Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Olkoon, että se olikin epäviisasta tällä hetkellä, mutta jos me yhä ja yhä odotamme sopivata otollista hetkeä, niin milloin sitten tulee aika? Ei milloinkaan. Aina on niitä, jotka sanovat epäviisaaksi sitä, mikä tapahtuu juuri sillä hetkellä, kun sen täytyy tapahtua.
En milloinkaan ole unhottava hetkeä, jolloin hänen pidätetty tuskansa viimein puhkesi ilmi! Oli kolkko, mieltä masentava talvi-ilta. Isäni oli päivällisen jälkeen vetäytynyt sanomalehtineen kammariinsa. Jo muutaman minuutin kuluttua kuulin hänen kavahtavan ylös; hän heitti oven kovasti kiinni ja syöksi kirjastoon. Peljästyneenä menin hänen perässänsä.
Yhä pahemmin alkavat taasen vilun ja kuumeen väreet puistattaa ja minä istun käppyrässä pöydän ääressä, odotellen hetkeä, jolloin kipjetok-huuto ilmaisee, että tulossa on kuumaa teetä sekä tilaisuus kuoppautua vuoteeseen.
Hiivin kahden toverini kera jättiläisen makuuhuoneeseen, sillä aioin anastaa häneltä linnan avaimen, jonka tämä oli kätkenyt tyynynsä alle. Minä kiipesin vuoteen jalkopäähän ja kutitin jättiläistä isostavarpaasta, ja sen johdosta hän heräsi ja kavahti pystyyn. Toverini, jotka seisoivat vuoteen pääpuolessa, käyttivät hetkeä hyväkseen ja anastivat avaimen haltuunsa.
Tämmöisenä päivänä, tämmöisenä hetkenä ei olisi meidän sopinut vapaasti puhua rakkaudesta, mutta sinä olet puhunut siitä, ja onko mahdollista sille, joka rakastaa, valita hetkeä, milloin vastaa rakkauden kysymykseen. Mutta, Manlius!
Ossi kaiketi sen aina osasi niin asettaa. Ja entäs minä itse sitten? Tuskinpa olisin niin ahkerasti käynyt luistinradalla, ellen tiennyt tapaavani häntä siellä. Olin vaan niin hupsu, etten ymmärtänyt omia tunteitani. Ne selvisivät hänelle vasta kolme viikkoa sitten, silloin kun hän ilmoitti rakkautensa. Voi, sitä hetkeä! Se ei milloinkaan maailmassa menisi hänen mielestään!
Olen maailman touhussa rikkeynyt, Repaleina on sieluni mun: Epäkunnossa purteni purjeet on Ja venhoni ruoria tottele ei, Omin valloin vain sekä oikkuillen Tuul'ajolla vauhkona kiitää. Mitä teen minä toivoton venhemies, Elon aavalla kerran kun oon? Oi, jospa nyt luotonen ilmestyis, Min suojahan haaksensa ohjata vois! Levon hetkeä tarvitsen.
Kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin Antti isälle kertoisi Niilo Iisakin hukkumisesta, ja se oli Antin kerrottava, vavahteli hänen sydämensä; hänellä oli ollut monta hetkeä, jolloin hän oli aikonut lukea isälle Antin kirjeen. Mutta lopulta hän sittenkin päätti: Ei, kertokoon itse, omin sanoin, kun omin silmin on nähnyt ja omin korvin kuullut!
»Minua on pelottanut nyt jo koko viikon», jatkoi Poole kertomustaan, välittämättä kysymyksestä, »enkä nyt totta tosiaan voi enää kestää». Miehen ulkomuoto vahvisti hänen sanojaan; hän näytti lamautuneelta ja hermostuneelta, eikä hän, lukuunottamatta ensimäistä hetkeä, ollut katsonut Uttersonia kertaakaan silmiin.
Montakin sydämmellistä kohtausta, monta onnellista hetkeä he näin viettelivät tuossa hämärässä kammiossa illan hiljaisuudessa, tai aamun kultaisessa koitteessa, ja aina niitten jälestä Aino astui ulos iloisempana, ihanampana entistään.
Päivän Sana
Muut Etsivät