Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Aika riensi yhä edelle, ja syksy oli käsissä; rannikoita oli jo alkanut jäätääkkin. Eräänä aamuna tuli Hermannin sisar ja suhahti meille, salaisesti hymyillen, korvaan, että "suvanto" oli jäässä, ja että jää siinä jo kesti. Meitä oli niinä aikoina pidetty silmältä tarkemmin, kuin tavallisesti, jonka vuoksi hiivimme yksitellen pois kotoa, ja kaikki tapasimme toisemme "suvannon" jäällä. Kotona etsittiin meitä turhaan kaikkialta. Mutta riemussamme emme malttaneetkaan olla luikkamatta. Isäni sattui kuulemaan temmellyksemme, kartanolla kävellessänsä.
Ja niin on meillä ollut siveellisen periaatteen varustus edessämme, ja sen takaa on meidän ollut niin mukava pommittaa muita. Ei tarvitse kuitenkaan muuta kuin talven mennä ja kesän tulla, niin hiivimme me takaportin kautta kentälle ja meistä on tullut kenties pahempia petoja kuin on yksikään nelijalkaisista veljistämme.
Mies oli jo ehtinyt parvekkeen ympäri, ja käytävä oli pimeä. Hiljaa hiivimme eteenpäin kunnes olimme ehtineet rakennuksen toiseen sivustaan. Ehdimme vielä vilahdukselta näkemään pitkän, mustapartaisen miehen, selkä hieman kumarassa, varpaillaan kulkevan käytävässä. Sitten meni hän sisään samasta ovesta kuin edellisellä kerrallakin.
»Se olisi liian uskaliasta, sillä silloin emme pääse yksitellen. Mutta me, jotka lähdemme, hiivimme pois omien kanuunaimme luo kosken alapuolelle. Ne eivät ole naulatut, niin että ne kyllä meitä vielä kerran auttavat.» »Luuletteko sen onnistuvan?» »Sen pitää onnistua. Me tulemme likemmäksi venäläisten etuvartijoita ja ammumme kivääreillämme, ja heti sen jälkeen laukaisemme kanuunat.
Mutta kun he tulivat paikalle, missä vankkurit seisoivat, lakkasivat he laulamasta, ja molemmat viittasivat sormellaan makaajiin päin, nauroivat ja kuiskuttelivat keskenään. »Mutta käykö se päinsä?» sanoi toinen. »Käykö päinsä! Tulehan, niin hiivimme sinne!» He hiipivät niin hiljaa kuin osasivat vankkurien luo, ja toisen irroittaessa vitjat vankkurin aisasta toinen riisui hevoset valjaista.
Epäilemättä oli hänkin kuullut aarnihaudasta, jossa juhannus-öinä tuli paloi, ja oli tullut sitä Perälän Topon kanssa anastamaan. Mitä lienee riivatulla nahassa, mutisi Matti ja viittasi minua tulemaan perässänsä. Hiivimme siinä nyt Himmeliinin perässä, koettaen pitää häntä nähtävissämme.
Me hiivimme hämyssä huoneesen, täytimme esiliinani pastejeilla, lihalla ja leivoksilla, ja pistäysimme salaa eukkomme luo antamaan hänelle saalistamme.
Eräänä aamuna kello kuusi tuli saman talon keittäjä kauhistuneena noutamaan minua, me hiivimme takatietä seitsemänteen kerrokseen, jossa hän asui yhdessä tuon pienen palvelustytön kanssa. Ja tiedättekö, mitä minä näin toisessa sängyssä?
»Täällä», sanoi joku sotamies, »on aseita kaikkialla, ja tuossa mattojen alla on monta täysinäistä ruutitaskua. Me hiivimme kuin madot niiden alle, ja jaamme ruudin miehestä mieheen.» Miihkali kumarsi myöntävästi päätään. »Valitkaa hiljaa, vaan varmasti miehet, jotka lähtevät minun kanssani. Pysykäämme sitte yhdessä, kun meidät viedään pois tästä paikasta.
ANEMOTIS. Ei tahdo kisoihin tulla. MEDON. Voi! Siis kaikki on pilalla. ANEMOTIS. Mut olen minä jälellä. Joko on miehistö jaettu, laivat kaikki lainevalmiit? MEDON. Kaikki valmis. Illan tullen, päivän mennessä majoille, hiljaa hiivimme kisoista. Mut meren jumala suosi ei meidän menoa, ellei Chryseis keralla käyne hyvällä tahi pahalla. Kautta Herkuleen vasaran!
Päivän Sana
Muut Etsivät