Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hart soitti ovikelloa ja hetken kuluttua tuli köyryselkäinen, harmaahapsinen professori Hemmer itse avaamaan etehisen oven. Hän oli hyvin omituinen ilmiö tuo vanha professori Hemmer. Ei kuulunut ainoankaan pankin johtokuntaan. Ei ollut yhdenkään osakeyhtiön toimeenpanevana tirehtöörinä. Ei edes osakkeiden omistajana eikä toimikunnan puheenjohtajana missään.
"Jaa, jaa, kyllä se niin on", sanoi ukko Hemmer hajamielisesti ja koko sydämestään toivoen, että professori A. pian läksisi, jotta hän saisi rauhassa miettiä, kuinka hän huomenna ylioppilailleen selittäisi, että Hæckel oikeastaan on paljoa radikaalimpi väitteissään kuin itse Darwin. "Veli tulee siis huomenna vaaliin?" kysyi professori A.
Kaikki hänen "ainoan rakkautensa" esineet olivat olleet hentoja, enkelimäisiä, avuttomia, mutta neiti Hemmer oli huh! Oikein pelotti! Hänen ajatustensa juoksu keskeytyi, kun Eksköld nousi sanoakseen hyvästi, ja Hart nousi myöskin samassa poistuakseen. Heidän astuessaan etehiseen, avasi joku ulko-oven ulkoapäin ja astui sisään. Se oli maisteri, neiti Anna Hemmer, joka tuli kaupungilta kotiin.
Anna Hemmer ei voinut kestää tuota ajatusta. Hän ei tahtonut, ei voinut enää olla yksin oh, koko hänen elämänsä tähän saakka oli kulunut yksin. Nyt hän vihdoinkin tahtoi pitää kiinni tuosta ainoasta ystävästä, jonka hän oli löytänyt. Kun Hart kerran saattoi häntä kotiin, kysyi Anna melkein pelokkaasti: "Minne lähdette kesäksi, tohtori Hart?"
Täti on vanha ja hänellä on oma käsityksensä tavoista tyyntykää nyt, lapsi kulta, etteivät muut huomaa tätä pientä ikävää kohtausta." Ja Vilma rauhoittui täydellisesti. Tietysti se ei ollut vaarallista, koska neiti Hemmer niin sanoi. Eihän se tietysti ollut mitään, koko asia. Ja ei suinkaan täti liene mitään tarkoittanutkaan.
Eikö hän koskaan päässyt siitä erilleen. Tyyni, arvokas Anna Hemmer, joka ei koskaan kiihtynyt, ei koskaan kiivastunut, joka oli kaikille kohtelias, ei kenellekään tuttavallinen hän tunsi nyt niin polttavaa tuskaa että olisi tahtonut itkeä ääneen. Hän kohotti päätään hitaasti mutta päättävästi. Tämä mahtoi olla vain hermostumista, liiallista rasitusta.
Ukko Hemmer koetti leikinlaskulla vastata Eksköldin katkeruuteen. Nuoret miehet naurahtivat ja vanha professori jatkoi: "Luojan kiitos, että sinä Eksköld et koskaan mene naimisiin etkä siten joudu hukkaan tieteeltä." "Oh! Onko setä niin varma siitä? Päinvastoin olen ajatellut, että kun saan riittävät tulot, hankin oman kodin." "Ei, ei poikaseni. Perhe-elämä ja tiede eivät sovi saman katon alle.
Ei hän nyt jaksanut ajatella. Hän soitti ovea ja hetken perästä hän kuuli Anna Hemmerin äänen, joka sanoi: "Tervetuloa, tohtori Hart." Anna Hemmer oli kuullessaan ovikellon soivan, mennyt avaamaan. Ja tuossa seisoi tohtori Hart niin väsyneen ja kalpean näköisenä, että syvä sääli täytti hänen mielensä. Poika raukka! Mikä hänenkin elämäänsä pimensi?
Päivän Sana
Muut Etsivät