United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
«Olet niin kalpea tänään, Eevaseni, tuossa valkoisessa puvussa!» lausui Leonore auttaessansa häntä pukeutumaan. «Sinun täytyy panna jotakin punaista kaulaasi, joka vähäsen kirkastaa sinua, muuten morsian vallan tuskaantuu nähdessään sinut!» «Niinkuin tahdot Leonore. Solminko tämän huivin kaulaani? Voin panna punaista vaikka poskillenikin. En tahdo enää saattaa ketään surulliseksi!»
«Ah, nyt selkenee asia minullekin!» huudahti Henrik, «ja sulhanen on majuri Arvi G *! Eikö niin?» «Niin juuri! Laura pääsee hyviin naimisiin. Majuri G * on sangen sivistynyt ja kunnon mies ja vielä sen lisäksi varakaskin. Hän lienee pyytänyt Evelinaa Kaarinan kanssa muuttamaan kauniille tilallensa Akselholmaan ja pitämään hänen ja Lauran kotia omanaan. Eevaseni, tarjoa liikkiötä Henrikille.
«Kas niin, kas niin, pikku enkeliseni, pysykää nyt vähän alallanne. Odota Petreaseni, kärsivällisyys on hyvä mauste. Eevaseni, älä noin hätiköi. Näetkö äidin tekevän sillä tavoin? Katsoppas kuinka äiti tekee.» Niin neuvoi heitä äiti hellästi vanhimman tyttärensä, ymmärtäväisen Louisen auttaessa häntä pitämään huolta toisista lapsista.
«Vanhako?!» kysyi laamanni. «Hän on luullakseni hiukkasen viidennelläkymmenellä. Niin kauhean vanhaksi et siis toki saa häntä, Eevaseni. Mutta tosi kyllä, hän on aina ollut vanhannäköinen.» «Arvatkaa paremmin!» kehoitti äiti. «Minä tiedän sen, minä tiedän!» huudahti Petrea punastuen. »Se on Laura, Evelina-tädin Laura!»
Syynä siihen on tuo kadehdittu kuudenkymmenen ikä, Eevaseni. He, he, he, he!» Aurinko laski selkeästi ja loistavan kauniina. Gunilla rouva astui ikkunan luokse ja niiasi auringolle, joka myöskin tervehdykseksi lähetti häntä valaisemaan kimeltävän säteen kirkkopuiston puiden välitse.
Sydämmellisen osanottavaisesti hän katseli nuorten levottomia ja huolestuneita kasvoja. «Pikku Eevaseni, kun tulet niin vanhaksi kuin minä», hän lausui, hellästi taputtaen hänen valkoista niskaansa, «niin et muista enää mitään siitä, joka nyt on niin huolestuttavaa.» «Ah, jospa jo olisin kuudenkymmenen vuotias!» huudahti Eeva hymyillen vaikka kyyneleet kimelsi silmässä.
Suo anteeksi Eevaseni, puuttui nyt kreivitär Liewen puheeseen, ja hänen kauniit silmänsä täyttyivät kyynelillä, minä en ole koskaan osannut tehdä erotusta sydämen ja omantunnon äänen välillä, ja sydämeni sanoo minulle nyt, että me tekisimme julmasti, jos sysäisimme luotamme tuon onnettoman, apuamme pyytävän olennon, häntä itseään edes kuulematta tai tuntemattakaan.
Aavistan hänellä olevan itselleni jotakin hyvää... Niin oikein! Hänellä olikin! Kirje sinulta, Eevaseni! Et voi vielä määrätä lähtöpäivääsi! sepä vasta ikävää! Mutta tulethan pian Jumalan kiitos siitä! Sinä rakastat Tukholmaa; niin minäkin! Tukholma on suonut sinulle iloa; tahtoisin syleillä sitä siitä; kuitenkin etupäässä sentähden, että Tukholma nyt laskee sinut ja suo minun syleillä sinua.
«Oi Eevaseni!» vastasi Leonore syvästi liikutettuna, hiljaa nojaten siskoonsa, «minä olen hyvin vähän ansainnut tätä sinulta. Mutta minä tulen toisenlaiseksi tämän jälkeen. Minä tulen semmoiseksi kuin sinä tahdot minut, minä koetan tulla hyväksi ja rakastettavaksi.» «Ja silloin sinä tulet niin kauniiksi ja rakastetuksi ja niin onnelliseksi, että on oikein iloista nähdä.