Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
"Jaha, kas vain, niin juhlallisesti he syleilevät toisiaan," virkkoi Dora, joka tuli juuri sisään. "Siinä näemme tosiaan kapteenskan, joka ryhtyy romanttiseksi, sen sijaan että ... niinkuin minä tein heti; minulla ei ollut aikaa seisoa syleilemässä miestäni." "No, Dora, mitä teit sen sijaan?" kysyi Hjalmar nauraen. Hjalmar hymähti ja sanoi: "Olet aina oikeassa, Dora."
Hjalmar ei ollut mitään huomaavanansa; hän katseli hattuja ja tilasi niistä yhden. Niin kävi hän tervehtimässä köyhää perhettä ja, merkillistä kyllä, hänelle näytti melkeen mukavammalta tuo pieni, siisti vierashuone, kuin kaikki komeat kamarit kamreerin kerroksessa.
Hjalmar." Kyyneleet välkkyivät tuon nuoren miehen silmissä kirjettä lukiessansa; mutta se täytyi mennä, se oli välttämätön. "Uhri on siis tehty," sanoi hän itseksensä, "uhri on minun elämäni onni, mutta hän voi lohduttaa itseänsä. Hänen kasvatuksensa tekee että hän voi unhottaa, että hän taitaa vaihettaa tunteitansa sitä en voi minä."
"Helkkarin kaunis mies, tuo Hjalmar ... viisas mies, joka tietää tehtävänsä, kun hän livertelee tuon tytön edessä ... erinomaisen herttainen kuvio; hän nauraa sievän-sievästi ... tietää myös että hänellä ovat kauniit hampaat, ja on tutkinut taitonsa". "No, kuka hän sitten on?" "Vai niin, sitä minä en ole sanonut.
Hjalmar rakasti Annettea sangen vilpittömästi, mutta oli jo kauan sitten huomannut, että hän on pilaantunut lapsi, että hän tarvitsi kasvattaa uudestaan, jos hän piti itse tuleman onnelliseksi ja tehdä miehensä samoin; mutta rakkaus toivoo kaikki, miksi ei siis paljon ... ja Hjalmar siis toivoi että asia olisi helposti tehty.
Kuitenkin oli, ei kukaan tiennyt miten, luutnantti Hjalmar tullut paremmin tutuksi, kuin itse lemmitty; sillä luonnon taipumus on tutustua ihmisiin, asia, jota ei ole helppo tutkia. Hjalmarilla oli sitä kykyä suuressa määrässä; sillä mahdoton oli voida pitää niin rehellistä, vilpitöntä ja kuitenkin kohteliasta luonnonlaatua pois itsestänsä; täytyi kohdata jo puoli matkalla, tahtoi tahi ei.
Ei, Hjalmar, sinä muuttunut olet." "Ei, minä olen kaltaiseni; mutta, Annette, minä rakastan sinua niin suuresti, ettei..." "Näetkös, se on osavasti numero kaksitoista, joka kuvaa veräjätä." "
Hän tahtoi nähdä eikö Hjalmar osoita vähän tyytymättömyyttä jos hän todellakin katsoi itsensä niin välttämättömän tarpeelliseksi, kuin tyyneytensä näytti todistavan. Näytännön loputtua sekaantui seura keskenänsä.
Miekkansa, Jo kuolon iskuun nostettu, vaipui Hiuskiharoille Hjalmarin, niinkuin ois' Se lepohon niille laskenut vaan. Siit' asti Hjalmar rohkea, vapaana, Kaukaisten merten aaltoja kyntää; Ja Fjalar istuu rauhassa kotonaan Ja leppynyt sydän riemuisa on. Kun joskus joutuu ilta ja linnassa On vieraita ja vaahtinen malja Käy mieheen miehestä, sekä kannelta Runoilijat harmaat soittelevat,
Jääkylmät lausui hän nämä sanat: "Sä laivaa pyydät, saat sen, se rannalla Ens' retkeni ajoilt' ollut jo on. Sen pohja sammaltunut ja halki on Ja päivä paistaa laitojen läpi. Se ota; kaukomailta sä mainettas' Käy etsimähän, mä unhotan sun." Ja Hjalmar läksi. Pihalla isänsä Nyt harjoitettiin leikkiä lasten; Ja kiekkaa kiidättelivät kourat ne, Mi miekkoja ennen käyttelivät.
Päivän Sana
Muut Etsivät