Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Pian sainkin koettaa pyssyni kelpaavaisuutta ja omaa kykyäni, sillä ennen pimeän tuloa ilman metsäkoirain apua ammuin pari metsälintua. Ne minä heti sen jälkeen panin paistumaan tulelle, jonka erään kallion syrjään metsässä sytytin. Huomaamattani olin joutunut niin kauvas metsään, etten enää sinä päivänä löytänyt maantietä, jota minun olisi pitänyt seurata.
Siellä nauttiessani kesän tarjoomaa virvoitusta kului lupa-aika melkein huomaamattani jo puoliväliin. Ainoasti kuukausi oli sitä enää jälellä. Silloin valloitti taas murhe mieleni, kun ei ollutkaan vielä mitään tietoa tulevan vuoden kouluvaroistani.
Mietin vain, mitä minä sitten tekisin, sillä tie päättyi tähän ja minähän olin lähtenyt ilman mitään varsinaista päämäärää matkalleni. Kuitenkin oli tuon etäisen kaupungin näky oudosti sydäntäni ailahduttanut. Ja aivan huomaamattani hiipi tämä ajatus sydämeeni: Siellä on paikka, jonne olen pyrkinyt. Siellä on lepo lempeä vaeltajalle.
Ja vähitellen, huomaamattani se on kyllä surullista sanoa aloin minä kyllästyä purjehtimiseen. Olin käynyt ja osasin ulkoa kaikki väylät ja salmet ja saaret ja maat. Tunsin hänet itsensäkin, jokaisen kaaren käänteen. Tunsin hänen tapansa kaikissa tuulissa. Kyllähän hän oli hyvä, kaikki muutkin vakuuttivat, että hän oli vakavin, luotettavin ja kestävin.
Moskovassa, Chersonissa, Arkangelissa elokuun kymmenes päivä tuli ja meni huomaamattani. Honor ei uhkaustansa pitänyt paitsi Lissabonissa. Siellä näin hänen kahdesti, vähää ennen kuin sieltä purjehdimme. Minä näin hänen merellä vähän matkaa rannikolta ollessamme, jolloin olimme vähällä joutua haaksirikkoon. Minä näin hänen Lontoossa, samana päivänä kun olin päättänyt tavata Annia.
Mieleni meni murheelliseksi, sillä olin huomaavinani, että se oli nälkäpöhötystä, joka tavallisesti oli nälkäkuoleman enteenä. "Oletteko milloin viimeksi syönyt?" kysyin häneltä melkein huomaamattani. "Tuolla Jylyssä sain minä menneellä viikolla syödä oikein vankasti. Siinä oli vanhaa, selvää leipää kyllitellen, silakkalahturi vieressä ja vankka piimätuoppi.
Melkein huomaamattani kuljin niiden seassa paikasta toiseen, tarkastellen muistomerkkien erinkaltaisuuksia, ulkopiirteitä, muistokirjoituksia, loistawuutta, loistamattomuutta, ynnä muuta semmoista. Suuria erinkaltaisuuksia oli niissäkin.
Niin minut karkoitettiin huomaamattani iloista leikkiä laskien pitkän huonejonon lävitse, kunnes olimme kaukana muusta seurasta ja kahdenkesken. Silloin lopetti Ernst äkkiä leikin ja muuttui vakavaksi. Aavistin pahaa ja olisin mielelläni juossut kauas, kauas pois, mutta olin ikään kuin halvaantunut.
Lempi oli alkanut täyttää sieluani aivan huomaamattani. Se oli jo saanut aikaan pienen mielen muutoksen. Minä jo haaveilin ja uneksin, joskus laulelin haikeita lauluja ja vietin suuren osan päivistä kuvastimen edessä koristellen itseäni. Oli kulunut joku aika. Poutaiset päivät oli loppuneet. Taivas harmaantui pilviseksi. Ei kuulunut riemuitsevien lintujen laulua.
Kuin köyhä äiti pieniään, hän niitä sukostelee. Miksi hän ei ole kylläinen suuresta luonnosta, niitystä ja avarasta metsästä, miksi ei käy sieltä kukkia kotiinsa noutamassa? Miksi näkee hän vaivaa noiden pienten ja vähäpätöisten vuoksi? Minä melkein huomaamattani lähestyn tyttöä ja kysyn häneltä, miksi. Hänen kalpeat poskipäänsä vienosti punehtuvat eikä hän aluksi tiedä mitä sanoisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät