Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Annetten kirje tuli. Hjalmar tunsi sen päällekirjoituksesta ja melkeen aavisti kirjeen sisällön. Hän laski sen pöydälle ja käveli edes takaisin huoneessa. Hän ei uskaltanut sitä avata, ennenkuin tuli tyvenemmäksi. "Hän rakastaa minua kuitenkin," sanoi Hjalmar vihdoin; "hän rakastaa minua kuitenkin, ja minä rakastan häntä enemmän kuin elämääni.
"Sillä välin ei äitini taitanut salata asessori Svaningilta, että Hjalmar pitäisi tulla miehekseni. Hän oli tuntenut meidän välimme, mutta ei milloinkaan hyväksynyt; ja hän luuli ettei pappa suostuisi. Tämän puhui hän isälleni, joka pahaksui sitä kovasti, mutta myös minullekin, josta jouduin epätoivoon.
"Ei, hyvä rakas Kustaa," kuiskasi tyttö, "älä sitä vielä nyt te'e ... he voivat hyljätä meidän rukouksemme, ja miten sitten kävisi?" Vaikk'ei Hjalmar hyväksynyt tätä salaperäistä naimisliittoa, suostui hän kuitenkin siihen, sillä hän näki miten äärettömästi Annette rakasti; Annetten jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen liikunto oli hänelle pyhä.
Hän ei tuntenut vielä siinä tuokiossa mitään kohtaa, johon Hjalmaria taitaisi koskettaa, ei mitään, jota hän voisi käyttää tarpeen tullessa, ei mitään, joka asettaisi heidän yhtävertaisiksi. Hän oli näyttäytynyt olevansa heikko tyttö; mutta Hjalmar tyyneydellänsä ja sydämellisyydellänsä esiintyi jalona miehenä. Peli oli hävitetty.
Dora, joka ei koskaan miettinyt rikkauden ja köyhyyden ääretöntä väliä tahi nähnyt miten se eroittaa toisistansa ihmisiä, jotka ovat luodut auttamaan toisiansa, ei tullut ajatelleeksi ettei Hjalmar siitä syystä soisi anteeksi Annettelle, sillä jotain muuta kuin anteeksi antamus ei solvauksesta voinut tulla kysymykseen, ja Dora, joka helposti antoi toisille anteeksi, ei taitanut epäillä tuota nuorta, säädyllistä miestä kovaksi ja luonnottomaksi.
Hjalmar tunkeutui ystävällisen halonhakkaajan sivuitse, joka näytti olevan iloinen tuttavuuden uudistamisesta, ja astui huoneesen. Pikainen puna levisi rouva Bernhardin vaaleille kasvoille, vastaan ottaissaan niin harvinaisen vieraan, kuin herrasmiehen. Hän kuuli Löfstedtin puheen ja oli hämillään aineesta. Hjalmar toki lievitti hänen neuvottomuuttansa.
Sitä en voi." "Sinä olet ylen kopea, Annette; mutta sinä olet käyttäynyt kovin tyhmästi, ja silloin." "Silloin on anteeksi anominen." "Niin, langeta kauniisti jalkain juureen. Sin'et voi uskoa miten suloiselta tuntuu vikansa tunnustaminen. Sitten tulee Hjalmar takaisin, niin, sen hän tekee ja niin on taas kaikki hyvästi." "Uskotko sinä sen?"
"Mutta sitä ei hyväksytä," hymyili luutnantti. "Pappa saa tietää että minun pitäisi esittelemän Jemtlannin morsianta, päässä leveän isoja kukkakimppuja". "Vai niin, vai niin. Mutta mitä sanotte Florasta?... Flora, kukkajumalatar," virkkoi kamreeri; "sen minä olen miettinyt Annettelle." "Aivan oikein," sanoi Hjalmar, "aivan oikein."
"Tässä loppuu tie, Anna," sanoi katteini Hjalmar; "nyt täytyy kulkea satulassa." "Hm, oi, niin! tämän muistan lapsuudestani asti," virkkoi hän, istuttuaan jo kauan äänettömänä jo katseltuaan seutua, jonka läpi hän monta vuotta sitten, jo silloin talvella, oli kulkenut.
Toisilla ihmisillä on kylläkin usein paljon toimimista yhden asian kanssa; jollaisilla taas on käsittämätön kyky työskennellä koko maailman mukana. "Nyt hän on minulle selvillä; niin, siinä ei ole halveksimista", sanoi kaikkitietävä, "hän saa periä paljon, erinomaisen paljon!" "Ken hän sitten on? Minä näen että luutnantti Hjalmar tanssii hänen kanssansa".
Päivän Sana
Muut Etsivät