United States or Saint Kitts and Nevis ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muutaman askeleen päässä näistä, eräässä kaupungin suurimmista taloista, sattui toinen kohtaus, vähemmin surkea, mutta paljoa tärkeämpi. Seitsemän miestä oli ko'ossa. Vilkas keskustelu vallitsi heidän kesken. Ne olivat Kilian von Diesbach, veli Starck, Herman Nagöli ja nuo neljä kuninkaan toveria, jotka eivät olleet vielä nimeänsä maininneet.
Hän kysyi, kuinka lapsen laita oli, ja sanoi aikovansa lähteä tuttaviensa luo. »Herman, älä mene tänä iltana», sanoi Hilja. »Tohtori ei anna meille mitään toivetta lapsen parantumisesta, ja ja minä pelkään, että tämä on viimeinen ilta, jona lapsemme näemme elossa.» »Sinä jumaloitset lastasi ja luulet sen vuoksi häntä heikommaksi, kuin hän onkaan.
Mikä sinua huolettaa? kysyi Elli taaskin kerran. Hän ei malttanut enää vaieta. Ei mikään. Kuinka niin? Jokin sinua vaivaa, kuin olet niin levoton. Ei vastausta. Herman kohautti vaan olkapäitään ja läksi tiehensä. Elli koetti toista keinoa. Ei se minusta olisi niin kauheata, jos kohta sinun täytyisi tehdä konkurssikin, hän sanoi eräänä päivänä. Herman kavahti ylös. Mitä sinä puhut?
Herman katseli häntä ääneti: hänenkin sydäntänsä särki; vaan ei tyttöraukan kyyneleet, eikä hänen surunsa ihmeteltävä viehätys liikuttaneet hänen tylyä sieluaan. Hän ei tuntenut omantunnon vaivoja ajatellessa ämmän kuolemaa. Yksi häntä vaan kauhistutti: salaisuuden palautumatoin häviö, salaisuuden, josta hän rikastumista odotti. Te olette hirviö! sanoi vihdoin Lisaveta Ivanovna.
Sanomattomalla vaivalla onnistui hänen vihdoin tunkeutua aina etumaisen vastaan-otto-salin ovelle asti. Siinä tuli ylipäällikkö Herman Fleming häntä vastaan. "Hyvää huomenta, kapteeni! tervehti Fleming Kun äsken kävin kuningattaren puheilla, kertoi hän minulle, että teidän tähän aikaan pitäisi saapuman noutamaan joitakuita kiinnekirjoja, en tiedä minkälaisiin taloihin.
Turkkeja ja viittoja vilkahteli muhkean ovenvartijan ohitse. Herman seisattui. Kenen talo tämä on? kysyi hän kulmassa seisovalta polisimieheltä. "Kreivitär X n", vastasi polisimies. Herman vavahti. Kummallinen juttu tuli taas hänen mielikuvitukseensa. Hän rupesi kävelemään talon ympäri, ajatellen sen emäntää ja hänen ihmeellistä taitoaan.
Ja huolimatta sen enempää tuosta hävyttömästä, hän ryhtyi jälleen pesoonsa. Hetken päästä Herman jatkoi: "Sen sijaan, että riitelemme, serkkuni ... kuulkaapa hiukan... Jos suostuisimme elämään yhdessä." "Kuinka se kävisi laatuun?" Magdalenan vapaan ja kirkkaan katseen edessä Unterwaldilainen ensin punastui korvia myöten.
Herman aukasi sen, näki kapeat kiertoportaat, jotka veivät kasvattiraukan huoneesen... Mutta hän palasi ja meni pimeään työhuoneesen. Aika kului hitaasti. Kaikki oli hiljaa. Vierashuoneessa löi kello kaksitoista, ja kaikki vaikeni taas. Herman seisoi, nojaten kylmää uunia vastaan.
Mutta humina kuului hänen korviinsa ja ne siitä vaivaantuivat. Jospa hän vaan olisi tietänyt, että Herman oli syytön! Palvelijat kantoivat vesikorvoa sisään. Sinne tuli viskaali, sanoi heistä toinen. Viskaali? Mitä hän täällä? Ellin polvet vapisivat. Hän putosi tuolille istumaan. Silmät tuijottivat kyökkipiikaan. Niissä oli kauhua ja pelkoa. Mutta sitä eivät palvelijat huomanneet.
Onhan minullakin nyt taasen kaksi kättä ja kaksi olkapäätä!" "No, tule sitten kanssani", munkki vastasi. Ja nyt riensi hän, roteva Herman seurassaan, takaisin vallihaudan yli, tarttui erääsen Sveitsiläiseen tykkiin ja nosti sen Nagöli'n olkapäälle. Sen jälkeen, asettaen omalle olalleen suuren heittokoneen, hän kiirehti Hallwyl'in luo. Ja näin teki hän useampia kertoja.