Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Keskellä huonetta oli lapsen vaunut ja lapsentyttö seisoi niiden ääressä, vähän neuvotonna. Johannes, yhtä ankarana kuin ennenkin, tuli päättäväisesti vaunujen luo ja tempasi hermostuneesti syrjään kuomu-uutimen, joka valon tähden oli laskettu nukkuvan, lapsen eteen. Tyttö läksi silloin pois. Tässä se nyt on, tulkaa lähemmäksi, sanoi Johannes Henrikille ja Uunolle.
Ihan kuin olisi joku soittanut ja helistänyt ilmoille elämän iloa, vaikka kaikki oli tyyntä. Ja sitten sanotaan Suomesta että se on köyhä maa! virkkoi Uuno. Mitä kyliä ne on nämä? kysyi hän kyytimieheltä. Nämä kuuluu Alaklemettilän kappeliseurakuntaan, ja mihnä kirkko näkyy, se on Frantsila. Frantsila! sanoi Uuno hiljaa Henrikille.
Oikea syy, miksi hän ei tahtonut kerjäläisestä puhua, oli se, ettei hän tahtonut näyttäytyä erittäinkään Henrikille semmoisena, mimmoisiksi hänen mielipiteensä olivat heidän erottuaan muodostuneet. Sydämmensä syvimmässä hän jo oli itsekin luopunut vanhasta päämäärästään: palaamisesta kotipitäjään. Eikä hän ollut tehnyt sitä Alinan tähden yksistään, vaan omasta puolestaan.
Ensi hetkenä sitten kun perhe oli saanut tiedon uutisesta, oli ilo hiljainen ja liikutuksensekainen; sitten se muuttui äännekkäämmäksi ja levisi räiskiävän raketin tavoin kaikkiin suuntiin. Pitihän koko perheen olla mukana, kun Henrikille annettiin suuri kultamitali, pitihän sen olla läsnä hänen kunniansa päivänä.
«Ah, nyt selkenee asia minullekin!» huudahti Henrik, «ja sulhanen on majuri Arvi G *! Eikö niin?» «Niin juuri! Laura pääsee hyviin naimisiin. Majuri G * on sangen sivistynyt ja kunnon mies ja vielä sen lisäksi varakaskin. Hän lienee pyytänyt Evelinaa Kaarinan kanssa muuttamaan kauniille tilallensa Akselholmaan ja pitämään hänen ja Lauran kotia omanaan. Eevaseni, tarjoa liikkiötä Henrikille.
Tämän linnan olen tosin Pyhälle Henrikille aikonut, hänen seuraajoillensa ja maalliselle tavaralleen turva-paikaksi. Mutta tällä lahjallani on toinenkin salainen tarkoitus, jota sieluni vapisee ajatellakkaan. Minä tahtoisin lepyttää P. Henrikin vihaa murhaajaansa kohtaan, minä tahtoisin P. Henrikkimme omilla esirukouksilla lunastaa Lallin sielun helvetistä.
Istu vaan, sanoi hän Henrikille, joka haki itselleen paikkaa ja epäili istua pehmeälle vuoteelle. Uuno istui tuolille hänen suurilehtisten palmukasviensa väliin. Ja mamma itse nojatuoliin. Ja tuossa on kitarrikin vielä, sanoi Henrik huomattuaan seinässä mamman vanhan kitarrin. Ja siinä on kaikki kielet. Soita mamma, ei mutta todellakin .
Se kelpasi kyllä esteeksi Henrikille lähtemästä matkalle, vaan pitäisihän hänen tulla huolimatta ilmasta! Ellen käveli levottomasti edestakaisin kamarin lattialla. Raju-ilma yhä vaan kiihtyi. Rohkeinkin ihminen tuntee itseänsä vähän masennetuksi ankarassa ukkosen-ilmassa, siinä on jotakin, joka ahdistaa rintaa ja painaa aivoja. Ellen käveli ihan yksinänsä tuossa suuressa huoneessa.
Minä aijon mennä naimisiin, mutta semmoisen kanssa, joka ihan ymmärtää minua ja tahtoo mitä minä tahdon. Nämät sanat olivat Henrikille kuolleita sanoja, joita hän käytti joistakin entisistä jo hyljätyistä ajatuksista ja paremman sanottavan puutteesta. Gabriel taas otti ne ensin kovin sydämmelleen.
Nämät ankarat ponnistukset tekivät Henrikin muuten ympäristölleen käsittämättömäksi. Kaikki luulivat, että hän on aina pahalla tuulella, niinkuin hän tavallaan olikin; ja tämä selvä aleneminen muiden silmissä oli Henrikille myöskin tavattoman vaikea kantaa, erittäinkin mitä Hannaan tulee. Neiti Selig jätti hänet tähän aikaan kokonaan, ja suostui Stråhlmaniin.
Päivän Sana
Muut Etsivät