Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Mitä, jos täytyisi nähdä hänet vanginvaatteissa ja raudoissa? Nuoko kädet raudoissa, ja nuo jalat? Etkö kuule, mitä viskaali sanoo? Herman katsoi häneen hymyillen. Elli säpsähti. En kuullut Josko pahasti oli säikähtänyt. Ei niin varsin pahasti Hänen tuli kait näyttäytyä levollisena. En minä pahasti säikähtänyt. Olette niin huonon näköinen. Siinä se nyt oli. Kasvot sen ilmaisivat. Kun olen sairas.
Välistä taas hänen aivojaan merkillisesti painoi ja silloin hän kesken odotustaan vaipui niin raskaaseen uneen, ettei tiennyt, milloin Herman oli palannut. Vasta aamulla heräsi ja näki hänet ilokseen vuoteella nukkuneena. Oli myöhäinen lokakuun ilta. Lapset olivat jo levolla, Elli lopetteli pöytäliinan ompelusta. Herman astui edes takaisin lattialla. Emmekö lähde makuulle mekin? hän ehdotteli.
Ja tavallisesti ne aina haihtuivatkin heti, kun Herman terveyttä ja voimaa uhkuvana tuli sisään. Ei totta tosiaan ollut mitään järjellistä syytä pelätä hänen kuolemataan. Välistä kuitenkin sattui, että Herman oli hieman hajamielinen.
Näethän sen, että lapsi nyt on paljon parempi, hänpä nyt on varsin vaiti.» »Oi Herman, minä pyydän, minä rukoilen sinua, tämä ainoa ilta vain ole kotona!» »Oi, älä minua nyt vaivaa; täällähän tulisin teidän seurassanne aivan ämmämäiseksi. Saat nähdä, että lapsella ei ole mitään hätää. Hyvästi nyt.» Paroni meni ulos. Hän lähestyi ravintolaa, jossa hänen kumppaninsa istuivat.
Kertoja itse kuului tämän n. k. Stranfordin yliopiston opettajiin ja oleskeli nyt opintomatkalla Europassa. Herman Grimm oli tällä tavalla koko ajan kosketuksissa erilaisten ihmisten kanssa, valmis ottamaan vastaan vaikutelmia heiltä ja sitten taas antamaan heille oman henkensä rikkautta.
Minä luulen, että hänen omallatunnollaan on varmaankin kolme rikosta. Kuinka te olette vaalea!" Päätäni kivistää... Mitäs teille Herman ... vai mikä hänen nimensä onkaan ... on puhunut?...
Mutta juuri siksi nuo hetket siellä muodostuivat niin rakkaiksi ja unohtumattomiksi. Herman Grimm ennustikin kerran, ettei politiikka tulevaisuudessa enään olisi kansojen arvonmäärääjä, vaan ainoastaan heidän henkinen kehityksensä. Surun keväänämme 1899 olin taas muutamia kertoja Herman Grimmin luona.
Siitä oli jo ilmestynyt useampia painoksia silloin, ja kun sen seitsemäs painos v. 1900 ilmestyi täynnä mitä hienoimpia kuvia, syntyi siitä kallis, komea loistoteos, jonka Herman Grimm oli määrännyt minullekin annettavaksi, sillä kustantaja lähetti säännöllisesti minulle tänne Suomeen vihon toisensa jälkeen. Herman Grimm oli muuten aivan ruhtinaallisen antelias.
"Minä en tahtonut hänen kuolemaansa", vastasi Herman, "pistoolini ei ole ladattu." He vaikenivat. Tuli aamu. Lisaveta Ivanovna sammutti loppuunpalavan kynttelin; hämärä valo valaisi hänen huoneensa. Hän pyyhki kyyneleiset silmänsä ja katsahti Hermaniin: hän istui ikkunalla kädet ristissä synkän näköisenä. Tässä asemassa muistutti hän ihmeteltävästi Napoleonin kuvaa.
Niin kauan kun hän asuu ja elää siellä, menevät meidän ajatuksemme ehtimiseen sinne, ja hänen luokseen me riennämme niin pian, kun sinne joudumme. Kun hän on poissa, tuntuu siltä kuin koko seutu olisi autio ja tyhjä. Opettajani, prof. Herman Grimm, Berlinissä vaikutti minuun monta vuotta juuri tällä tavalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät