United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Henrikin ajatukset toivat yhtäkkiä niin paljon syytöksiä mammaa vastaan, että hänen piti ruveta etsimään puolustuksia hänelle: Mamma raukka rakasti Johannestansa ylitse kaiken, ja kun hän tiesi, että Alina on esteenä Johanneksen sisimmän toivon täyttymiselle, ei hän voinut rakastaa Alinaa, vaan luultavasti vihasi tätä.
Sitä vastaan on minulla varalla väite, joka on hyvin pätevä, sanoi Johannes: jos olisin joutunut muualle, enhän silloin olisi tavannut Alinaa! Johannes katsoi Uunoon niinkuin olisi lausunut ihan peräymättömän todistuksen, ja odotti Uunon vastausta. Uuno puolestaan katsahti Henrikiin ja heidän katseensa tapasivat toisensa.
Mutta ääneensä hän vastasi Johannekselle näin: Vähät siitä taloudesta, mutta kun sinua katsoo, sinua ja Alinaa, niin näyttää niinkuin te olisitte saavuttaneet korkeimman maallisen onnen ja tekee mieli ruveta pyrkimään samaan. Johannes yhtaikaa sekä huokasi että naurahti. En minä saa sinua koskaan tätä asiata ymmärtämään, sanoi hän.
Ja siitä hetkestä saakka hän taisi katsoa Alinaa silmiin, eikä ainoastaan että taisi, vaan vieläpä tuijotti niihin voimatta kääntää katsettaan pois. Tuolle vieraalle, nuorelle, elävälle ihmiselle hän saattoi sanoa "sinä" ja sai olla ihan-ihan tuttava! Se tuntui Henrikistä tällä hetkellä tavattomalta etuoikeudelta ja suorastaan onnelliselta.
Minä olen puolen kolmatta vuotta ollut ala-urkunistina Wiipurissa, kas siinä on vasta urut, minä kuulin Lagi vainajan niitä kerran soittavan, eikä taivaassa ole kauniimpaa musiikia, kuin se oli. Sittemmin olen usein soittanut häissä. Ennen soitettiin vaan kannelta tai viulua, mutta nyt pitää olla klaneetit ja harmonikat ja sen seitsemän konstia, paljasta ähkämistä ja puhkamista ja suurta älinää.
Ja heidän mennessä mamma oli jo pannut silmälasit alas nenälleen nähdäkseen sienten runkoja, ja puhui paraikaa jotain, katsoen lasien yli ja naurattaen Alinaa, joka kaatoi sieniä kopasta syliinsä esiliinalle. Johannes kertoi Henrikille myöskin tarkemmin siitä koulusta, jonka he aikoivat perustaa omille ja kylän lapsille omassa tuvassaan.
Sentähden koko ajatus tuntui hänestä katkeralta ja kolkolta ja hän olisi mielellään torjunut sitä luotaan, mutta se tuli itsestään, sillä se oli selitys ja tavallaan lohdutus. Mamman ei olisi pitänyt pistellä Alinaa! Miksei mamma soittanut! Miksi mamma soimasi Alinaa niin moneen kertaan, vaikka näki Alinan olleen poissa suunniltaan!
No, entä Alina? sanoi hän suurin silmin ja tilille vaativasti katsoen mammaan, ikäänkuin mamma olisi estänyt Alinaa tulemasta. Ei hän tullut. Henrik tiesi, että mamma oli päinvastoin kehoittanut Alinaa tulemaan mukaan. Mutta Johannes nähtävästi kuvaili, että mamma ei ollut sitä tehnyt, kohautti hermostuneesti olkapäitään ja läksi edemmäs.
Hän näyttää hyvin kaipaavan Alinaa, semmoinen hellännäköinen, miellyttävä ukko! Henrik tuli totiseksi ja kääntyi pois niinkuin Uunon kohteliaisuus olisi häntä haavoittanut. Mutta Alina lämpeni Uunoa kohtaan ja etsi sanoja jatkaakseen keskustelua isästä ja omasta kodostaan. Hän on niin niin hellä, sanoi Alina iloisessa vauhdissa ja pyyhki punehtuneilta kasvoiltaan suortuvia korvan taakse.
Parasta oli siis jättää tuo soitanto johonkin toiseen tilaisuuteen, jolloin Alinaa ei ollut saapuvilla, ja nyt ruveta pian puhumaan jostakin kaikille yhteisestä aineesta. Mutta kun Henrikin piti keksiä jokin semmoinen aine, ei hän sitä keksinytkään. Hän pani kaikki voimansa pakoittaakseen itseänsä löytämään, mutta vaikka hiki nousi hänen otsaansa, ei hän löytänyt.