, joka äskettäin oli ollut minulle niin vastenmielinen.
Toisella puolen oli taiteellisesti piirretty kuohuva meri, kaatunut vene ja merimies uppoamaisillaan olevan naisen kanssa. Reunaan oli leikattu sanat: "Rohkeutta! Luota Jumalaan!" Kun aioin häntä mennä kiittämään muistorahasta, joka ei ollut mikään halpa kappale, oli hän jo hiipinyt pois huomaamattani. Hän ei huolinut kiitollisuuteni osoituksista, jalo vanhus.
Niin, eroitusta oli sielläkin ja luultawasti oli se eroitusta köyhäin ja rikkaitten wälillä; mutta olipa heillä nyt jotain yhtäläisyyttäkin, se nimittäin, että he oliwat kaikin hiljaa, eikä mitään sortoa kuulunut toisella toistansa wastaan. Noita kaikkia harkitessani ja miettiessäni olin huomaamattani kulkenut kaukaisempaan sopukkaan hautausmaata.
Nauraen juoksin minä takaisin veteen, häntä kiihoittaen suurempaan vimmaan, potkimalla vettä niin, että pisarat lensivät korkealle ilmaan. Mutta kolmaskin katselija oli vielä saapunut siihen Spits'in ja minun huomaamattani. "No, mutta mitä kummia siellä teet prinsessani?" kysyi hän tuolla särisevällä, niiden henkilöiden äänellä, joilla eroamaton piippu on kuin kiinni muurattuna hampaiden väliin.
Päivän Sana
Muut Etsivät