Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Herman puheli viskaalin kanssa porttikäytävässä, kun Elli äkkiä ilmestyi heidän eteensä, hätääntyneenä, kalpeana. Mikäs nyt? kysyi Herman ja Elli luuli ymmärtävänsä, ettei hänen millään lailla pitäisi osottaa minkäänlaista levottomuutta. Lapsia minä pelkäsin että jos Herman on mennyt kadulle. Herman? Eikö hän ole sisässä? Ei en luule On kaiketikin. Katsoitko kaikista huoneista?
Heti ensikerran kuultuani Herman Grimmiä, rupesin syvästi katumaan, etten ollut personallisesti mennyt hänen luokseen lukukauden alussa, ja tämä katumuksen tunne yhä vain kasvoi, kuta kauemmin häntä kuuntelin.
Herman oli ylhäällä silloin yöllä. Mutta niinpä; hän oli ollut monena muunakin yönä. Eikä sitä liioin voinut ihmetellä, että hän oli ollut niin kamalan näköinen. Säikähdys sen saattoi vaikuttaa. Hän oli vaan kuvitellut turhia. Niin, sen hän varmaankin oli tehnyt. Nyt hän ei enää sitä uskoisi, ei, ennenkuin Herman itse hänelle sen sanoisi. Salaman tavoin risteilivät nämä ajatukset hänen päässään.
Herman, paksu, lihava, kaljupää ukko, makasi paitahihasillaan vuoteellaan selkä minuun käännettynä. Vähitellen väänsi hän siitä vatsapuolen esiin, sovitti silmälasit silmilleen ja katseli minua kotvasen suurimmalla hämmästyksellä.
Hän muisti äitiänsä, josta ei hän moneen aikaan ollut mitään tietoja saanut. Juuri hänen tätä ajatellessaan näkyivät maantiellä vaunut, joita paronin mustat hevoset vetivät. »Herman tulee!» huusi Hilja ja meni tulijaa vastaan ottamaan. Tervehdittyänsä miestään Hilja vei hänen lehtimajaan, ja paroni sanoi: »Olipa oikein hupaista tulla tänne maalle! Täällä on ilma paljon raittiimpi kuin kaupungissa.
Sama kuuma veri, joka Herman Pavillon'ista teki tuittupäisen, hillitsemättömän kiihkoilijan valtiollisissa asioissa, vaikutti myös sen, että hän yksityisessä elämässään oli hyvänluontoinen, lempeäsydäminen mies, joka, vaikka turhamaisuus joskus saattoikin hänet harhaan, kuitenkin soi kaikille hyvää.
Lähtekää nyt vaan heti, että pääsen toimittamaan asioita. Pojat olivat ihmeissään, kun näkivät puodin kohdalla mustat, hiiltyneet hirret. Herman tahtoi jäädä sinne katselemaan ja Poju, jota isä kantoi käsivarrellaan, alkoi huutaa, kun vietiin sisään, eikä tauonnut ennenkuin Herman tuotiin jälestä ja äiti asetti heidät molemmat ruokasalin ikkunaan, joka oli pihan puolella.
Tuima vävypoika yhdelle isälle siinä miehessä. Minä rohkenen kysymään: onko perustaa siinä maineessa, että on hän juuri teidän tuleva, sievä vävynne? HERMAN. Sinä hävytön rakki, tahdotko sauvastani? TAAVETTI. En tahdo, herra, en! HERMAN. Tahdotko sauvastani? TAAVETTI. En ensinkän, mun herrani!
Ottakaa aioissa vaari!" Ja siunattuaan kaikkia pyhä erakko palasi vuorille takaisin. Historiasta tiedetään, kuinka tämä ennustus toteentui. Tällä välin oli Kilian kirkon portailla sulkenut Hedwigin syliinsä ja painanut hänen otsalleen jäähyväis-suudelman. Hän lähti Ranskaan muiden päällikköjen kanssa; Herman Nagöli häntä seurasi. Se, mikä äsken oli tapahtunut, oli ainoastaan kihlajaiset.
Kaksisataaviisikymmentä vuotta senjälkeen rakennutti eräs hänen jälkeläisensä, valtakunnanrahastonhoitaja vapaaherra Herman Fleming rakennuksen alakerroksen päälle lisää Ruotsin suuruudenaikuisen tekotavan tyyliin. Niin syntyi tuo komea kolmikerroksinen talo, joka Louhisaaren kartanolla nytkin seisoo.
Päivän Sana
Muut Etsivät