Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
He söivät päivällistä Henrikin luona, ja kun he olivat syöneet, istahtivat Swart ja Witt sohvaan polttelemaan piippua ruuan päälle ja kertoivat Henrikille, minkävuoksi he nyt oikeastaan olivat liikkeellä, selittäen juurtajaksain tuumansa. »Niin», sanoi Swart, »tämän päivän me viivymme täällä, mutta huomenna me matkustamme eteenpäin rautateitse.
Hänellä oli omituinen veitikan vino hymy, kun hän antoi Henrikille kättä, ja vaikka hymy oli ihan aiheeton, niin se kuitenkin pani Henrikin ajattelemaan: "no tuosta nyt saadaan ainakin ensi hätään ystävä". Herra Stråhlman oli tavattoman kohtelias nuori mies, silmät epävakavina päässä, nauru omituisella tavalla tuleva ja samassa taas menevä, jättäen kasvot yhtäkkiä ihan totisiksi.
Mutta palavimpana rukouksena olivat Henrikille viimeiset lauseet, jotka merkitsivät hänelle: älä nyt vaan johdata meitä pois tästä sinun ymmärtämisestäsi takasin näkyvän valtakunnan palvelemiseen, vaan päästä meitä pahasta, sillä ainoastaan Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti.
Jassoo, jaa, kyllä hän on kertonut paljon veljistänsä. Herra on vaan niin hyvä sanoi hän, kun huomasi, ettei Henrik aijo antautua pitempiin puheihin ja johdatti hänet takasin käytävään. Henrikille avattiin yksi niistä ovista, joiden ohi hän oli tullut. Hän astui vihertävällä, kuluneella seinäpaperilla sisustettuun huoneeseen, ja sulki oven jälkeensä.
Siellä oli monta entistä, Henrikille tuttua, ja näiden joukossa hän huomasi erittäinkin asianajajan: tämä oli omituisesti solakistunut, ja kaikki muutkin olivat sekä huomaavaisempia että kuuntelevaisempia, ja vähemmän äänekkäät. Illan kuluessa Henrik teki huomion, että Uuno oli avannut sen laatikon sydämmessänsä, jonne hän oli lukinnut vanhan lapsuudenrakkautensa ruotsinkieleen.
Johanneksen kasvoihin tuli taas tuo Henrikille jo tuttu rikkirevityn ilme. Sehän se on minun elämäni suurin ristiriita. Nyt sinä kerrankin osasit ytimeen.
Yhtäkkiä hän silmät rypyssä meni päättäväisesti siitä samasta ovesta, minne Alinakin oli mennyt. Silloin mamma sanoi Henrikille ja Uunolle: Ja tulkaa te nyt minun huoneeseeni. He menivät sinne. Mamman vuode oli jo laitettu. Ikkuna oli auki ja läpinäkyvät ikkunaverhot hiljaa pullistuivat tuulessa liikutellen sisäkukkien lehtiä.
Henrikille oli selvänä, että mitään onnettomuutta ei ollut Johanneksen ja Alinan välillä, vaan että kaikki paha tuli siitä, että mamma ei voinut rakastaa Alinaa yhtä paljon kuin Johannesta. Sentähden Henrik yhä enemmän varmistui siinä, että mamman pitäisi välttämättä jättää heidät, ja että silloin ei olisi mitään estettä olemassa Johanneksen ja Alinan onnelle.
Täytyy koettaa, täytyy koettaa, sanoi Henrik perääntyen, tarttuen oven kahvaan ja astuen jo kynnyksenkin yli. No mitäs herra sitten maksaisi tästä huoneesta? Henrik laski puoleen pyydettyä. Semmoisia kortteeria saa herra mennä Antipoffilta hakemaan, sanottiin Henrikille ja ovi paiskattiin kiinni hänen nenänsä edestä.
Pyhiinvaeltajan puvussa saapui hän Wieniin ja tuli siellä ilmi palvelijansa varomattomuuden tähden. Herttua Leopold vangitsi hänet ja sulki kahlehdittuna linnaan. Rahasummasta antoi Leopold Rikardin sitte keisari Henrikille, joka hänet kuljetutti syrjäiseen linnaan ja heitätti vankilakomeroon.
Päivän Sana
Muut Etsivät