United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hiljaa: Täytyykö minun nyt jäädä minun uskoineni? URMAS Lyhyen äänettömyyden jälkeen: Sinun täytynee, äiti ellet tyydy siihen, ettei meidänkään välimme ole kokonaan sitä uskoa vailla. Heljä se on oleva! Hän, kirkas mervi-nainen, minun pirtissäni paistaa ja kotini hiiloksessa merviläisyyden lieskaa kanssani vaalii.
Kenpä kurja kyntää tuolla? »Kyntää Suomen suuri suku, jonk' on aavat hengen alat, jonk' on laaja lasten luku.» Eikö suojaton nyt Suomi, kun sen poiat parhaat läksi? »Täten Suomen suojelemme, teemme verin tiettäväksi: Suur' on aika, tuntureilta kajastaa jo päivänkoitto. Yhtyy Väinön heljä heimo, veljet: kuolema tai voitto!
On pantava heikoille sulku, on nostettava yhteisyyden henki! Urmas ja kaukaisten vuorimervien mahtavimman miehen tytär on liitto, joka tempaa vuorelaiset mukaan, ja tuon suvun monet haarat ovat kuin syttyvät tervaslastut siellä täällä muualla. Urmas ja ylevä Heljä on kuin kerän pohja, jonka ympärillä merviläisyyden langat yhtyvät. ORPA Totta poikani.
Se ahertaa niin likinäköisesti jokapäiväisyyden harmaassa kivikossa, se on niin sitkeästi tallautunut ja takertunut arkisuuden liejuun, että siltä on jäänyt kokematta elämän suuri juhla: tuskan täyteläät, paisuvat malmiäänet, elon kipeyden hieno, heljä poltto ja kirvely, riemuisan veren elontäyteläs, hykähtynyt huuma, ilmavan ilon aineeton vapaus ja keveys, ilman ja olemisen pieliin leijaava onnen auer ovat kaikki sille yhtä outoja ja vieraita tuntemuksia.
Ja Heljä hän nauraa ja itkee ja suuttuu, ja mielensä tummuu ja mustaksi muuttuu. »Hän hylkäs mun!» Voi, häpeää, murhetta unhoitetun!
Heljä ja Rouka vaihtavat muutamia sanoja, jonka jälkeen Rouka menee ulos. Sisään tulee Sätene, jonka Heljä viittaa luokseen. S
Jalo Jauri, sankar suuri, Iki-Heljä, Herran nainen, nuo on helmet Turjan heimon, joista haastaa heimokannel halki aikain kaikuvainen: Yhä täällä he kulkee, vaikka ei näy he, yhä toistaan ja rauhaansa etsien käy he. Jos saavat he sen, se hetki on heimomme valkeuden! Ylenivät yökköin maassa unten urho, Jauri jalo, nuori Heljä, heimon kukka, onnenpaiste orjakansan, armas niinkuin aamun valo.
Taas on sama tuntu mulla: kadotin nyt kallihin uskon kansaan, isänmaahan, jota raukka rakastin. Tulee kesä, tulee talvi, eipä enää milloinkaan mieleheni haave heljä hengen, laulun kotimaan. Siks ei elon juhlat mulla, vaikka juhlii juhannus, syän ei syttä valkeampi. Mistä silloin pelastus? Taas kuin ennen tuosta yksin: täytyy kestää yksinään, yksin nousta Suomen suosta korkealle kärsimään.
URMAS Tuskaisena: Mene, Heljä, omaan suojaasi! Sulkee ikkunan juoksulaudan huone käy hämäräksi. Käy korokesillalle ja laskee lakeisaukon sulkulaudan huone käy miltei pimeäksi, vain lakeisaukon ja ikkunan seuduilla kumottaa heikot valovirrat. Ulkoiset äänet himmenevät, sorinan keskeltä kuuluu kuitenkin: MIEHEN
Ilkkuu impi: »Orjaa lemmit!» Sinkoo sulho: »Lemmin, lemmin, siron, nöyrän Siira-orjan sekä valtiatar Aarian välillä vain enää emmin!» Näin Heljä: »Siis tiedä, jos herjasit mua, mun lempeni ammoin jo herjasi sua, sun kanssasi vain ma karkelin, kyllin jo leikistä sain!»