United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nikkilä huokasi syvään ja kääntyi sängyssään seinään päin maata. »Kun tulisi kuolema», lausui hän pitkäveteisesti. Sitähän emäntäkin oli ajatellut. Vaan kun Nikkilä itse lausui tuon toivomuksen, koski se emännän sydämeen kuin puukolla vihlaisten. Kyyneleet tuppasivat yhtäkkiä silmiin ja mielen täytti kummallinen kaipauksen tunne, aivan kuin Nikkilä olisi jo ollut ruumiina tuossa.
Toisen kerran kaappasi paholainen hänet jyrkältä Patomäeltä kelkkaansa, lennättäen häntä polttavilla hevosilla hamaan aukealle Tiirisharjulle, johon hän pudota tömähti. Siinä taivaan kaste ja neljän tuulen puhallukset hänet jälleen virvoittivat elohon. Syvästi huokasi Reetta: Ylen suuri valta on pimeyden ruhtinaalla papeissammekin. Sere. Kauhistava valta. Jaakko.
Itse en tosin kuulu uskovain joukkoon, sen tunnustan mielipahalla; mutta, herra Henderson, minä pidän uskontoa arvossa, yhteis-elämämme välttämättömimpänä alku-aineena". Herra Goldstick huokasi tätä lausuessansa, loi silmänsä kattoon ja kaatoi viiniä lasiin.
Vaimonsa, joka kiusauksillaan oli häntä, enemmän kuin pelko tai hätä, pakoon ajanut, sairastui tiellä Liden'issä ja nyt ei sopinut muu, kuin hiljaisuudessa kärsivällisesti odottaa parantamistaan. Vieraassa, oudossa maassa tuli tämä odottaminen ukolle, jonka koko mieli ja sydän oli Suomessa, tuskalliseksi ja pitkäksi. Hän kulki kesä-iltoina usein ympäri luulleen olevansa Suomessa, hän vanheni päivä päivältä ja kuin suoverinsa tuli sisartaan katsomaan, ei hän enään nuoruutensa ystävää tuntenut. Hän kuuli tuon tuostakin puhuttavan Suomesta, vaan hän ei kuullut muuta kuin onnettomuutta; kuin joskus pakolaisten kanssa kirje Eliakselta tai Aaatolta tuli, huokasi ukko sitä avaten, hyvin tietäen sen ei muuta kuin surua sisältävän ja niin olikin enimmiten. Hanna, tuo korea helläsydäminen, ylevä neito istui päiväkaudet äitinsä vuoteella, vaan hänenkin sydän oli kaukana Suomessa; siellä oli hän ajatuksillaan, kuin tauti sallei hetken lepoa sairaalle.
So, so, madalla ääntäsi, poikani, sanoi rovasti, mutta lisäsi sitten hetken aikaa keinutuolissa heiluttuaan: Olisipa se suuri vahinko, jos niin kävisi, ettei Saima enää saisi ilmestyä. Mutta ruustinna huokasi sukankutimeensa tarttuen: Missähän Robert-parkakin lienee? Ehkä ajaa karettelee Lapin tuntureita revontulten leimutessa. Taikka lepää sairaana hatarassa lapinkodassa.
"Erkki parka", sanoi katteini majuritar Segercrantzille, joka samassa lähestyi nuoremman itkevän tyttärensä kanssa, "niin lähellä onneansa ja kuitenkin niin kaukana siitä!" "Entäs minä", huokasi majuritar, "ettekö te minuakin surkuttele, herra katteini?" "Onko teillekin vahinko tapahtunut?" "On! Vanhin tyttäreni, kelpo Annani on myöskin hukassa". "Hän on ehkä kuollut?"
Joskus menin niin pitkälle, että hän otti hattunsa ja lähti pois, ja silloin kaduin minä tekoani ja toivoin hänen pian tulevan takaisin; mutta kun tämä tapahtui, huokasi ja vohkui hän niinkuin ennenkin ja taasen haihtui hyvä mieleni. Niin, Emma, oli kulunut puoli vuotta, kun laulajat tulivat X:ään, ja samassa tuli myös elämäni merkillisin ajanjakso.
Anna tutki sydäntänsä ja havaitsi olevansa erehtymäisillään. «Varo sydäntäsi!« huokasi hän ja puhkesi katkeraan itkuun. Vaan Anna parka huomasi jo, ettei sydämensä varominen ollut niin helppo enää. Varomisen aika oli mennyt ohitse; varominen ei nyt enää auttanut. Hän tunnusti katkerasti tuon itselleen. Hän oli tuota ruusua, jonka hän ennen oli Johannekselta saanut, silmäteränään tallentanut.
"Mutta koko maailma on näkevä hänet Hebenä", Philometor huokasi, "ja julistava meidät, Serapiin palveluksen suojelijat, temppelin häväisijöiksi, jos Asklepiodor tämän sille ilmoittaa. Ei, ei, ensin pitää hyvällä rukoiltaman Asklepiodoria. Jos hän sitten alkaa vastustella, niin sitten koittakoon Zoë onneansa, vaan ei ennen."
Mutta etkö luule, rakkaani, että ottamalla hyvän tahdon avuksesi voisit voittaa nuo luonnonesteet ... tukkeja ja kiviä ei ole niinkään mahdoton järkyttää sijoiltaan..." "Mutta monet kivet täytyy silloin räjähyttää rikki", vastasi Sven ja hänen ääneensä tuli outo, synkkä sointu. Ester huokasi syvään.