United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Henrik tahtoi lähteä ennenkuin Uuno tulee, mutta tämä juuri oli vaikeata, ja kun hän tutki itseltänsä, miksi se oli vaikeata, pääsi hän selville, että hänestä tuntui niinkuin hän silloin ratkaisevasti luopuisi Hannasta ja antaisi hänet Uunolle. Heti kun hän tämän asian ymmärsi, päätti hän matkustaa ennen Uunon tuloa, mutta helpommalta ei se siltä tuntunut.
Tietysti hän ymmärsi, että kohta hänen piti ruveta observatoriolla käymään ja valita joku käytännöllinen, vastaista ansiota tarkoittava päämäärä. Mutta oikeastaan hän oli valinnut tähtitieteen ihan toisellaisista syistä, joita hän ei olisi mitenkään pystynyt Uunolle selittämään. Ehkä ne olivatkin epäselviä.
Veljesten väliin tuli näin jotakin epäsointua, ja he olivat pitkän aikaa puhumatta mitään toisilleen. Ennen muinoin oli kotona joskus naurettu alaikäiselle Uunolle, kun tämä oli selittänyt olevansa punanen fenomaani, ja todella osoittanut sen sillä, ettei häneltä ollut kukaan pitkiin aikoihin saanut ruotsin sanaa suusta.
Ja tahtoen pysyä siinä äskeisessä mielialassa, joka syntyi heidän tultuaan saliin, Henrik otti Johannesta kainalosta ja sanoi: Ja nyt sinä näytät meille vähän "ympäristöjä." Ja hän sanoi Uunolle, kun tämä jäi jälemmäs: Tule sinäkin. Ja Johannekselle: Emmekö voi mennä kolmisin? Kyllä, kyllä, sanoi Johannes ottaen avainta ovenpielestä. He tulivat ulos kyökkitietä ja menivät pihan yli.
Yhtäkkiä hän silmät rypyssä meni päättäväisesti siitä samasta ovesta, minne Alinakin oli mennyt. Silloin mamma sanoi Henrikille ja Uunolle: Ja tulkaa te nyt minun huoneeseeni. He menivät sinne. Mamman vuode oli jo laitettu. Ikkuna oli auki ja läpinäkyvät ikkunaverhot hiljaa pullistuivat tuulessa liikutellen sisäkukkien lehtiä.
Vähitellen hän ei enää välittänyt siitä, että pappakin kuuli pihan perältä hänen harmonikkansa jankutuksia. Mutta kerran hän soitteli jo vintikamarissa, ja silloin se tuli hänen asioilleen ratkaisu. Käske Gabriel alas, hetipaikalla! sanoi pappa Uunolle. Uuno säikähti papan terävästi tuijottavaa silmää ja kalvenneita suupieliä. Hän meni nopein askelin, sydän kurkussa vinninrappusia ylös.
Niin se aika kuluu. Mutta etkö aijo vielä toisten siellä käydä? Menisin vaikka huomenna, jos soveltuisi. No miksei sovellu? On muita asioita. Mitä asioita sinulla on? Sanoithan että olet tällä haavaa koulusta vapaa? kysyi Uuno kummastellen. Henrik mietti kuinka selittää Uunolle, ettei halu nähdä Johannesta ollut hänelle riittävä matkustamisen syy. Siitähän tulisi vaan huviretki, sanoi hän.
Mutta muuta keinoa ei ollut: huomispäivänä oli Uunolle sanottava suoraan kuinka asiat olivat. Ja monella tavalla kuvautui Henrikin mieleen se keskustelu, joka aamulla oli syntyvä hänen ja Uunon välillä. Milloin hän oli säilyttävinään rauhallisuutensa, milloin taas yltyvinään, jolloin tuli sanotuksi ratkaisevat katkeruuden ja eron sanat.
Kaksi kertaa hän oli ollut aukasemassa suutansa, mutta sydän oli molemmilla kerroilla lyönyt niin, ettei hän voinut alottaa. Ei voinut koko sinä päivänä. Sanoa Uunolle se olisi ollut sama kuin ikuisiksi määrätä kaikki. Uunon olisi senjälkeen täytynyt jollakin erityisellä tavalla suhtautua tähän ilmoitukseen, eikä mitään voinut enää koskaan peruuttaa.
Keskellä huonetta oli lapsen vaunut ja lapsentyttö seisoi niiden ääressä, vähän neuvotonna. Johannes, yhtä ankarana kuin ennenkin, tuli päättäväisesti vaunujen luo ja tempasi hermostuneesti syrjään kuomu-uutimen, joka valon tähden oli laskettu nukkuvan, lapsen eteen. Tyttö läksi silloin pois. Tässä se nyt on, tulkaa lähemmäksi, sanoi Johannes Henrikille ja Uunolle.